Armo, oikeudenmukaisuus ja arjen politiikka
Uskonnonvapaudella on sekä positiivinen että negatiivinen ulottuvuus. Kirkon tulee puolustaa näitä molempia. Neuvottelu tasapainosta ei ole vain instituutioiden välistä, vaan ratkaisut tapahtuvat ihmisten omina arkisina valintoina.
Kirkon olemassaolon suurena kysymyksenä on se, missä ja miten kirkko suostuu kohtaamaan ihmiset, kuuntelemaan heitä ja tekemään heidän kanssaan teologiaa.
Ovet auki -tyyppistä strategialanseerausta ei pidä tehdä, jos kirkon ja seurakuntien toimintaa ei oikeasti haluta kehittää kohtaamisten mahdollistamisen näkökulmasta – ympäri vuoden.
Läheisten kanssa vietetty aika ja työ kestävämmän tulevaisuuden puolesta tuo valoa tulevaan, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo painottaa.
Vaikeudet eivät määrittele meitä, meidät määrittelee se, miten me vaikeuksiin vastaamme. Yksin vai yhdessä, epätoivossa vai luottaen, itsekkäästi vai toisen taakkaa kantaen.
Toivosta tekee mieli puhua, se puhe on jäänyt mielestäni viime vuosina aivan liian vähälle. Toivo on tehtävä ja lahja, muistuttaa piispa Teemu Laajasalo.
Suomen luterilainen kirkko ei ole valtionkirkko siinä mielessä, että valtio päättäisi suoraan sen asioista, mutta kirkon ja valtion suhteet ovat erityislaatuiset. Mielenkiintoisen tarkastelukulman suhteisiin tarjoaa kirkon erityisasema ja se, kenen toimesta sitä ylläpidetään.
Tervetuloa tutustumaan Umpimähkän seurakunnan elämään.
Rauhankasvatuksen pohjana on havainto siitä, että yhteiskunnat, jotka perustuvat keskinäiselle ymmärrykselle, kunnioitukselle ja oikeudenmukaisuudelle, mahdollistavat ja ylläpitävät rauhaa.
Kansanedustaja Päivi Räsänen sanoo, että hän haluaa välittää, auttaa ja tehdä maailmasta paremman. Tämän hän tosin haluaa tehdä tiukasti oman uskonsa ehdoilla.
Sadassa vuodessa ennättää tapahtua paljon. Millaisia siemeniä kirkossa tulisi ja haluttaisiin istuttaa, jotta niistä kasvaisi sadassa vuodessa suuria puita?
Vaihtoehtoisia tulevaisuuksia on monia, ja voimme vaikuttaa niihin. Se, millaiseen tulevaisuuteen päädymme, riippuu nykyhetken valinnoista, piispa Mari Leppänen vakuuttaa.
Kirkolliskokouksen tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja Katri Korolaisen visioissa kirkkoon syntyy lähimmäisyyteen pohjaavia tiloja, joiden arki on osallisuuden, yhteisyyden ja kohtuullisuuden jakamista.
Tulevaisuuden diakonia on samalla arvopohjalla kuin koko kristillinen kirkkomme. Se ei muuttuvassa maailmassa sorru, vaikka keinot sen toteuttamiseen muuttuisivat, uskoo Salon seurakunnan diakoniajohtaja Sirkku Nivala.
Kirkolla on käytössään kattava datakokonaisuus ihmisistä ja kohderyhmistä yhteystietoineen -mutta hajallaan ja hankalasti sovellettava. Nyt tarvitaan määrätietoista tiedolla johtamista ja tiedon muuttamista helpommin omaksuttavaksi.
Autonominen teknologia ulottuu yhä useammille elämänalueille. Kaupallinen ilmailu on tästä hyvä esimerkki. Se on osoittanut, että ihmisen ja tekniikan välinen yhteistyö toimii myös vaarallisessa ympäristössä. Olisiko siitä opittavaa?
Raastavat rajoitukset ja sulkevat säpit.
Kuolema kolkuttaa ja epätietoisuus ahdistaa.
Meneillään oleva aika olisi ilman pandemiaakin. On ilmastokriisi, ja katastrofin aineksia heitellään soppaan kuin mausteita keittoon. Muutos on mahdollinen, mutta se ei tapahdu itsestään, uskovat Elokapina-aktivistit.
Urugualaiselle Emiliano Sosa Barriosille pandemia-aika uudessa ympäristössä on herättänyt tarpeen edistää keskustelua eettisistä kysymyksistä tieteen, teknologian, yhteiskunnan ja kirkon edustajien välillä.
Koronan myötä meille on kirkkona annettu loistava tilaisuus pysähtyä ja pohtia uudelleen, miten kirkon ja seurakunnan toiminta tulevaisuudessa muuttuu, kirkkoherra Kimmo Reinikainen painottaa.
