Keskustele

Tervetuloa kirjoittamaan Maan suolan lukijan palstalle. Pelisäännöt ovat yksinkertaiset:
1. Haluamme edistää asiallista keskustelua ja siksi toivomme sinun kirjoittavan nimelläsi ja kunnioittavan muiden mielipiteitä.

2. Kirjoita kommenttisi alla olevaan kommenttikenttään ja malta odottaa, että joku toimituksessa moderoi tekstin. Aina se ei tapahdu samana päivänä.

3. Kannattaa ajatella kirjoittavansa lehden yleisönosastoon. Kyse ei ole chattisivusta.

7 vastausta artikkeliin “Keskustele”

  1. Diakonia juttu ”Diakoni ei halua paikata maaseudun katoavia peruspalveluja” onnettomasti tai jopa harhaan johtavasti otsikoitu. Valitettavasti tyypillistä aikamme journalismia, jossa otsikolla pyritään myymään juttua. Muuten juttu hyvä! T j

  2. Kiitos Reetta Meriläiselle tärkeästä ja ansiokkaasta kirjoituksesta otsikolla ”Pahuus öyhää ja pauhaa, kuuluuko ääni toisen maailman?”, joka julkaisiin Maan suolassa 11.4.2019.

    Olen itsekin pohtinut syitä siihen, miksi keskimäärin varsin hyvinvoivassa yhteiskunnassamme, jossa väestön koulutustasokin on korkea, sosiaalinen media on täynnään karkeaa ja loukkaavaa kieltä. Tämän lisäksi olen hämmästynyt niistä vaatimuksista, joita julkisestikin on esitetty siitä, että vihapuhetta ja loukkauksia ei saisi kriminalisoida sillä perusteella, että vihanpuheen yksiselitteinen määrittely nähdään vaikeana. Emmekö kuitenkin pääsisi miettimästä koko asiaa, jos vaivautuisimme viestimään lukijoita tai kuulijoita arvostavalla tavalla? Kyllä vaikeita ja arkaluontoisiakin asioita on mahdollista käsitellä aikuismaiseen tapaan kypsästi ja analyyttisesti eri näkökulmista, jos sellaiseen on aitoa halua. Ongelma lieneekin siinä, että tällaista halua ei usein ole.

    Aikaamme leimaava lapsenomainen lyhytjännitteisyys, loukkaava kielenkäyttö ja ihmisarvon kyseenalaistaminen – halumme pitää kiinni oikeudestamme tölväistä yksittäisiä henkilöä tai ihmisryhmää verbaalisesti – saavat minut pohtimaan sivistyksen olemusta. Jos Kouvolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, joka on koulutukseltaan lääkäri, kyseenalaistaa neekeri-sanaan liitetyn pejoratiivisuuden, niin voi mielestäni hyvin kysyä, onko koulutus sittenkään se olennaisin sivistyksen mittari.

    Tieto on tärkeää, koska se oikein käytettynä auttaa meitä paitsi näkemään maailman tarkemmin, myös ratkaisemaan ongelmia ja tekemään perusteltuja valintoja ja elämästämme miellyttävämpää. Sivistyksen olemusta pohtiessani ajattelisin kuitenkin, että sen ytimessä lienee ns. sydämen sivistys, empatia ja kyky huomioida toiset ihmiset ja samastua heidän asemaansa. Eikö myös hyvä käytös, jota perinteisesti on pidetty sivistyksen tunnusmerkkinä, pohjaudu viime kädessä haluumme sekä huomioida kanssaihmiset että säilyttää arvokkuutemme?

    Sivistys on sellaista sideainetta – sosiaalista ja yhteiskunnallista laastia – että se mahdollistaa turvallisen yhteiskunnan, jossa koemme keskinäistä luottamusta niin toisiimme, päättäjiin kuin instituutioihin. Sivistyksen rapautuminen puolestaan on hälyyttävää siksi, että se mahdollisesti johtaa meidät kaltevalle pinnalle, jossa siedämme yhä räikeämpiä loukkauksia eri ihmisryhmiä tai yksittäisiä henkilöitä kohtaan. Lopulta sanat johtavat tekoihin.

    Miten sitten ruokkia sivistystä? Kirkoilla ja uskonnollisilla yhteisöillä on yhteikunnallisesti näkyvinä instituutioina mahdollisuus aktiivisesti ottaa kantaa asioihin humanistisella ja kypsällä otteella, kuten ne ovat tehneetkin. Tämä sama mahdollisuus on myös poliitikoilla ja muilla julkisuuden henkilöillä. Yksilöinä voisimme ehkäpä jatkuvan somettamisen, sirpaleisen ja pintapuolisen tiedon ja pikauutisten sijaan keskittyä johonkin sellaiseen pitkäjänteiseen toimintaan, jonka koemme mieluisaksi. Uusimman tutkimuksen valossa tiedetään, että aivomme pitävät pitkäjänteisestä toiminnasta ja asioihin syventymisestä. Toisaalta taiteista nauttiminen kehittää kykyämme empatiaan. Ehkäpä siis sittenkin luen mieluummin hyvää romaania kuin kiusaan itseäni somen myrkyllisillä kommenteilla tai pintapuolisilla kohu-uutisilla.

  3. Väite siitä, että seurakuntalaiset ovat kääntyneet uskossaan sisäänpäin on totta, mutta samoin ovat papitkin. Mistä tunnistaa seurakunnan työntekijän kadun vilinässä? Kun kaduilta ovat hävinneet partiopoliisit, voidaanko nämä turvayksiköt korvata papeilla? Jos näen perjantai-iltana papin kävelevän kaupungin keskustassa liperit kaulassa, syntyy oitis turvallinen tunne siitä, että minusta välitetään. Totta kai käytännön esteeksi tulee iltatytön lisä, työnjaon selvittäminen, turvatakeet ym, mutta voitaisiinko ajatusta edes kokeilla? Silloin voisi eteen tulla tilanteita, joita ei olisi ilman kokeilua. Yllättäviä keskusteluja, katseita, läheisyyttä ja välittämistä. Tasa-arvoisuutta.

  4. Olipa ilahduttava havaita, ettei keskustelu eläinten tehotuotannosta olekaan loppunut, päinvastoin: täällähän on mainioita kirjoituksia aiheesta. Helmikuinen Kari Kuulan kolumni (Kirkko ja kaupunki) ilahdutti minua kovasti: ajattelin, että vihdoinkin kirkko puhuu eläinten kärsimyksestä ja antaa äänen äänettömille. Mutta keskustelu loppui surullisesti kirkon johdon jyrähdykseen. Siirtyköön keskustelu valtakunnan lehtiin, Kotimaahan ym. Ihmiset eivät tiedä, miten ruoka tuotetaan eivätkä edes ajattele asiaa. Ilmastonmuutos on myös vahva perustelu muutokselle. Siihen pitää valmistautua nyt viimeistään. Kiitos kaikille aiheesta kirjoittaneille, hienot kommenttinne ansaitsevat laajempaa julkisuutta!

  5. kommetti ”kun sanat satuttavat kirjoitukseen: en kuulu mihinkään hengellisen yhteisön sisäpiiriin, mutta Martti Luterin ajatukset ovat hyviä ja aika vaativiakin. (eihän niitä voi täyttää kuin Jumalan avulla).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *