Kirkko ei ole yhteisö, joka olisi suojattu seksuaalisen hyväksikäytön tai häirinnän ilmiöistä. Aiemmin julkisuudessa on runsaasti keskusteltu katolisen kirkon ongelmista, viimeksi Australiassa. Kysymykset ovat uudestaan nousemassa otsikoihin kardinaali Georg Bellin oikeuskäsittelyn yhteydessä. Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on ollut järkyttävä ongelma, mutta vielä pahemmaksi sen on usein tehnyt pelko asian tulosta julkiseksi ja tästä johtuva peittely ja vähättely.
Suomessa vuonna 2012 keskusteltiin paljon vanhoillislestadiolaisuuden parissa tapahtuneesta hyväksikäytöstä, jota ei tuotu viranomaisten tietoon. Kysymystä teki tunnetuksi myös Johanna Hurtigin ja Mari Leppäsen teos Maijan tarina: lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yksilön ja yhteisön traumana. 2012.
Näissä esimerkeissä uskonnollinen yhteisö kirkon sisällä halusi vaientaa asian julkisen käsittelyn. Uskonnolliset yhteisöt ovat toisinaan olleet kovin naiiveja pitäessään kulisseja yllä ja unohtaen haavoitettujen kärsimyksen.
Suomessa evankelisluterilaisen kirkon tilit eivät ole kuitenkaan vielä kunnossa. On paljon mahdollista, että ummistamme vieläkin silmämme väärinkäytöksiltä. Tähän viittaavat monet #metoo ja #totuusvapauttaa kampanjoiden esiin tuomat kertomukset.
Kirkossa on nyt aika herätä hyväksikäytön näkemiseen ja sen julkiseen käsittelyyn. Asiaan on syytä tarttua kaikilla tasoilla ja luoda malleja paikalliselle, hiippakunnalliselle ja myös kokonaiskirkon tasolle. Joskus oma lähiyhteisö tai hiippakunta voivat olla liian lähellä asian käsittelyyn ja silloin tarvitaan apua esimerkiksi kirkkohallituksen tasolta.
Pelko kirkon maineesta tai esiin nousevista ongelmista on toissijainen sen rinnalla, että edes yksi ihminen tulee kuulluksi ja autetuksi.
Ratkaisujen ei tarvitse olla rakenteellisesti raskaita tai kalliita. Tärkeintä on se, että haavoittuvassa asemassa olevalla ihmisellä on tiedossaan turvallinen ihmissuhdeasioiden ammattilainen, johon ottaa yhteyttä. Kyse voi olla oman toimen ohella hoidettavasta tehtävästä tai osatoimisesti tehtäviä hoitavista.
Myös Tapio Aaltosen Kotimaa-lehdessä esiin nostama ja tässä Kytkin-lehden numerossa tarkentama ajatus kirkon eettisen toimikunnasta on syytä selvittää huolellisesti. On asioita, jotka eivät täytä rikoksen tunnusmerkkejä, mutta ovat eettisesti ongelmallisia. Näiden tapausten käsittelyyn ei tällä hetkellä ole luontevaa väylää kirkossa.
Näissä ratkaisuissa tulee kirkossa ensiksi kysyä heikoimmassa ja uhanalaisimmassa asemassa olevien ihmisten näkökulmaa. Pelko kirkon maineesta tai esiin nousevista ongelmista on toissijainen sen rinnalla, että edes yksi ihminen tulee kuulluksi ja autetuksi.