Rauhankasvatuksen pohjana on havainto siitä, että yhteiskunnat, jotka perustuvat keskinäiselle ymmärrykselle, kunnioitukselle ja oikeudenmukaisuudelle, mahdollistavat ja ylläpitävät rauhaa.
On luonnollista, että puhumme tällä hetkellä rauhasta enemmän kuin pitkään aikaan. Keskustelu tuntuu kuitenkin pyörivän kovan turvallisuuden, sotilaallisen varustelun ja korkean tason rauhanneuvotteluiden ympärillä eikä käsittele juurikaan meidän kaikkien mahdollisuuksia ja velvollisuuksia rakentaa rauhaa omassa elämässämme.
Siksi on syytä puhua yhdestä tavasta toteuttaa sitä: rauhankasvatuksesta.
Perustan nykyiselle käsitykselle rauhankasvatuksesta loi YK:n koulutus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO vuonna 1974 antamassaan suosituksessa yhteisymmärryksen, yhteistyön, rauhan, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien opetuksesta. Rauhankasvatuksen pohjana on havainto siitä, että yhteiskunnat, jotka perustuvat keskinäiselle ymmärrykselle, kunnioitukselle ja oikeudenmukaisuudelle, mahdollistavat ja ylläpitävät rauhaa.
Rauha ei ole vain sodan tai fyysisen väkivallan puutetta, vaan myös vapautta henkisestä, hengellisestä, taloudellisesta tai kulttuurillisesta väkivallasta.
Rauha ei ole vain sodan tai fyysisen väkivallan puutetta, vaan myös vapautta henkisestä, hengellisestä, taloudellisesta tai kulttuurillisesta väkivallasta. Rauhaa turvaa ja kriisinkestävyyttä lisää yhteiskunta, jossa kaikilla on hyvä ja turvallista olla. Siksi kaikki, mikä edistää näitä periaatteita, voi olla osaltaan rauhankasvatusta.
On helppo ajatella, kuinka tämä voisi toteutua kasvatustyötä tekevien tahojen, kuten koulujen ja nuorisotyön puitteissa. Niissä tehdäänkin monenlaista tärkeää rauhankasvatusta, vaikka työtä sillä termillä kutsuisikaan.
On kuitenkin tärkeää nostaa esiin kaksi tosiasiaa. Ensinnäkin rauhankasvatusta voidaan tehdä ja tehdään monin tavoin muissakin yhteyksissä, esimerkiksi järjestökentällä, eikä sen olekaan syytä olla vain kasvatusalan vastuulla. Toisekseen rauhankasvatus ei ole vain nuorten asia. Se tulisi suunnata kaikille, jotta sen tavoitteet saavuttavat koko yhteiskunnan ja siten turvaavat rauhaa meille kaikille.
On siis tärkeää löytää ja tunnistaa uusia paikkoja, joissa rauhankasvatusta voitaisiin toteuttaa.
Rauhankasvatus ei ole vain nuorten asia. Se tulisi suunnata kaikille.
Rauhan rakentaminen ei myöskään tapahdu vain ammattilaisten toimesta neuvottelupöydissä tai koulutustilaisuuksissa. Jokainen meistä voi edesauttaa rauhankasvatuksen tavoitteita, ja sitä kautta lisätä rauhaa edistämällä yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta omassa elämässämme ja kohtelemalla kaikkia ihmisiä kunnioituksella ja myötätunnolla.
Elämme kriisien värittämää aikaa, sitä ei käy kieltäminen, ja se koettelee varsinkin nuorten uskoa tulevaan. Monesti myös tuntuu, että kriisien vaatimat toimet kilpailevat huomiosta ja resursseista.
Nuorena, jonka tulevaisuutta nämä kriisit määrittävät, pidän kuitenkin tällaista erottelua keinotekoisena. Esimerkiksi ilmastonmuutos uhkaa rauhaa siinä missä Venäjän hyökkäyssotakin, ja ilmastonmuutosta ehkäisevät toimet ovat myös rauhan varjelemista. Yhtä lailla rauhankasvatus luo kestävämpiä yhteiskuntia, mikä taas auttaa meitä selviämään ilmastonmuutoksen vaikutuksista.
Rauhankasvatus luo kestävämpiä yhteiskuntia, mikä auttaa meitä selviämään ilmastonmuutoksen vaikutuksista.
Kun löydät oman tapasi rakentaa rauhaa päivittäisessä työssäsi ja elämässäsi, et rakenna vain yhteiskunnan kriisinkestävyyttä, vaan annat samalla huolestuneelle nuorelle toivoa tulevasta.
Kirjoittaja on nuori rauhanrakentaja, teologian opiskelija ja järjestöaktiivi. Hän toimii tällä hetkellä muun muassa Suomen YK-nuorten puheenjohtajana ja Suomen UNESCO-nuorisodelegaattina.
Kuva: Pixabay