Tulevaisuuden diakonia on samalla arvopohjalla kuin koko kristillinen kirkkomme. Se ei muuttuvassa maailmassa sorru, vaikka keinot sen toteuttamiseen muuttuisivat, uskoo Salon seurakunnan diakoniajohtaja Sirkku Nivala.
Kuvittelemalla pystymme hieman ennakoimaan tulevaa. Kaikkeen, tai edes puoleen, emme pysty varautumaan. Sen miettiminen, mihin voimme varautua, on tämän päivän tehtävä. Meidän tulee seuloa merkityksellinen tietotulvasta. Yhteiskunnan muutokset heijastuvat suoraan asiakkaisiimme.
Diakoniatyö on ollut ketterä muuttuja ja vastuunkantaja murroksissa, kuten lähihistoria pandemioineen, 90-luvun lama, sodan jälkeinen jälleenrakennus Yhteisvastuukeräyksineen, kotisairaanhoito, 150 vuoden diakonian historia. Tämä kaikki osoittaa diakoniatyön merkityksellisyyden. Ylpeänä mutta nöyränä kannan diakonian lippua.
Päätöksentekoon pitää saada seurakuntalaiset vahvemmin mukaan. Keskinäinen vuoropuhelu rakentuu myönteiseen tulevaisuudenuskoon. Tekojen kautta päästään kohti päämäärää.
Kirkon tulevaisuutta mietittäessä joutuu kasvokkain monien kysymysten kanssa. Niihin ei ole olemassa oikeaa tai väärää vastausta. Kukaan ei tiedä.
Kirkko on ollut aina vähemmistöjen suoja,” samarialaisen” kätköpaikka, joka tulevaisuudessakin toteuttaa kristityn perusoikeuksia. Emme voi ummistaa silmiämme ympäristökysymysten, emme vähemmistöjen, emmekä nuorten, tulevaisuuden tekijöiden, edessä.
Osallisuus kuulua johonkin ja olla osa sitä, olla tekijä yhteisen hyvän tekemisessä, on visio, johon diakonia edelleen suuntaa.
Tulevaisuuden diakonia on samalla arvopohjalla kuin koko kristillinen kirkkomme. Se ei muuttuvassa maailmassa sorru, vaikka keinot sen toteuttamiseen muuttuisivat. Huoli lähimmäisen hyvinvoinnista, yksinäisten ja vähävaraisten huomioimisesta, on tulevaisuudessakin keskiössä. Osallisuus kuulua johonkin ja olla osa sitä, olla tekijä yhteisen hyvän tekemisessä, on visio, johon diakonia edelleen suuntaa. Tehdään armo näkyväksi, luovutaan vallasta, pidetään kiinni hyvästä. Luotetaan Jumalaan! Kirkko on siellä, missä ihmiset kokoontuvat.
Kohtaamisia lähellä ja kaukana
Jos diakonia keksittäisiin juuri nyt, olisiko se tämännäköistä, koulutettujen ammattilaisten tekemää työtä?
Sain olla mukana Kirkon kvartaalit -tulevaisuusseminaarissa, jossa pohdittiin myös diakonian visiota vuoteen 2050. Uskon, että diakonia pysyy yhtä tiukasti kirkon perustehtävänä kuin julistus ja opetus. Palvelemaan meidät on asetettu jo luomisesta lähtien.
Diakonia-sana ymmärretään kirkon työntekijöiden keskuudessa, mutta en ole aivan varma, ymmärretäänkö sitä kovinkaan laajasti kirkon ulkopuolella. Jos emme puhu samaa kieltä, emme voi tavoittaa sanomallamme niitä, jotka olisivat avun tarpeessa. Viestinnällä on merkitystä. Miten avaisimme käsitteitä ja sanoja meidän kielellämme? Saavutettavuus ja esteettömyys myös kielen tasolla on välttämätöntä.
Saavutettavuus ja esteettömyys myös kielen tasolla on välttämätöntä.
Pandemia pakotti meidät kohtaamaan, lähestymään ja palvelemaan uudella tavalla. Sähköinen kommunikointi on meille tänään arkityökalu. Se mahdollistaa monenlaisen kohtaamisen välimatkasta riippumatta. Silti — ihminen ihmiselle kasvotusten on enemmän. Läheisyyttä ja kosketusta ei korvaa mikään.
Maailma muuttuu ja me sen mukana. Maailma myös pienenee, välimatkat lyhentyvät. Suomi on pitkä maa ja avun tarvetta on lähelläkin, mutta emme voi unohtaa kaukana olevia lähimmäisiä. Tulevaisuuden kirkko ei ole vain meidän Suomen ev.-lut. kirkko, ei vain meidän diakoniaa.
Diakonian ammatillinen osaaminen on kovatasoista, ja sen ylläpitäminen vaatii huomiota. Kirkon työn pitää säilyä houkuttelevana tulevaisuudessakin. Työn arvostuksen tulisi näkyä muullakin tavoin kuin pyhäpuheissa ja imagona.
Diakonian merkitys palvelujen verkostossa tuskin vähenee. ”Köyhät teillä on aina keskuudessanne.” Vanha määritelmä, apua sinne, minne muu apu ei yllä, elää ja on totta edelleen.
Kuka hoitaa palvelutehtävää? Onko suurempi osa työstä jokaisen kristityn tehtävää, jota koordinoi ammattilainen? Tämä voi olla mahdollinen tulevaisuuden kuva, ehkä uskottavakin, mutta onko se vilpittömästi toivottava?
Vaikka oikea käsi ei tietäisikään, mitä vasen tekee, on tulevaisuudessakin pidettävä ääntä heikommista, oltava hiljaisen ääni.
Talouden tunnusluvut määrittävät myös diakoniaa. Rahalla on valta ja konsultin tehtävä. Tulevaisuudessa aineellinen auttaminen jää ohueksi ilman ulkopuolisia rahoittajia. Diakonian on tultava näkyväksi. Vaikka oikea käsi ei tietäisikään, mitä vasen tekee, on tulevaisuudessakin pidettävä ääntä heikommista, oltava hiljaisen ääni. Meillä on oltava rohkeutta seisoa vähemmistöjen ja yksinäisten rinnalla. Siihen tulevaisuuden diakonia haastaa meitä erityisen vahvasti.
On löydettävä olennainen, rajattava keskeisin
Eriarvoisuus ja yhteiskunnan kaksijakoisuus lisääntyy. Se on aikamme ilmiö. Huoli heikommista ulottuu laajemmalle. Lähetystyöllä ja kehitysyhteistyöllä on pitkät perinteet. Aineellista ja henkistä hyvää on jaettu. Se säilyköön!
Diakonian ammattilaiset ovat vieneet hoidollista ja sosiaalista osaamistaan muuallekin. Suomen kaltaista diakonian ammattilaisten verkostoa ei kouluteta samalla tavoin muualla. Meidän osaamisestamme ollaan kiinnostuneita laajemminkin.
Salon seurakunnan diakoniatyö on aloittamassa vastavuoroista yhteistyötä Jerusalemin diakonian kanssa. Mentoroimme heitä ja siirrämme hiljaista tietoa. Avaamme menetelmiä kertomusten ja kokemuksen kautta. Saamme vastaavasti hyviä, innostavia ajatuksia uudesta alusta. Mistä he lähtevät liikkeelle, kun ei aiemmin ole ollut diakoniatyöntekijää?
Kun työväkeä on vähän ja työtä mittaamaton määrä, on pystyttävä löytämään oleellinen, rajaamaan keskeisin.
Ihmisiä autetaan kaikkialla, mutta nyt Jerusalemissa on henkilö, joka tekee sitä päätehtävänään. Vapaaehtoiset vastuunkantajat ovat työntekijän rinnalla, yksin ei ole tarvinnut aloittaa.
Kuinka he löysivät vapaaehtoisia, miten heidät opastettiin? Näistä tarinoista opimme uutta. Kun työväkeä on vähän ja työtä mittaamaton määrä, on pystyttävä löytämään oleellinen, rajaamaan keskeisin. Tämä auttaa meitä tarkastelemaan ja näkemään oleellisen. Pystymmekö luopumaan jostakin vanhasta ja löytämään uutta, tuoretta ajattelua tilalle?
Ajatusten muuttuminen johtaa tekoihin. Päämäärän ja vision täytyy olla selvillä. Meidän tulee ymmärtää, miksi jokin asia on tärkeää. Kuviteltaessa diakonian tulevaisuutta on osattava tunnistaa hiljaiset signaalit.
Kirjoittaja on Salon seurakunnan diakoniajohtaja