Ainakaan leipää ja kalaa tarjoava Jeesus ei ollut kasvissyöjä. Löytyykö Raamatusta selkeitä perusteita kasvissyönnin kristillisyydelle?
Viime aikoina kirkon suhtautuminen eläimiä kohtaan on herättänyt paljon keskustelua. Esimerkiksi Kari Kuulan eläintuotantoa kritisoiva kannanotto Kirkko ja kaupunki -lehdessä sai paljon arvostelua osakseen. Monet myös puolustivat häntä ja tuntuivat olevan tyytyväisiä siihen, että eläinten asemasta kirkon piirissä viimein keskustellaan Suomessa.
Kristillisen ajattelun piirissä keskustelu eläinten asemasta on nähty tärkeänä myös aiemmin. Esimerkiksi jo 1800-luvulla monet kristilliset järjestöt alkoivat ensimmäisten joukossa vastustaa vivisektiota, tieteen nimissä tehtyjä julmia eläinkokeita. Näiden järjestöjen parissa esiintyi myös eettisesti motivoitunutta kasvissyöntiä eli kieltäytymistä eläinten syömisestä siksi, että niiden tappaminen nähtiin vääränä.
Sympatia eläinten eläinkokeissa tai eläintuotannon piirissä kokemaa kipua kohtaan voi itsessään toimia hyvänä perusteluna välttää eläinten julmaa kohtelua tai niiden tappamista ruoaksi. Se ei kuitenkaan vielä tarkoita, että kyseessä olisi kristillinen velvollisuus.
Kaikki tuntevat Raamatusta tarinan, jossa Jeesus tarjoilee leivän lisäksi kalaa opetuslapsilleen ja häntä kuulemaan tulleelle väkijoukolle. Jeesus ei siis ainakaan ollut kasvissyöjä. Raamatussa eläimiä lisäksi uhrataan ja ne annetaan ihmisen hallittaviksi: ”Kaikki villieläimet ja taivaan linnut, kaikki maan päällä liikkuvat eläimet ja meren kalat pelkäävät ja säikkyvät teitä; ne on annettu teidän valtaanne.”(1. Moos. 9:2.) Voidaankin kysyä, onko kasvissyönnille teologisia perusteluita.
Jumalan tahtona ihmisen eettinen toiminta
Viime vuosikymmenten aikana teologisessa etiikassa on kiinnostuttu toden teolla eläinten asemasta kristinuskossa ja pyritty etsimään vastauksia kysymyksiin, jotka ovat vuosisatoja olleet taka-alalla. Kuten eläinten asemaa teologiassa tutkinut Ryan Patrick McLaughlin on esittänyt, näissä tulkinnoissa ei ole tarkoituksena osoittaa aiempaa traditiota vääräksi. Sen sijaan eläimiin keskittyneet teologit ovat halunneet purkaa valtavirtaisen tulkinnan ihmiskeskeisyyttä ja siten tuoda esille sitä kristinuskon sisältöä, joka vastaa paremmin nykymaailman haasteisiin, kuten ilmaston lämpenemisen aiheuttamaan lajikatoon tai eläinten tehotuotannon aiheuttamiin eettisiin ongelmiin.
Eläimet ovat saaneet elämän lahjan Jumalalta, eikä sen ottaminen siten kuulu ihmisille.
Teologi Andrew Linzeyn mukaan vegetarismi on eettistä toimintaa ja siten Jumalan tahdon toteuttamista. Jumalan tahto ihmisen eettisyydestä ilmenee Raamatun kertomuksista erityisesti luomiskertomuksessa, jossa eläinten syöminen näyttäytyy ihmisen pahuuden ilmentymänä.
Mooseksen 1. kirjassa annetaan kaksi versiota siitä, mitä ihmisten syötäväksi on tarkoitettu. Ensimmäisessä versiossa ihmiset ohjataan syömään ainoastaan kasvisruokaa, kun heidän ravinnokseen annetaan siementä tekevät kasvit ja puut, joissa on siementä kantavat hedelmät.
Myöhemmin ihmisille annetaan kuitenkin lupa syödä kaikkia olentoja, jotka elävät ja liikkuvat. Linzey tulkitsee näiden käskyjen välistä eroa siten, että ensimmäisessä versiossa kuvaillaan paratiisimaista tilaa, ihannetta. Jumala toteaa olentojen hyvyyden ja julistaa ihmisen Jumalan kuvaksi, ja kaikki on hyvin.
Ensimmäistä Mooseksen kirjaa seuraavat kuitenkin luvut, joissa käsitellään ihmisen pahuutta. Kerrotaan Aatamin ja Eevan, Kainin ja Aabelin sekä Nooan arkin tarinat, joista käy ilmi, miten pahasti Jumala pettyy ihmisten väkivaltaisuuteen.
Raamatusta ei varsinaisesti voi Linzeyn mukaan löytää suoraa perustetta sille, että ei olisi ikinä oikeutettua syödä eläimiä. Hänen mukaansa on kuitenkin keskeistä ymmärtää, että lihansyönti tapahtuu sellaisessa viitekehyksessä, jossa ihminen toimii väkivaltaisesti. Siten Jumalan tahdon mukaista on ihmisen eettinen toiminta, mutta langenneessa tilassa siihen voidaan tehdä poikkeuksia.
Keskeistä ei ole ainoastaan ihmisten pyrkimys toimia oikein, vaan myös kristillinen näkemys Jumalan hyvyydestä, joka joutuu vaakalaudalle eläinten kärsimyksen edessä.
Lisäksi Linzeyn mukaan monet Raamatun kohdat tukevat ajatusta eläinten oikeuksista. Tärkeimpänä niistä on se, että kaikki tappaminen, niin eläinten kuin ihmisten elämän ottaminen, on Raamatussa aina vakava asia. Eläimet ovat saaneet elämän lahjan Jumalalta, eikä sen ottaminen siten kuulu ihmisille.
Tätä eläinten elämän arvoa Linzey kuvaa termillä theos-rights, joka muistuttaa sekulaarin eläinoikeuskeskustelun termiä eläinten oikeuksista. Sillä hän tarkoittaa, että eläimet kuuluvat Jumalalle ja ne ovat arvokkaita Jumalan silmissä. Siitä syystä eläinten tarpeeton tappaminen on syntiä.
Onko eläimet luotu ihmistä varten?
Toiseksi perustelut kasvissyönnille voivat liittyä myös siihen, minkälainen käsitys meillä on Jumalasta. Näin siis keskeistä ei ole ainoastaan ihmisten pyrkimys toimia oikein, vaan myös kristillinen näkemys Jumalan hyvyydestä, joka joutuu vaakalaudalle eläinten kärsimyksen edessä.
Teologi David Cloughin mukaan kristillinen näkemys Jumalan hyvyydestä onkin ristiriidassa eläinten tehotuotannon käytäntöjen kanssa. Näitä käytäntöjä ovat esimerkiksi eläinten sullominen pieniin tiloihin ja monotonisiin ympäristöihin, jotka eivät mahdollista lajinmukaista käytöstä, ilman kivunlievitystä tapahtuvat kastraatiot sekä sarvien ja häntien poistamiset tai kalojen hidas ja stressaava kuolema valtavissa merenpohjia tyhjentävissä verkoissa.
Clough esittää, että tehomaatalouden edellyttämä eläinten radikaalin välineellistämisen oikeutus edellyttäisi uskoa täysin ihmiskeskeiseen jumalaan, joka on luonut muunlajiset eläimet ainoastaan ihmisten tarpeiden täyttämiseksi ja olisi antanut kristityille luvan tehdä eläimille mitä tahansa. Clough esittää, että hän ei voi hyväksyä sellaista jumalakuvaa, joka oikeuttaisi tarpeettoman eläimille aiheutetun kärsimyksen.
Kyky vastata moraalisiin velvollisuuksiimme voidaan nähdä juuri sinä tekijänä, joka tekee meistä ihmisiä.
Niin Andrew Linzey kuin David Cloughkin löytävät siis kristillisestä traditiosta vahvoja teologisia perusteluita kasvissyönnille. Molemmat teologit painottavat kuitenkin sitä, että syömisen suhteen pätee sama tilanne kuin kaiken muunkin inhimillisen toiminnan kanssa. Kukaan ei voi väittää olevansa täysin moraalisesti puhdas, sillä maailma on epätäydellinen. Kyky vastata moraalisiin velvollisuuksiimme voidaan kuitenkin nähdä juuri sinä tekijänä, joka tekee meistä ihmisiä.
Kirjoittaja on sosiaalietiikan ja teologisen etiikan väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Tutkimuksessaan hän on erikoistunut eläinten ja ihmisten oikeuksiin sekä eläinteologiaan.
Kuva Louis Hansel / Unsplahs