Kirkolla on käytössään kattava datakokonaisuus ihmisistä ja kohderyhmistä yhteystietoineen -mutta hajallaan ja hankalasti sovellettava. Nyt tarvitaan määrätietoista tiedolla johtamista ja tiedon muuttamista helpommin omaksuttavaksi.
Suomen ev.-lut. kirkko on tuhansien toimintojen kirkko. Kirkossa on perinteisesti ajateltu, että paikallisseurakunnat ovat omaleimaisia ja niiden toiminta heijastaa juuri oman alueen ihmisten tarpeita ja yhteisöllisyyttä.
Jokunen vuosi sitten Tampereella tehtiin työskentely, jossa kaikki seurakunnan toiminnot taulukoitiin teeman ja kohderyhmän mukaan. Sen valmistuttua tehtiin nopeasti huomioita.
Ensimmäinen huomio jokaisessa seurakunnassa oli, että onpa meillä todellakin paljon kaikkea. Kun kaikkien neljän suuren seurakunnan toiminnot asetettiin rinnakkain, huomattiin, että tarjonta oli lähes täysin yhdenmukainen kaikissa niistä.
Apuna työskentelyssä oli Vantaankosken seurakunnan vastaava työskentely. Merkittävä huomio oli, että Tampereen seurakunnat näyttivät olevan lähes yksi yhteen samanlaisia Vantaankosken kanssa. Kaukana ei ole ajatus, että toiminnot ovat kaupunkiseurakunnassa hyvin samankaltaiset kuin maaseudulla, vain mittakaava vaihtelee.
Jos kirkko osoittaisi kiinnostustaan
Uskallan väittää, että tiettyjen seurakunnan toimintojen ylitarjonta, kokonaisuuden staattisuus ja kohdentamattomuus eivät ole ihmisten kohtaamisen kannalta rikkaus vaan este. Se on mahdollista ylittää, mutta tarvitaan määrätietoista työskentelyä kohti ihmistä – itse rakennetut kynnykset poistaen ja yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.
Vaikka kirkon toimintaympäristön entistä nopeampi ja koronan kiihdyttämä muutos on kirkolle suuri haaste, siihen on myös paremmat mahdollisuudet vastata kuin koskaan aiemmin. Ehkä kirkko oli ennen keskellä kylää ja kirkkoherra kaikkien juhliinsa odottama kunniavieras.
Yhtenäiskulttuurin tarjoamat automaattiset privilegiot ihmisten käyttäytymisessä ovat mennyttä. Sen sijaan meillä on käytettävissä enemmän tietoa ympäristömme ihmisistä kuin koskaan aiemmin.
Suurin kysymys on, haluammeko ja onko meillä valmiutta tehdä muutoksia, kohdentamista ja priorisointia tiedon perusteella.
Suurin kysymys ei olekaan siinä, ettemme tietäisi eikä edes siinä haluammeko tietää. Suurin kysymys on, haluammeko ja onko meillä valmiutta tehdä muutoksia, kohdentamista ja priorisointia tiedon perusteella.
Paljon käyttämäni iskulause on, että jos käyttäisimme kirkossa saman määrän resursseja ihmisistä kiinnostumiseen ja sen osoittamiseen kuin siihen, että kovasti koitamme saada kirkon kiinnostamaan heitä, kirkolla olisi tulevaisuuden ja toivon avaimet kädessään itsensä ja tehtävänsä kannalta.
On oltava valmis muuttumaan
Kohtaaminen on vuorovaikutusta, jonka olennainen elementti on, että sen kaikki osapuolet vaikuttuvat ja muuttuvat sen myötä. Kirkon on oltava valmis muuttumaan. Kaikki teologia on toimintaa ja kaikki toiminta teologiaa. Sisältö syntyy vuorovaikutuksessa kontekstin kanssa. Edelleen on mahdollista palvella tämän maailman ihmisiä ja pitää Jumalan valtakunta lähellä tässä sirpaloituvan vuorovaikutuksen maailmassa.
Kohtaaminen tapahtuu tunnetasolla, mutta sitä pitää johtaa tiedolla. Kirkolla on käytössään todella kattava datakokonaisuus ihmisistä ja kohderyhmistä yhteystietoja myöten, mutta se on hajallaan ja hankalasti sovellettava. Siksi tarvitaan määrätietoista tiedolla johtamisen työkalujen etsimistä ja tiedon saamista entistä helpommin omaksuttavaksi.
Kohtaaminen tapahtuu tunnetasolla, mutta sitä pitää johtaa tiedolla.
Tätä odotellessa ja rakennettaessa on hyvä ryhtyä valitsemaan strategisia suuntia ja tekemään operatiivisia päätöksiä sen tiedon varassa, jota meillä on jo. Käytännön esimerkiksi kahdesta kansankirkon kivijalkatoimintamuodosta sopii tämä: jos rippikouluja koordinoitaisiin ja resursseja jaettaisiin samalla mallilla kuin jumalanpalveluselämää, rippikoulutarjonnan määrittäisi leirikeskusten määrä (joita taitaa edelleen olla kovin paljon) ja käytettävissä olevat työntekijät (joita taitaa edelleen olla kovin paljon) eikä ikäluokkien suuruus.
Tekoäly odottelee oven takana
Koronavuosi on kaikessa raskaudessaan ja inhimillisen globaalin hädän keskellä osoittanut, että kirkossa voidaan priorisoida, ajaa alas ja kohdentaa. Tämä tapahtui pakon edessä. Seuraavaksi kirkon on opittava tekemään sitä proaktiivisesti, kokeilemalla ja tiedon varassa.
Tietoa on, ja sitä saadaan koko ajan lisää. Suosittelen perehtymään seurakuntien tunnettuustutkimukseen, nelivuotiskertomukseen, arvot360kirkko-segmentointiin, omiin toimintatilastoihin sekä luomaan palautejärjestelmiä ja käymään palvelumuotoilukeskusteluja näistä nousevien ajatusten pohjalta.
Tekoäly odottelee jo oven takana, esimerkiksi yhteistyössä valtiovarainministeriön kanssa AuroraAI-hankkeessa. Ihmisten monimuotoiset tarpeet piirtyvät kirkon eteen koko ajan kirkkaampina. Niihin vastaamiseen tarvitaan tiedon ja (teko)älyn lisäksi viisautta ja rohkeutta kaikilla tasoilla.
Kirjoittaja on Tampereen seurakuntien kehittämistyön johtava asiantuntija.
Kirkkoveneen fb-sivun kuva (ks. ylälaita) on toiminut tämän kirjoituksen inspiraationa.