Pääkirjoitus: Miksi Tanskassa kirkko onnistuu?
Verrattuna Suomen, Norjan ja Ruotsin luterilaisiin kirkkoyhteisöihin Tanskassa menee hyvin, jos mittarina on kirkkoon kuuluminen. Lähes 75 prosenttia kansasta kuuluu kirkkoon. Mistä tämä johtuu?
Verrattuna Suomen, Norjan ja Ruotsin luterilaisiin kirkkoyhteisöihin Tanskassa menee hyvin, jos mittarina on kirkkoon kuuluminen. Lähes 75 prosenttia kansasta kuuluu kirkkoon. Mistä tämä johtuu?
Elämäkerta Helsingin emerita piispasta Irja Askolasta piirtää kiinnostavan kasvukertomuksen. Samalla nousee esiin kertomus kirkon murroksesta, jossa monet perinteen uskomukset tulivat haastetuiksi ja tilalle etsittiin uusia tulkintoja.
Pastori Kari Kuulan ja MTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan kaksintaistelu sanansäilällä on alkuvuoden kiinnostavin ja tärkein teologinen tapahtuma Suomessa.
Suomen ja Nigerian kertomukset ovat erilaiset, mutta voimme oppia niistä.
On kaksi syytä, miksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uudistuminen on jokseenkin mahdotonta ja siitä huolimatta on olemassa kaksi toivon merkkiä.
Kirkkoon tarvitaan lisää yhteiskunnallista keskustelua ja yhteiskunnassa tarvitaan kirkkoa keskustelijaksi yhteiskunnallisiin kysymyksiin.
Vuoden 2020 pandemia tullaan muistamaan joka puolella maailmaa. Sen sairastuneet ja kuolonuhrit eivät unohdu. Toukokuun puolivälissä 2020 virallinen tieto on, että pandemiaan on sairastunut noin viisi miljoonaa ja kuollut yli 300 000. Tuntematon uhri saattaa kuitenkin unohtua.
Euroopassa käydään tiivistä keskustelua tulevasta suunnasta. Vanhat valtarakenteet natisevat ja ihmisarvo on uhattuna. Samalla kirkko on joutunut ihmiskuva- ja mainekriisiin.
Löytyykö Jeesukselta ohje, ketä ehdokasta tai mitä puoluetta tulisi äänestää eduskuntavaaleissa? Tällaista vaalikoneen ohittavaa ohjetta ei löydy, eikä kirkko sen vuoksi ole minkään yksittäisen puolueen kannattaja.
Taantuvan tasa-arvon kirkko on merkittävä kirja juuri tässä ajassa. Se sisältää ihmisen äänen, oman kokemuksen. Se sisältää latauksen sisua, jota on tarvittu kestämään kaikki koettu haavoittava.
”Miksi kirkon yhteiskunnallinen ääni on nykyisin niin vaimea?” Tämän kysymyksen minulle esitti yhteiskunnallinen vaikuttaja Ilkka Taipale. Kohti käyvä kysymys on aivan oikea, kun verrataan kirkon aktiivista julkista toimintaa esimerkiksi 1990-lukuun.
Epäily kuolemantuottamuksesta Kristiinankaupungissa ja lukuisat työntekijöiden kriittiset palautteet johtivat yksityisen hoivayksikön sulkemisen ja kaupungin väliin tuloon.
Suomeen on tarjolla raju muutos sosiaali- ja terveysalan toteutukseen: maakunnat vastuuseen ja terveyskeskukset kilpailemaan asiakkaista. Ratkaisu on iso ja seurauksena voi olla kohtalokas virhe, jos kilpailun seurauksena syntyy kovaa taloudellista tulosta tekevää, mutta tasoltaan kyseenalaista sote-tuotantoa.
Tällaistako on Suomen tulevaisuus?
Juha Siltalan mukaan hyvinvointivaltion – ja keskiluokan vakauden – taustalla on ollut historiallisesti kaksi keskeistä tekijää: vahva ammattiyhdistysliike ja valtion tulonsiirrot hyvinvointipalveluiden kohdalla. Näiden seikkojen varaan on rakentunut aiempina vuosikymmeninä niin yhteiskunnallinen vakaus kuin myös henkilökohtainen luottamus työn ja asumisen tarjoamista peruspilareista.
Samojen seikkojen kohdalla tällä hetkellä on ilmassa myös suuria kysymysmerkkejä.
Tutkimus kansainvälistä suojelua koskevista päätöksistä osoittaa, että viranomaispäätöksiä ohjaavissa tulkinnoissa on tapahtunut kiristymistä vuoden 2015 jälkeen. Tutkimustulos vahvistaa sen näkemyksen, joka kirkoille on käytännön tilanteiden pohjalta muodostunut. Erityisen suuri muutos näyttää olevan uskonnon perusteella arvioitavassa kansainvälisen suojelun tarpeessa.
Muutos vastaa poliittisen ohjauksen edustamaa linjaa.
Kirkko ei ole yhteisö, joka olisi suojattu seksuaalisen hyväksikäytön tai häirinnän ilmiöistä. Aiemmin julkisuudessa on runsaasti keskusteltu katolisen kirkon ongelmista, viimeksi Australiassa. Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on ollut järkyttävä ongelma, mutta vielä pahemmaksi sen on usein tehnyt pelko asian tulosta julkiseksi ja tästä johtuva peittely ja vähättely.
#metoo-kampanja ja sen synnyttämät muut kampanjat ovat tehneet seksuaalisen häirinnän, ja varsinkin sen laajuuden, näkyväksi. Monen muun toimijan tavoin myös kirkko on tullut haastetuksi. Seurakuntien työyhteisöjen ja seurakunnallisen toiminnan tulisi olla turvallisia, tasa-arvoisia ja erilaisuutta kunnioittavia ympäristöjä. Ikävä kyllä aina näin ei ole ja silloin ihmiset ovat syystä pettyneitä.
Eikö nimenomaan kirkon tulisi puolustaa jokaisen yksilön oikeutta ihmisarvoiseen kohteluun? Eikö kirkossa kunnioiteta ihmisoikeuksia?
Yksilön oikeuksia turvaamaan pyrkivän ajattelun taustalla vaikuttavat jo antiikin Kreikasta lähtöisin oleva luonnonoikeudellinen ajattelu, ja toisaalta vuonna 1789 käynnistyneen Ranskan suuren vallankumouksen vaikutushistoria, joka usein tiivistetään iskulauseeksi ”vapaus, veljeys ja tasa-arvo”.
Entä sitten ihmisoikeuksien ja ihmisarvon juuret juutalais-kristillisessä perinteessä? Niitäkin löytyy.