Armo, oikeudenmukaisuus ja arjen politiikka
Donitsitalous pyrkii taloudellisesta kasvusta luopumisen kustannuksella kukoistukseen: sosiaaliseen hyvinvointiin ja ekologisesti kestävään kehitykseen. Filosofi Tuomas Nevanlinna arvioi, että kyseessä on toistaiseksi utopia, mutta mahdollisesti hyödyllinen sellainen.
Lähes yhtä kauan kuin ilmastonmuutoksesta on puhuttu, toimet kriisin pysäyttämiseksi ovat näyttäneet riittämättömiltä. Silloinkin kun YK:n ilmastokokoukset ovat päässeet yksimielisyyteen tavoitteista ja toimista, valtiot ovat olleet hitaita toimimaan.
Kansanedustaja Päivi Räsänen sanoo, että hän haluaa välittää, auttaa ja tehdä maailmasta paremman. Tämän hän tosin haluaa tehdä tiukasti oman uskonsa ehdoilla.
Nykyistä epävarmuuden aikaa ja erityisesti pakolaisuuteen liittyviä näkökohtia voi tarkastella pyhiinvaelluksen näkökulmasta. Uskonnollisesta perinteestä nousevan käsitteen voi laajentaa tarkoittamaan koko elämää. Silloin keskiössä ovat ihmisarvo, kunnioitus, vapaus ja uusi tietoisuus.
Maailmassa näkee nälkää noin 700 miljoonaa ihmistä. Pandemia kasvattaa määrää noin 100 miljoonalla per vuosi. Vuoteen 2030 asetettuja köyhyyden poistamistavoitteiden toteutumiseen tarvitaan globaaleja sitoumuksia, mutta ratkaisijan roolissa ovat yksittäiset ihmiset.
Rakkaus murtaa kaikki maantieteelliset ja eksistentiaaliset rajat. Toisaalta todellinen universaali rakkaus on mahdollinen vain jos arvostan omaa kulttuuriani ja traditiotani, paavi Franciscus painottaa teologisessa kiertokirjeessään.
Olipa kerran kuningas joka Jumalan armosta hallitsi yksinvaltiaana maataan kaukana, kaukana täältä. Kuninkaalla oli ahkeria alamaisia, jotka viljelivät, kasvattivat, paimensivat ja tuottivat monenlaista hyvää. Vaan kuningas tottui helppoon elämäänsä, laiskistui ja kävi aina vain mukavuudenhaluisemmaksi. Kuninkaan vaatimukset kävivät kohtuuttomiksi. Hän nosti jatkuvasti veroja ja käytti varat kansansa hyvinvoinnin sijaan omiin …
Juhani Rekola kirjoitti usein teemoista, joilla on selkeä yhteiskunnallinen ulottuvuus: vähäosaiset ja hyljeksityt ihmiset sekä pahuus ja kärsimys. Tästä huolimatta Rekola ei kuitenkaan juuri ottanut suoraa kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Tässä artikkelin nostan esiin niitä piirteitä, mitä Rekolan kirjoituksilla on yhteiskunnallisesta näkökulmasta ja pohdin mitä annettavaa Juhani Rekolalla on nykyiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun.
umalan läsnäolon kokeminen on yksilölaji. Meitä saattaa seistä siinä kaksi vieri vieressä, mutta toinen tuntee Jumalan syvää poissaoloa, toinen hänen lämmintä läheisyyttään.
Vaikka maallistumista ei käy kieltäminen, eletään tämän päivän läntisessä maailmassa pääasiassa yhä ikään kuin kristinusko olisi totta. Me saatamme kyllä kieltää Jumalan olemassaolon ja kaiken tuonpuoleisen todellisuuden. Samalla me kuitenkin tarraudumme suorastaan uskonnollisella vimmalla ihanteisiin, joita maallistunut maailmankuvamme ei pysty kunnolla kannattelemaan.
Muistaako joku vielä aikaa, jolloin opettajaa/keskustelukumppania/toimittajaa kutsuttiin v***n huoraksi ani harvoin? Puhumattakaan uhkailusta aseistetulla kotivierailulla? En ole ihan varma, mutta pitänee mennä aina 1980-luvulle asti.
”Miksi kirkon yhteiskunnallinen ääni on nykyisin niin vaimea?” Tämän kysymyksen minulle esitti yhteiskunnallinen vaikuttaja Ilkka Taipale. Kohti käyvä kysymys on aivan oikea, kun verrataan kirkon aktiivista julkista toimintaa esimerkiksi 1990-lukuun.
Kirkon ihmisoikeusfoorumin viime vuoden lopussa ilmestynyt Näkökulmia ihmisoikeuksiin on ajankohtainen ja tarpeellinen julkaisu. Siinä käydään läpi laaja kirjo ajankohtaisia ihmisoikeuskysymyksiä kirkon näkökulmasta ja esitellään kirkon ja ihmisoikeuksien kosketuspintojen – mukaan lukien kipupisteet – pitkää ja mutkikasta historiaa.
Maapallolla etenevä elinympäristöjen ja yhteisöjen tuhoutuminen on oire syvemmästä kriisistä. Vanhan testamentin tekstien näkökulmasta kyse on ideologisesta, eettisestä ja hengellisestä kriisistä.
Epäily kuolemantuottamuksesta Kristiinankaupungissa ja lukuisat työntekijöiden kriittiset palautteet johtivat yksityisen hoivayksikön sulkemisen ja kaupungin väliin tuloon.
Suomeen on tarjolla raju muutos sosiaali- ja terveysalan toteutukseen: maakunnat vastuuseen ja terveyskeskukset kilpailemaan asiakkaista. Ratkaisu on iso ja seurauksena voi olla kohtalokas virhe, jos kilpailun seurauksena syntyy kovaa taloudellista tulosta tekevää, mutta tasoltaan kyseenalaista sote-tuotantoa.
Tällaistako on Suomen tulevaisuus?
