7.2.2019 / Yleinen

Pienissä seurakunnissa kytee suuri muutos

Julkaistu Kategoriat YleinenAvainsanat , ,
Jaa:

Mikkelin piispa Seppo Häkkisen mukaan vapaaehtoistoiminta ja maallikkovastuu ovat pienissä seurakunnissa isossa roolissa. Seurakunnat voivat hyvin, vaikka resurssit pienenevät ja ikärakenne vanhenee.

Kirkon jäsenmäärä on tunnetusti vähentynyt viime vuosina. Laajamuotoisempi kirkosta eroaminen ja syntyneiden lasten kastamatta jättäminen on tilastojen valossa suurten kaupunkien ilmiö. Seurakuntien jäsenmäärä on kuitenkin vähenemään päin myös maaseudulla.

Mikkelin piispa Seppo Häkkinen. Kuva :Aarne Ormio

Mikkelin piispa Seppo Häkkinen toteaa, että kirkon jäsenkehitykseen vaikuttaa kolme tekijää: kastettujen ja kuolleiden erotus, seurakunnasta ja seurakuntaan muuttaneiden erotus sekä kirkkoon liittyneiden ja kirkosta eronneiden erotus.

– Mikkelin hiippakunta on viime vuosina menettänyt hiippakunnista eniten seurakuntien jäseniä. Meiltä on vienyt väkeä erityisesti kuolema ja muuttoliike. Näissä kahdessa mittarissa olemme valitettavasti ykkössijalla.

Häkkisen mukaan Suomen ikääntyneimmät maakunnat sijaitsevat Itä-Suomessa. Ikärakenteeltaan vanhin maakunta on Etelä-Savo, sitä seuraa Kainuu ja kolmantena tulee Kymenlaakso.

– Kolmesta ikääntyneimmästä maakunnasta kaksi -Etelä-Savo ja Kymenlaakso- sijaitsevat Mikkelin hiippakunnassa, eikä Etelä-Karjalakaan ole kaukana kärjestä.

Piispan mukaan kirkon jäsenyyteen sitoutuminen on erityisesti Mikkelin hiippakunnan pienissä maaseutuseurakunnissa vahvaa. Kirkkoon kuulumisprosentti on yli maan keskiarvon.

– Lapset kyllä kastettaisiin, jos niitä syntyisi. Tosin itsestäänselvyyksiin ei voi tuudittautua missään seurakunnassa, vaan perheiden parissa ja kanssa tehtävään työhön on aktiivisesti kiinnitettävä huomiota. Pienillä paikkakunnilla seurakuntien lapsi- ja perhetyön merkitys korostuu, kun muita toimijoita ei ole niin paljon kuin suuremmilla paikkakunnilla.

Pienet seurakunnat toiminnallisesti aktiivisia

Piispa Häkkinen toteaa, että Mikkelin hiippakunnassa jäsenmäärältään ja resursseiltaan pienet seurakunnat ovat usein toiminnallisesti aktiivisia. Tämä näkyy esimerkiksi jumalanpalveluskäynneissä, lähetyskannatuksessa ja Yhteisvastuukeräyksen tuotossa.

– Kun kirkossa haikaillaan osallisuuden perään, pienissä seurakunnissa se on ollut totta jo pitkään. Kun työntekijöitä on vähän, seurakuntalaisten vastuunkanto on ainut tapa pitää seurakunta elävänä. Uudenlaiseen toimintakulttuuriin ei herätä vasta nyt, vaan vapaaehtoistoiminta ja maallikkovastuu ovat jo todellisuutta.

 Seurakunta on harvaan asutuilla seuduilla oikeasti osallisuuden yhteisö.

– Seurakunta on harvaan asutuilla seuduilla oikeasti osallisuuden yhteisö. Sitä seurakunnan teologisesti kuuluu ollakin, eikä uskonnollinen palveluntuottaja.

Puumalan kirkkoherra, rovasti Helena Castrén kertoo, että heillä hengellisyys on juurevaa ja seurakunta koetaan yhteisöllisenä. Puumalan seurakunnassa on Mikkelin hiippakunnan pienin henkilöstö. Vakituisista työntekijöistä kolme on kokopäiväisiä ja kuusi osa-aikaisia. Talouden tasapainottamiseksi myös ylimääräiset kiinteistöt on myyty.

Puumalan kirkkoherra Helena Castrén. Kuva: Satu Valtonen

– Vapaaehtoisilla on seurakunnassamme tärkeä rooli. He toimivat kerhoissa ja piireissä ohjaajina, tekevät syntymäpäiväkäyntejä sekä toimivat kriisiryhmissä ja saattohoitajina. Lisäksi vapaaehtoiset osallistuvat jumalanpalvelusten toteutukseen, kahvilatoimintaan ja kuoroihin. Meillä on kortistoituna yli 70 vapaaehtoista.

Castrén kertoo, että Puumalassa lähetys- ja yhteisvastuukannatus on ollut vuosia hiippakunnan ykköstasoa. Viime vuoden seurakuntavaaleissa äänestysprosentti kohosi 39,4 prosenttiin, kun se oli koko maassa 14,4. Puumalan asukkaista 83 prosenttia kuuluu kirkkoon -koko Suomen lukema on 69,7.

Kylissämme järjestetään edelleen lähetyspiirejä, laavukirkkoja ja kinkereitä, jotka kokoavat runsaasti väkeä.

– Sunnuntain jumalanpalveluksissa käy keskimäärin 58 henkeä. Kylissämme järjestetään edelleen lähetyspiirejä, laavukirkkoja ja kinkereitä, jotka kokoavat runsaasti väkeä. Seurakunnan asiat kiinnostavat ja ihmiset osallistuvat hautajaisiin, kun kotikylän väestä joku kuolee.

Puumalan seurakunnan toiminnassa on mukana erityisesti kesäisin myös vapaa-ajan asukkaita: saaristopitäjän alueella sijaitsee 3700 vapaa-ajan asuntoa.

Castrén toteaa, että Puumalassa syntyy vuosittain vain muutama lapsi. Lukion lakkauttamisen jälkeen nuoret ovat joutuneet muuttamaan lähikaupunkeihin.

– Olemme panostaneet vahvasti myös lapsi- ja perhetyöhön, Castrén kertoo ja kehuu monella sektorilla kunnan kanssa tehtävää yhteistyötä.

Alueellinen tasa-arvo vähän esillä

Piispa Häkkinen toteaa, että yhteiskunnallinen ja alueellinen eriytyminen on ollut Suomessa voimakasta. Sisäinen muuttoliike on pysynyt korkealla.

Viime vuosina on vaahdottu eri ihmisryhmien tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Sen sijaan alueellinen tasa-arvo ei tunnu enää kuuluvan sanavarastoon, ainakaan siitä ei ole juuri puhuttu.

– Viime vuosina on vaahdottu eri ihmisryhmien tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Sen sijaan alueellinen tasa-arvo ei tunnu enää kuuluvan sanavarastoon, ainakaan siitä ei ole juuri puhuttu. Koko maan voimavarojen hyödyntäminen on pienen kansan etu ja ainoa mahdollisuus selviytyä. Kaupunkien ja muiden alueiden vastakkainasettelusta ei hyödy kukaan.

Häkkinen toteaa seurakunnan tarjoavan turvaa sekä kokemuksen yhteisöllisyydestä, joukkoon kuulumisesta ja merkityksellisyydestä.

– Näin siitä huolimatta, että resurssit pienenevät, ikärakenne vanhenee ja elämä hiljenee. Viime kädessä kyse ei olekaan rahasta, vaan uudenlaisesta toimintakulttuurista. Tästä näkökulmasta Mikkelin hiippakunnan seurakunnissa on hyvä tehdä työtä, myös tulevaisuudessa.

Juhana Unkuri on free lance -toimittaja

Artikkelikuva on Puumalan seurakunnan FB -sivuilta 15.11. 2018. Kuvateksti: ”Marraskuun illassa reippaili parikymmentä kuntoilijaa. V.s. kunnanjohtaja Niina Kuuva johti joukkoa ja peränpitäjänä toimi kirkkoherra Helena. Seurakuntakodilla juotiin kahvit ja kuultiin kylähankkeista.”