Armo, oikeudenmukaisuus ja arjen politiikka
Vuosina 2018-2019 työskentelin kirkkohallituksessa YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien sopimuksen kirkon toimintaohjelman parissa. Työ opetti paljon. Ehkä tärkein asia oli tämä: vain saavutettava kirkko on uskottava.
Evoluutio ei ahdista kirkossa, vaan avaa uusia näkökulmia. Pikemminkin keskustelussa on heräämässä uusi vaihe evoluution teologisesta tulkinnasta: evoluutio haastaa myös teologiaa hahmottamaan todellisuutta uudella tavalla.
Kristinusko kehittyy eteenpäin evoluution tavoin, näkee Olli Valtonen.
– Meidän on luotava nahkamme, rikottava kangistuneet kaavat ja säädettävä vanhentuneet järjestelmät uusiksi. Kirkon uudistukset rakentuvat vanhan päälle. Mitään ei synny tyhjästä.
Kirkko ei ole yhteisö vaan kirkollisverojen hallinnointi- ja käyttöyksikkö.
Niinkö ajattelet?
Kari Kopperin mielestä seurakuntalaisten tulee olla jatkossa aiempaa enemmän toiminnan subjekteja.
Kirkolla ei ole johdonmukaista tapaa käsitellä eettisiä kysymyksiä. Kirkon kannanotoissa Raamattua ja kirkon aiempaa opetusta tulkitaan luovasti ja tilannesidonnaisesti, toteaa viime marraskuussa väitellyt Lopen kirkkoherra Tuomas Hynynen.
Seurakuntien toiminnassa viestinnän merkitys on jatkuvasti kasvanut viime vuosikymmeninäa. Samaan aikaan yhteiskunnassa on ollut käynnissä valtava murros, jossa digitalisaatio, kirkon aseman heikkeneminen ja moniarvoistuminen saattoivat kirkon uuteen tilanteeseen. Pääkaupunkiseudulla kirkon asema valtaväestön tavoittavana kansankirkkona ei ole enää selviö, kun kirkkoon kuuluu vain noin puolet väestöstä.
Kirkko on sekä sensuroinut että palkinnut virsiä. Näin tapahtumia muisteli pastori ja virsirunoilija Pekka Kivekäs.
Ihminen on parvieläin. Kuten linnut, mekin tarvitsemme yhteisyyden ilmavirtaa siipiemme alle. Yhteisen hyvän eteen toimiminen kokoaa, kanavoi ja tuottaa energiaa.
Omaehtoisuus ja asiakkuusajattelu haastaa kirkon, joka on perinteisesti määritellyt jäsentensä roolin. Millaiset mahdollisuudet yhteisöllisyyden puolesta puhujalla on yksilöllisyyden aikana?
Diakoniatyössä valtaan liittyvät kysymykset ovat läsnä niin työn luonteessa ja rakenteissa kuin suhteessa avuntarvitsijoihin. Miten vallankäyttö näyttäytyy työntekijän ja diakoniassa asioineen näkökulmasta? Entä miten voidaan tukea kohdatun ihmisen valtautumista?
Maailman talouseliitti puhuu talousjärjestelmien uudistamisesta tavalla, joka 20 vuotta sitten olisi ollut niissä piireissä pyhäinhäväistys. Politiikan kerrotaan olevan niin rikki, että korjaamoissa täytyy olla ruuhkaa. Tieteellinen tieto on joutunut puolustuskannalle tullessaan kohdelluksi mielipiteenä muiden joukossa.
Vapautuksen messuun Kallion kirkkoon kokoonnutaan salvadorilaisissa rytmeissä, äidin, ystävän ja rakastajan nimeen, vapaana kirkollisesta herruuskielestä, Jeesus Nasaretilaisen poliittisen vapautuksen sanoman ja universaalin Kristuksen rakkauden hengessä.
Lapsiasiavaltuutetun mukaan yhteiskunta on liian heikko tasaamaan lasten erilaisia lähtökohtia. Perusturvallisuuteen kuuluu luottamus siihen, että kaikki menee vielä hyvin.
Yhteiskuntarakenteiden kadotessa pakolaisiksi joutuneet lapset aidataan, saarretaan, ympäröidään vierailla ihmisillä. Monien vapaaehtoisten mielestä muuttuviin olosuhteisiin tarvitaan lääke- ja ruokajakelun lisäksi leikkiä.
Kirkkoon kuuluu paljon erilaisia ihmisiä, mutta vain rajattu joukko uskaltaa astua kirkkoon sisälle. Moni kokee, ettei ole tervetullut kirkkoon, jonka pitäisi olla kaikille avoin. Mistä tämä johtuu?
Kirkon Aamenesta Öylättiin sanastosta (evl.fi/sanasto) ei löydy selitystä sille, mikä luterilaisessa kirkossa tekee perheestä perheen. Esimerkiksi perhemessu ja perheneuvontatyö sanastossa kyllä selitetään. Onkohan tämä niin itsestään selvää, että määrittelylle ei ole nähty tarvetta? Vai kertooko tämä siitä, että kirkossa ei ole tarpeellista lukita perheen määritelmää?
Ovatko kaupungit syntisen elämän pesäpaikkoja vai Jumalan innovatiivisen luomistyön tulosta? Kristityt ovat suhtautuneet eri aikoina vaihtelevasti kaupunkien olemassaoloon ja kehittymiseen.
– Suomesta on tulossa yhä eriytyvämpi yhteiskunta, sanoo aluekehittämisen konsulttitoimistossa MDI:ssä asiantuntijana työskentelevä valtiotieteen tohtori Timo Aro.
Viimeinen leivänkannikka lojuu leipälaatikossa. Vanhempi ei ole se turvallinen aikuinen, jonka syliin voi juosta, kun pelottaa. Nälkä kipristää pientä vatsaa, mutta vanhempi ei herää, vaikka mitä yrittäisi. Tätäkin on arki lapsen silmin.
