Armo, oikeudenmukaisuus ja arjen politiikka
Muistaako joku vielä aikaa, jolloin opettajaa/keskustelukumppania/toimittajaa kutsuttiin v***n huoraksi ani harvoin? Puhumattakaan uhkailusta aseistetulla kotivierailulla? En ole ihan varma, mutta pitänee mennä aina 1980-luvulle asti.
Kirkon perhepuheessa puhutaan usein sellaisesta perheestä, jota oikeastaan kenelläkään ei ole.
Mitä tarkoittaa se, että kirkolla on mainehaitta perhepoliittisena toimijana? Ja kuinka siitä haitasta voi päästä eroon. Monimuotoiset perheet-verkoston projektipäällikkö Anna Moring kertoo, miten kaikenlaiset perheet voisivat tulla kuulluiksi, nähdyiksi ja kutsutuiksi seurakunnan toimintaan.
Kuka Raamatun hahmoista voisi tänään olla Suomen kirkon poliittinen, ekologinen ja turvallisuuspoliittinen neuvonantaja? Kuka ylipäätään edes haluaisi olla idoli maailmassa, jossa ydinaseista ei puhuta pelotteena vaan avoimesti puhutaan jopa niiden käytöstä?
”Miksi kirkon yhteiskunnallinen ääni on nykyisin niin vaimea?” Tämän kysymyksen minulle esitti yhteiskunnallinen vaikuttaja Ilkka Taipale. Kohti käyvä kysymys on aivan oikea, kun verrataan kirkon aktiivista julkista toimintaa esimerkiksi 1990-lukuun.
Harvaan asutulla maaseudulla diakonin työajasta iso osa kuluu kotikäynneillä. Yksinäisyyden torjumisessa tarvitaan silloin luotettava auto ja puoli päivää aikaa. Teollisuuspaikkakunnalla diakoni auttaa maahanmuuttajia pääsemään osaksi yhteisöä. Yhteinen toive on, että saisi tulevaisuudessakin keskittyä siihen, minkä osaa parhaiten.
Mikkelin piispa Seppo Häkkisen mukaan vapaaehtoistoiminta ja maallikkovastuu ovat pienissä seurakunnissa isossa roolissa. Seurakunnat voivat hyvin, vaikka resurssit pienenevät ja ikärakenne vanhenee.
Kirkon ihmisoikeusfoorumin viime vuoden lopussa ilmestynyt Näkökulmia ihmisoikeuksiin on ajankohtainen ja tarpeellinen julkaisu. Siinä käydään läpi laaja kirjo ajankohtaisia ihmisoikeuskysymyksiä kirkon näkökulmasta ja esitellään kirkon ja ihmisoikeuksien kosketuspintojen – mukaan lukien kipupisteet – pitkää ja mutkikasta historiaa.
Minä toivon, että kirkko vaalii perintöään ja tukee minua yrityksissäni ymmärtää sitä.
Haluan kuulla Kristus-keskeistä julistusta, joka ravistelee ja rohkaisee minua
Luterilaisella kirkolla ja suomalaisella hyvinvointivaltiolla on erikoinen suhde. Monien tutkijoiden mielestä luterilaisuuden voi nähdä jopa pohjaismaisen hyvinvointivaltion äitinä.
Kirkon asema julkisessa tilassa on kuitenkin muutoksessa.
