Onko sananvapaus uhattuna?

Sananvapauden nimissä myös Päivi Räsäsellä on oikeus ajatuksiinsa, painottaa täysin vastakkaista kantaa seksuaalieettisissä näkemyksissä edustava piispa Teemu Laajasalo.

Katso murhaajaa silmiin

Miltä tuntuu kohdata kasvokkain ihminen, joka surmasi oman läheisen? Onko tappajalla oikeutta pyytää anteeksi omaiselta? Kirkon palkitsema dokumentaristi John Webster kohdisti kameransa kivun ytimeen.

Ekopaastolla Itämeri puhtaaksi

– Itämeren suojelussa on menty sanoista tekoihin. Tietoisuus vaadittavista toimista on lisääntynyt. Jokainen yksilö voi vaikuttaa asioihin, rohkaisee Saara Kankaanrinta. Itämeren pelastamisen ykkösnainen kannustaa nyt kansaa Ekopaastoon.

Katson maailmaa vähemmistön silmin

– Kun yhdenvertaisuus toteutuu kirkossa, ihmiset kokevat turvallisuutta sukupuolesta, etnisestä ja hengellisestä taustasta sekä seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Silloin kaikki voivat paremmin, sanoo Turun tuleva piispa Mari Leppänen.

Usko demokratiaan koetuksella

Pohjoismainen yhteiskuntamalli on ollut kuin hengitysilmaa: siihen reagoi vasta, kun se vähenee. Tutkija Mikko Majanderin mukaan politiikan maineen pelastaminen voisi alkaa käytöstavoista.

Maailmanlopun takana on ihmislajin perushimo

Ihmislajin on onnistunut levittäytyä kaikkialle maapallolla. Nyt ihmisen kasvuvoima on maailman suurin ongelma. Miltä maailmanloppu mahtaa näyttää? Evoluutiopaleontologi Mikael Forteliuksen mukaan on mahdollista, että se näyttää suunnilleen siltä, mitä ympärillä näkyy.