24.5.2019 / Artikkeli

Kanisteri, koti ja koulu – kolme kuvaa Ugandasta

Keskipäivä paistaa kuin hakkaava nyrkki Bidibidin pakolaisasutuksen yllä, korkealta  ja kovaa. Teinitytöt ovat vedenhakumatkalla – ehkä tämän päivän toisella? Kenelläkään ei ole kenkiä eikä päähineitä, mutta jokaisella on vähintään kaksi kanisteria.

Kanisteri

Hoikka neiti on keksinyt sitoa pari astiaa vyöllensä. Siinä ne keikkuvat tyhjinä joka askeleella, joka vie polkua ylöspäin kohti vesipistettä. Minua kiinnostaisi nähdä, miten tuo hento varsi kantaa täydet jerrykanisterit takaisinpäin, mutta ilmastoitu bussimme odottaa kiidättääkseen meitä pian seuraavaan kohteeseen. Viime hetkellä kiinnostus voittaa ujouden, kanisterivyötäröinen tyttö kääntyy tuijottamaan lähtijää suoraan silmiin. Nauramme yhdessä, vaikkemme varmaan kumpikaan tiedä mille. Heilutamme toisillemme. Minä voin hörpätä janooni vesipullosta, tyttö kantaa joka pisaran, jonka juo.

Ugandaassa on meneillään yksi maailman suurimmista pakolaisoperaatioista.

Ugandaassa on meneillään yksi maailman suurimmista pakolaisoperaatioista. Tuo vettä kantava tyttö on yksi 270 000stä eteläsudanilaispakolaisesta. He ovat paossa taisteluja, väkivaltaa ja nälänhätää. Vuoden 2018 rauhansopimus on hauras ja tilanne Etelä-Sudanissa epävakaa. Moni lapsi on paennut ilman vanhempiaan. Bidibidissä asuu runsaasti aikuisettomia perheitä.

Jokainen peseytymiseen, ruuanlaittoon tai tiskaamiseen tarkoitettu vesidesi on kannettava itse. Vedenkantoon menee runsaasti erityisesti naisten ja tyttöjen aikaa. Se aika on pois koulutyöstä ja oppimisesta, ja sinä aikana sattuu ja tapahtuu myös paljon sellaista, mitä ei pitäisi. Vaikka Bidibidi on rauhallinen ja varsin stabiili alue, pitkillä kävelymatkoillaan nuoret tytöt ovat alttiita seksuaaliselle häirinnälle.

Koti

Ensikertalaisen silmä ei erota rajaa kantaväestön ja pakolaisten asutuksen välillä, koska sitä rajaa ei käytännössä ole. On vain erinäköisiä koteja, pihoja, tiluksia. Pakolaisleireistä ei täällä puhuta, yksinkertaisesti siksi, että leiristä ei ole kysymys.

Pakolaiskodin erottaa paikallisesta lähinnä majojen erilainen koristelu sekä UNHCRn telttamuovin käyttö varastojen ja väliaikaisasumusten rakennusaineena. Kotien pihat ovat siistejä.

Pakolaisten ja paikallisväestön välejä eikiristä eriuskontoisuus.

Kantaväestö on 95% muslimeja ja pakolaiset vastaavassa suhteessa kristittyjä. Pakolaisten ja paikallisväestön välejä ei silti kiristä eriuskontoisuus. Sen sijaan puunhakkuu on ollut yksi keskustelunaiheista: pakolaiset ovat paikoin hakanneet puut lähes olemattomiin, sillä puuta tarvitaan kaikkeen: lämmitykseen, ruuanlaittoon, vedenkeittoon, kotien ja karjasuojien pystyttämiseen.

Koulujen pihoille istutettavat puut ja tienvarsien puupuistot ovat ruohonjuuritason konfliktin estoa ja sellaisena rauhantyötä. Nopeakasvuiset lajit liennyttävät puukriisiä, ainakin, jos sateita riittää. Punotun korisuojan sisällä puu kasvaa turvassa paahteelta.

Koulu

Koulujen pihoilla kukoistavat paitsi puuntaimet, myös ihmisen lapset. Maahan isketyt kyltit opastavat elämän isoissa ja pienissä asioissa: Teiniraskaus on riski! Ilkeä puhe satuttaa! Muista pestä kädet! Sharing is caring!

Luokkahuoneet pullistelevat, koska mitoitukseen nähden moninkertainen määrä lapsia janoaa oppia. Oppimateriaalista, luokista ja opettajista on pula. Koulua käydään kahdessa vuorossa. Iltavuorolaiset opiskelevat kilpaa nopeasti putoavan pimeän kanssa. Sähkö olisi iso ilo, iltaisin näkisi opiskella.

Opettajat ovat sitoutuneita työhönsä. Osa asuu yhä teltoissa, vaikka Kirkon Ulkomaanavun turvin on voitu rakentaa paitsi kouluja, myös opettajien asuntoja niiden liepeille.

Yhteistyön voima

Yumben maakunnassa, jossa Bidibidi sijaitsee, on rakennettu pakolaisten vuoksi paljon uutta: tiestöä, ruuanjakopisteitä, ala- ja yläkouluja, klinikoita. Kaikki infrastruktuuri on rakennettu YK:n pakolaisjärjestön UNHCRn ja Ugandan valtion yhteistyösopimuksella. Kaikki, mikä on tarjolla pakolaisille, on tarjolla myös paikallisille. Ugandan köyhimmälle alueelle ja sen alkuperäisasukkaille tämä on iso asia.

Bidibidin toreilla käydään mikrolainoilla aloitettua bisnestä

Yli miljoonan rekisteröidyn pakolaisen auttamisoperaatiossa tarvitaan monia, eri avun alueisiin erikoistuneita järjestöjä. Yhteistyötä tarvitaan paitsi kentällä, myös järjestöjen kotimaissa. Kehitysavun määrää luotettavien järjestöjen kautta on tärkeää lisätä. Vain pitkäjänteinen työ tuottaa pysyvää tulosta.

Bidibidin toreilla käydään mikrolainoilla aloitettua bisnestä, myydään ja ostetaan itsetehtyjä huonekaluja ja vaatteita, kalaa ja sokeria. Naisten Pankin säästöryhmät voimauttavat kokonaisia yhteisöjä. Joku voi hankkia pyörän ja toinen mopon. Hihkuimme ilosta, kun näimme nuoren naisen viilettämässä kaivolle mopolla! Ehkä hän ehtii vielä iltavuoroon kouluun.

 

Satu Saarinen on Oulun tuomiorovasti, joka vieraili tammikuussa Ugandassa Kirkon Ulkomaanavun matkalla

Artikkelikuvassa Lilia Moyo, 30, kastelee säkkipuutarhaansa Bidibidin pakolaisasutusalueella. Maaperä on kivikkoinen, minkä takia pakolaiset istuttavat esimerkiksi sipuleita ja munakoisoja mullalla täytettyihin säkkeihin. Pakolaiset oppivat uusia taitoja Kirkon Ulkomaanavun viljelykoulutuksessa ja saavat kurssilla myös siemeniä ja työkaluja. Kuva: Tatu Blomqvist