Tietokirjailija Anna Mattssonin kirjoittama elämäkerta Helsingin emerita piispasta Irja Askolasta piirtää kiinnostavan kasvukertomuksen. Samalla nousee esiin kertomus kirkon murroksesta, jossa monet kirkollisen perinteen uskomukset tulivat haastetuiksi ja tilalle etsittiin uusia tulkintoja.
Teos on tehty huolella eri elämänvaiheiden osalta. Tilansa saavat niin lapsuus Etelä-Karjalassa, nuoruuden opinnot, Seurakuntaopiston ja kansainvälisen työn vaiheet kuin myös vuodet Helsingin piispana ja uusi elämä sen jälkeen.
Kirjan kautta Irja Askolan elämästä piirtyy todenmakuinen kuva alkaen lapsuuden perheen rosoisista vaiheista. Mukavalla tavalla mukaan mahtuvat rakastumiset, haaveet perheestä ja pohdinnat elämänurasta. Tavattoman tärkeää kirjassa on se, että sairaudet, masennukset ja myös uskon kanssa taistelut sanotaan ääneen. Kun elämisen vaikeudet kuvataan riittävän realistisesti, myös onnistumisen hetkien arvo kasvaa suureksi.
Askolan elämänvaiheisiin niveltyy kiinnostavalla tavalla teologian suuri murros, jonka johtohahmona esiintyy useaan otteeseen saksalainen teologi Dorothe Sölle, feministiteologi ja teologisen ajattelun uudistaja. Kyse ei kuitenkaan ollut vain yhdestä henkilöstä vaan laajemmasta ajattelutavan muutoksesta, jonka avasi erityisesti Askolan opintomatka Chicagoon.
Ilmiötä voi laajemmin nimittää kontekstuaalisen teologian (teologiaa ajassa ja paikassa) esiin murtautumisena ja erityisesti naisnäkökulman tuomisesta vuosisataiseen ylikorostuneesti miesten sanoittamaan maailmaan ja kirkkoon.
Näin jälkikäteen ajateltuna juuri 1980-luvulla olisi suomalaiseen akateemiseen teologiaan tarvittu vahvaa kontekstuaalisen teologian tienraivaajaa, mutta tuo lienee ollut mahdoton ajatus.
Samalla kun uusi teologinen lähestymistapa tarjosi paljon uutta, se näyttää sulkeneen Askolan polun yliopistossa. Näin jälkikäteen ajateltuna juuri 1980-luvulla olisi suomalaiseen akateemiseen teologiaan tarvittu vahvaa kontekstuaalisen teologian tienraivaajaa, mutta tuo lienee ollut mahdoton ajatus. Askolasta alkoi yhä voimakkaammin muotoutua teo-logian tekemisen sijaan teo-poesian tekijä: tapahtui siirtymä Jumala-analyysistä Jumala-runouteen.
Tuosta eteenpäin Askolan työ Seurakuntaopistolla, Euroopan Kirkkojen Konferenssissa ja piispana on ollut ihmisten ja elämän herkkää kuuntelua ja teopoesiaa, elämän tulkintaa Jumalan edessä.
Askolan erinomainen vahvuus läpi vuosien on ollut läsnäolo ihmisten keskellä ja kohdattujen todesta ottaminen.
Liikoja alleviivaamatta elämäkerta tuo esiin sen, että naisten kokema väkivalta on laajempaa ja yleisempää siellä, missä sitä ei ole haluttu nähdä. Tämä näkyy kuvauksessa teologisesta tiedekunnasta, kirkkojen kokoamassa naisten kertomusten Living letters -raportissa (1997) ja myös säädyttömässä vihapostissa, jota Askola sai osakseen. Missään kohdassa akateeminen yhteisö tai kirkot eivät olleet valmiita kuulemaan tätä todellisuutta, ottamaan sitä todesta ja tekemään asialle jotakin.
Elämäkerta ei alleviivaa tai nimeä syyllisiä, mutta tuo riittävän selkeästi esiin sen, kuinka vaikeaa nuoren naistutkijan oli toimia teologisessa tiedekunnassa 1970–80-luvuilla ja kuinka yksin muut piispat jättivät ensimmäisen naisen piispan virassa, silloin kun julkinen paine oli suurta.
Askolan erinomainen vahvuus läpi vuosien on ollut läsnäolo ihmisten keskellä ja kohdattujen todesta ottaminen.
Askolasta on toisinaan yritetty tehdä runotyttö, jota ei tarvitse ottaa niin vakavasti. Tämä on ollut yksi esimerkki synkästä patriarkaalisesta perinteestä. Tässä ympäristössä elämänkerrassa Irja Askolasta piirtyy kuva johdonmukaisesti heikomman ääntä kuuntelevasta, heikomman puolelle asettuvasta ja määrätietoisesta kirkon uudistajasta. Runoilla on muutettu kirkkoa siinä missä loputtomilla komiteoiden raporteilla – joskus jopa paljon enemmän.
Lopuksi on vielä syytä nostaa esiin seikka, johon elämäkerta viittaa vain heikosti, mutta joka on merkitykseltään suuri. Askolan työhistoriassa tärkeä vaihe osui Seurakuntaopiston Konferenssikeskukseen, myöhemmin Avoimeen akatemiaan. Kaikille kiinnostuneille osallistujille nämä avoimet tilaisuudet ovat olleet erinomainen ikkuna kansainvälisiin keskusteluihin ja avauksiin.
Tämä Aarne Siiralan (ja myös Simo Palosuon) teologinen perintö eli vielä 1980-luvulle asti, mutta katosi sen jälkeen. On selvää, että taloudellisesti malli oli liian kallis siinä vaiheessa, kun Seurakuntaopiston rakennusvelat olivat suuria. Mutta on tavattoman suuri vahinko, että Suomessa ei tuolloin löytynyt tukea muulle kuin valtiorahoitteiselle opiskelulle. On surullista, että Järvenpäässä Seurakuntaopiston teologinen perinne on tällä hetkellä katoamassa kokonaan.
Elämäkerran kirjoittaja Anne Mattsson ansaitsee kiitoksen huolellisesta ja laadukkaasta tekstistä. Samoin suuri kiitos kuuluu Irja Askolalle rohkeudesta avata elämänsä monia vaiheita.
Anne Mattsson, Irja Askola, elämäkerta. Kirjapaja 2020.
Dosentti Kari Latvus toimii Kirkkohallituksessa Jumalanpalvelus ja yhteiskunta -yksikön johtajana.