Armo, oikeudenmukaisuus ja arjen politiikka
Uskonnonvapaudella on sekä positiivinen että negatiivinen ulottuvuus. Kirkon tulee puolustaa näitä molempia. Neuvottelu tasapainosta ei ole vain instituutioiden välistä, vaan ratkaisut tapahtuvat ihmisten omina arkisina valintoina.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on tuonut sodan Eurooppaan, lähelle meitä; Helsingistä on Kiovaan ja Utsjoelle linnuntietä sama matka. Emme myöskään muista, että Ukrainassa on sodittu jo vuodesta 2014. Samoin unohdamme, että parhaillaan eri puolilla maailmaa käydään kymmeniä sotia sekä muita aseellisia ja väkivaltaisia konflikteja.
Suomen luterilainen kirkko ei ole valtionkirkko siinä mielessä, että valtio päättäisi suoraan sen asioista, mutta kirkon ja valtion suhteet ovat erityislaatuiset. Mielenkiintoisen tarkastelukulman suhteisiin tarjoaa kirkon erityisasema ja se, kenen toimesta sitä ylläpidetään.
Kylmä sota pakotti rakentamaan luottamusta itärajan yli. Nuorempi sukupolvi on astunut globaalien konfliktien keskelle. Mutta kirkko itse tuntuu ulkoistaneen rauhanteon sen liepeillä toimiville järjestöille.
Verrattuna Suomen, Norjan ja Ruotsin luterilaisiin kirkkoyhteisöihin Tanskassa menee hyvin, jos mittarina on kirkkoon kuuluminen. Lähes 75 prosenttia kansasta kuuluu kirkkoon. Mistä tämä johtuu?
Kirkon jäseneksi ei enää liitytä kuin muutama vuosikymmen sitten. Millenniaalien kirkko -hanke pyrkii vahvistamaan käytäntöjä, jotta millenniaalit voisivat löytää itselleen merkityksellisen tavan elää kristittynä.
Kirkon uusi strategia Ovet auki kannustaa rohkeaan kokeilukulttuuriin sekä erilaisten kumppanuuksien ja verkostojen rakentamiseen.
