Asenteet ja Pisan katedraali

Mikä on se tie, joka vie parempaan ihmisoikeuksien toteutumiseen myös vammaisten henkilöiden osalta? Perusongelmathan ovat asenteissa. Niihin vaikuttaminen ei ole helppoa eikä nopeaa. Näen, että asiallisen tiedon välittäminen on yksi välttämätön kanava.

Turvapaikanhakijan ihmisoikeuksista

Kansainväliset ihmisoikeusperiaatteet nousevat ihmiskunnan yhteisestä eettisestä koodista, jonka Jeesus ilmaisi sanoin: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille”. Kirkkojen on kuitenkin ollut vaikeaa yksimielisesti tukea konkreettisia ihmisoikeuksia. Tämä vaikeus on tullut viimevuosina vastaan muun muassa ilmastonmuutosta, valtioiden tekemiä ihmisoikeusrikkomuksia, ehkäisyä tai homoseksuaalien oikeuksia koskevissa kysymyksissä.

Thaimaalaisten marjanpoimijoiden ihmisoikeudet

Metsämarjapoimintaa ei Suomessa kohdella “työnä”. Siksi tänne lennätetään tuhansia poimijoita joka vuosi toiselta puolelta maapalloa. He poimivat marjoja jokamiehenoikeuden nojalla ja oleskelevat Suomessa tilapäisillä viisumeilla. Koska poimintaa ei tulkita “työksi”, siihen ei myöskään sovelleta suomalaista työmarkkinalainsäädäntöä.

Jaana Hallamaa: Yhdessä toimimisen etiikka

Hallamaa päätyy yhdessä toimimisen etiikan kantavaan ideaan ja ihanteeseen eli monenkeskiseen vastavuoroisuuteen. Tämä edellyttää, että toimijat tunnistavat toisensa ja riippuvuutensa toisistaan sekä sitoutuvat toiminnassaan vastavuoroisuuteen.