Eläimet eivät elä unohduksen sumussa, vaan ne ovat tietoisia ja tuntoisia olentoja. Nykyiseen eläintuotantoon sisältyy väistämättä kovuutta ja väkivaltaa.
Maailmassa teurastetaan vuosittain yli 60 miljardia maaeläintä, siihen päälle vielä kalat, joiden määrää on vaikea laskea. Tästä syntyy planeetan suurin ruokahävikki ja turha kuormitus ympäristölle.
Kierrätämme viljelykasvit karjan kautta ravinnoksemme, kun voisimme sen sijaan syödä suoraan maan antia. Ympäristösyistä onkin suositeltavaa vähentää lihaa ja siirtyä kasvispainotteiseen ruokaan. Tämä on nykyään yleinen käsitys.
Lihaan ja maitotaloustuotteisiin liittyy myös toisenlainen ongelma. Mikä oikeus ihmisellä on ylipäätään käyttää hyväkseen eläimiä nykyisellä tavalla? Millä valtuuksilla otamme luonnosta kymmenkunta lajia – neljän kärjessä ovat kanat, siat, naudat ja lampaat – ja pakotamme ne aivan toisenlaiseen elämään.
Ne elävät meitä varten. Pelloilla, häkeissä ja aitauksissa. Lihaeläinten elinkaari typistyy tehokkuussyistä mahdollisimman lyhyeksi, ja lypsylehmien päivät lyhenevät uupumuksen vuoksi. Lisäksi niiden biologiaa muutetaan jalostamalla ne tuottamaan lihaa ja maitoa moninkertaisesti luonnoneläimeen verrattuna.
Millä valtuuksilla otamme luonnosta kymmenkunta lajia – neljän kärjessä ovat kanat, siat, naudat ja lampaat – ja pakotamme ne aivan toisenlaiseen elämään.
Yleisin oikeutusperustelu vetoaa luonnon järjestykseen. Osa eläimistä syö toisiaan, ja koska ihminenkin on luontokappale, hän voi sekasyöjänä tehdä samaa. Suuren määrämme ja teknisen osaamisemme takia mittasuhteet vain ovat toiset kuin muiden eläinten kohdalla. Toki ihmisen eettinen taju myös rajoittaa häntä. Emme aiheuta eläimille turhaa tai kohtuutonta kärsimystä.
Taustalla on myös periaatteellisempi ajatus. Ihminen on arvokkaampi kuin muut elämänmuodot. Tämä tulee esiin ajatusleikin avulla. Emme sallisi leijonien jalostaa vankileireillä ihmismassoja ruoakseen. Ihmiset kun ovat eläimiä arvokkaampia.
Miksi? Mielen ja tietoisuuden tähden. Ihminen ajattelee, tuntee ja kokee. Niinpä hän kykenee myös kärsimään. Ja hän ilmaisee sen. Hän sanoo, että tämä sattuu, en tahdo sitä. Jos kohtaisimme kaltaisiamme avaruusolentoja, emme tekisi heistä karjaa. Tunnistaisimme heti heidän oikeutensa vapaaseen elämään, koska he osaavat selvästi pyytää sitä.
Tämä mielellisyyden ominaisuus puuttuu eläimiltä, joten niillä ei ole samaa arvoa kuin ihmisellä. Koska niiden kyky kärsimykseen on niin ohutta, niitä saa kohdella kurjemmin kuin ihmistä.
Mikään eläin ei tahdo karjaeläimen kohtaloa
Tällaisella sormituntumalla hyväksymme eläinten hyödyntämisen. Mutta sama arkijärki tunnistaa argumentin heikkouden. Eläimet eivät elä unohduksen sumussa, vaan ne ovat tietoisia ja tuntoisia olentoja. Tarkoitan nyt niin sanottuja korkeampia eläimiä, joiden joukkoon tuotantoeläimemme, kalat mukaan lukien, sattuvat kuulumaan.
Modernin eläintutkimuksen mukaan niillä todellakin on mieli ja tietoisuus. Ne tunnistavat itsensä ja kokevat todellisuuden tietynlaisena. Ne kokevat tunteita sen mukaan, mitä ne havaitsevat ja mitä niille tapahtuu. Ne viestivät monin tavoin toisilleen ja lajirajojen yli. Ne ilmaisevat surua, iloa ja jopa myötätuntoa kärsiviä tovereitaan kohtaan. Niinpä ne kykenevät myös syvään kärsimykseen silloin, kun niiden luontaiset tarpeet eivät tyydyty. Mutta toisin kuin ihmiset, ne eivät ilmaise sitä, vaan peittävät sen mahdollisimman pitkälle.
Eläimet kykenevät syvään kärsimykseen silloin, kun niiden luontaiset tarpeet eivät tyydyty. Mutta toisin kuin ihmiset, ne eivät ilmaise sitä, vaan peittävät sen mahdollisimman pitkälle.
Tämä kaikki on jokaiselle luontodokumentin katsojalle ja koiran omistajalle tuttua asiaa. Vielä paremmin siitä ovat selvillä eläinten kanssa työskentelevät, ainakin jos laittavat käden sydämelle.
Tätä taustaa vasten eläinteollisuus alkaa näyttää ongelmalliselta. Sallimme karjaeläimille kohtelun, jota emme mitenkään hyväksyisi lemmikeillemme. Niille tuotetun haitan ja kärsimyksen aste vaihtelee, mutta suuri kuva on kaikkialla sama. Jos eläimiltä itseltään kysyttäisi, ne haluaisivat aivan toisenlaisen elämän. Nykyiseen eläintuotantoon sisältyy väistämättä kovuutta ja väkivaltaa, usein vieläpä suuri määrä.
Eläinteollisuuden lobbarivoimat toki yrittävät kuvata tehotuotannon ruusuisemmassa sävyssä kuin mitä se todellisuudessa on, kun taas intresseistä vapaa eläintutkimus kertoo aivan toista. Jokainen ajatteleva ihminen tajuaa tämän, nekin, jotka yrittävät pitää yllä autuasta tietämättömyyttä.
Niinpä suhtautuminen lihan ja maitotuotteiden käyttöön jakautuu nykyään kahtia. Toiset hyväksyvät sen vedoten perinteisiin perusteluihin. Se on pitkä ja yleinen käytäntö, liha ja maito ovat välttämättömiä, luontokin on täynnä väkivaltaa ja ei se karja nyt niin huonosti voi, ainakaan Suomessa.
Kasvava joukko ajattelee toisin: tällaiset oikeutukset eivät ole riittäviä. He eivät halua olla mukana tuottamassa kärsimystä tuntoisille olennoille, joten he pidättäytyvät eläinkunnan tuotteista niin pitkälle kuin mahdollista.
Itsestäänselvyys: toista ei saa satuttaa
Eläinten käytön torjuva argumentaatio tunnustaa eläinten itseisarvon. Tuntoisina olentoina niillä on oikeus hyvään lajityypilliseen elämään, eikä sitä voida taata nykyisen kaltaisessa talouden ehdoilla toimivassa tehotuotannossa.
Siksi lihan syönnistä on luovuttava siellä, missä se ei ole välttämätöntä. Erityisesti kehittyneiden maiden runsailla resursseilla ruokahuolto voitaisiin järjestää toisella tavalla. Tulemme aivan hyvin toimeen kasvisruualla, etenkin kun sitä voidaan kehittää huimasti nykyisestään.
Lihasta luopuminen ei tietenkään ole aivan helppoa, eikä eläinkunnan hyödyntämisestä voida koskaan kokonaan lopettaa. Silti muutos on mahdollista. Mutta se ei onnistu pelkästään yksilövoimin, vaan edellyttää yhteiskunnallisia toimenpiteitä ja elinkeinoelämän muutoksia.
Lihasta luopumisen eettinen perustelu vetoaa siihen, ettei ihminen saa tietoisesti harkiten ja pitkäkestoisesti satuttaa muita tuntoisia olentoja. Se on sydämetöntä, kovaa ja julmaa. Eikä lihan tuoma nautinto ole missään kohtuullisessa suhteessa sen tuottamaan kärsimykseen. Jaloutemme arvioidaan sen perusteella, miten kohtelemme heikompia.
Lisäksi eläimillä on itseisarvo kuten meilläkin. Ei ole vakuuttavaa syytä olettaa niille vähemmän oikeuksia elämään ja hyvinvointiin kuin meille ihmisille. Siksi emme voi tehdä niistä pelkkiä tuotantoyksiköitä nykyisen tehokarjatalouden tavoin. Eläimet kuuluvat vapaaseen luontoon.
Muutos on mahdollista. Mutta se ei onnistu pelkästään yksilövoimin, vaan edellyttää yhteiskunnallisia toimenpiteitä ja elinkeinoelämän muutoksia.
Toki eettisten kantojen viimeistä perustaa on vaikea löytää niin tässä kuin monessa muussakin kysymyksessä. Miksi emme saisi aiheuttaa kovaakin kärsimystä tuntoisille olennoille? Mitä luonnonlakia se muka rikkoo? Oletetaan vielä, että julmuus eläimiä kohtaan ei johtaisi vähitellen julmuuteen ihmisiä kohtaan. Mikä taho meitä silloin estää käyttämästä eläimiä kuten tahdomme? Miksi ihmisen täytyisi olla jalo?
Näin etiikka johtaa maailmankatsomuksellisiin kysymyksiin. Säätääkö ihminen viime kädessä itse, mikä on oikein, vai tunnistaako hän itsestään riippumattomat etiikan periaatteet?
Joka tapauksessa intuitio sanoo, että meidän täytyy kunnioittaa muita kaltaisiamme tuntoisia olentoja. Myötätuntoisina olentoina ymmärrämme, ettemme saa tehdä toiselle sellaista, mitä emme tahdo tehtävän itselleen. Siksi omatuntoaan herkästi kuunteleva kavahtaa lihaa.
Kirjoittaja on pastori, tietokirjailija ja Helsingin yliopiston Uuden testamentin selitysopin dosentti. Hän työskentelee Kauniaisten seurakunnan seurakuntapastorina.
Kuva Ulvi Safari / Unsplash