Rakkaudellisen ja luottamuksellisen ilmapiirin rakentaminen sekä aikuisen ystävällinen puhetapa ovat paras tapa opettaa lapselle kunnioittavaa keskustelua ja tervettä sananvapautta, painottaa psykoterapeutti, johtaja Heli Pruuki.
Suoranainen vihapuhe, kiusaaminen koulussa ja somessa ovat lapsille ja nuorille tuttuja ongelmia. Miten kasvattaa heitä puhumaan toisista ihmisistä kunnioittavasti?
Lasten ja nuorten keskuksen kehittämis- ja jäsenpalveluiden johtajana työskentelevä teologian tohtori Heli Pruuki on myös pappi, pariterapeutti ja perhepsykoterapeutti. Hän on käsitellyt lukuisissa tietokirjoissaan viisaasti ja monipuolisesti niin kotikasvatuksen ja perheen kuin kristillisen kasvatuksen problematiikkaa.
Pruuki painottaa, että tapa puhua toisille ja toisista ihmisistä opitaan ensin kotona. Jos vanhemmat antavat mallia ystävällisestä ja toisia kunnioittavasta puhetavasta, lapsi saa välineet puhua ystävällisesti muista.
– Puhetavan taustalla on tietenkin syvempi käsitys toisista ihmisistä ja heidän arvostaan. Ovatko toiset ihmiset kiinnostavia vai onko kaikki erilaisuus jollain tavalla arveluttavaa? Voiko ihmisiin yleensä luottaa?
– Jo pienten lasten piirissä syntyy dynamiikkaa, jossa joku jätetään joukon ulkopuolelle, ja häntä aletaan syrjiä ja sorsia. Kasvattajien on ohjattava ryhmädynamiikkaa määrätietoisesti oikeaan suuntaan, Pruuki tähdentää.
Kiellot ja rangaistukset eivät riitä
Suomessa kasvattaminen on usein ymmärretty kieltämiseksi ja rajaamiseksi: ellet tottele, sinua rangaistaan. Pedagogiikan ja psykoterapian edustajat ovat korostaneet, ettei lasta voi kasvattaa ensisijaisesti kieltojen kautta.
– Kun me kiellämme jotain, on tärkeää tarjota samalla vaihtoehtoinen tapa toimia paremmin. Pelkillä kielloilla, rajoilla ja rangaistuksilla ei voi kasvattaa lasta oppimaan ystävällistä ja toista ihmistä kunnioittavaa käytöstä. Rangaistuskierteessä huonot reagointitavat saattavat vain pahentua.
Väärin toiminutta lasta on ohjattava kohteliaasti toimimaan seuraavalla kerralla toisella tavalla. Kasvattajan on tärkeää ilmaista, että hän uskoo lapsen hyvään tahtoon ja hyviin pyrkimyksiin. Saa erehtyä, oppia ja yrittää uudelleen.
– Nolaaminen, ulossulkeminen ja häpäiseminen eivät koskaan ole oikeita kasvatustapoja. Niiden kautta lapsi saattaa vain tulla vihaiseksi ja katkeraksi.
Suomessa on ollut vallalla perinne lähettää väärin toiminut tai kiukkuinen lapsi ”omaan huoneeseen miettimään”. Heli Pruuki toivoo tämän kierteen loppuvan.
– Mitä lapsi voi oppia ollessaan yksin huoneessa? Ei ainakaan mitään vuorovaikutuksesta tai tunnetaidoista. Hän oppii, että vaikeissa tilanteissa ja vaikeiden tunteiden keskellä muut eivät ole häntä varten, vaan käskevät hänet pois.
Tämän kasvatustyylin satoa korjataan esimerkiksi aikuisiän parisuhteissa.
Sekä vanhempien että ammattikasvattajien on tärkeää tukea lasta ilmaisemaan vaikeitakin tunteitaan ja ottaa niitä vastaan. Kaikesta selvitään yhdessä. Yksin ei tarvitse pärjätä.
Älä vastaa aggressioon samalla mitalla
Kiusaamiseen ja epätoivottuun käytökseen sosiaalisissa tilanteissa liittyy yleensä aggressiota, joka kumpuaa lapsen pahasta olosta. Kiusaajalla itsellään on usein vaikeuksia.
– Joskus on tarve puuttua kiusaamiseen todella tiukasti. Tehokasta kasvatusta on myös se, että väärin tehnyt saa osakseen riittävästi ymmärrystä ja tukea toiminnan muuttamiseen: vaikka olet toiminut väärin ja huonosti, en leimaa sinua pahaksi ihmiseksi, Pruuki sanoo.
Aggressio on monesti suojatunne, jonka alla on haavoittuvampia tunteita, kuten surua, ahdistusta, hylätyksi tulemisen kokemusta tai yksin jäämisen pelkoa.
Ammattikasvattajan on tärkeää tutkia lapsen aggression taustoja. Mitä kaikkea on huonon käytöksen takana? Harvoin on kyse pahuudesta ja ilkeydestä.
Aggressio on Pruukin mukaan monesti suojatunne, jonka alla on haavoittuvampia tunteita, kuten surua, ahdistusta, hylätyksi tulemisen kokemusta tai yksin jäämisen pelkoa. Niiden taustalla olevia tarpeitakin on tärkeä ymmärtää. Kiusaamisessa voi olla kyse vaikkapa tarpeesta kokea itsensä voimakkaammaksi tai saada arvostusta.
Lapsi ei ehkä ole saanut lainkaan malleja ystävälliseen vuorovaikutukseen. Silloin hän tarvitsee oppiakseen todella paljon apua ja toistoja. Hän voi myös kantaa sisällään huolta tai ahdistusta perheensä tilanteesta.
– Aikuisellakin voi mennä välillä hermo, jolloin hän joutuu lapsen kanssa valtakamppailuun. Kasvattajan ei kuitenkaan pitäisi koskaan vastata aggressioon samalla mitalla.
Mikäli aikuinen kykenee säilyttämään kiperässä tilanteessa aikuisuutensa ja näkemään lapsen lapsena, hän voi ratkaista konfliktin rakentavasti. Lapsi saa kokemuksen, että nyt toimitaan toisella tavalla kuin mihin hän on tottunut.
Jos taas lapsi, joka oireilee, kiusaa ja käyttäytyy epäkunnioittavasti, saa samaa tylyä kohtelua takaisin, syntyy huono kierre. Luottamus aikuisiin heikkenee, vaikka juuri luotettavan aikuisen löytäminen olisi oireilevalle lapselle tärkeää.
– Kun lapsi puhuu rumasti, aikuinen voi sanoa lapselle rauhallisesti ja määrätietoisesti: sinä et saa puhua noin toisille. Hyvin usein raivoava tai uhmakas tarvitsee syvimmiltään lohtua, hyväksyntää ja tukea. Syliäkin.
Vanhemman puhetapa rakentaa tulevaisuutta
Läheskään kaikissa perheissä ei puhuta toisille lempeästi ja ystävällisesti. Silloin lapsi ei saa välineitä rakentaa omalta osaltaan hyvää ilmapiiriä.
– Useimmissa perheissä tulee hetkiä, jolloin joku puhuu inhottavasti toisille. Meidän aikuisten kannattaa kiinnittää paljon huomiota siihen, miten puhumme arjessa. Onko puhetapani töksähtelevää ja tylyä? Katsonko lapsia silmiin? Karjunko lapsille ”nyt syömään!” vai kutsunko rauhallisesti.
Jos vanhempi tuntee piston sydämessään, on se merkki välittämisestä. Aina voi koettaa parantaa omaa osuuttaan vuorovaikutuksesta, perhepsykoterapeutti muistuttaa.
– Joka päivä on armo uusi. Jos tänään meni puhekin pieleen, huomenna voin aloittaa alusta. Lapsi kykenee antamaan anteeksi meidän inhimilliset puutteemme.
Aikuinen antaa puhetavallaan lapselle mallia kaikkeen ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Sillä, miten puhuu lapsesta hänelle itselleen, taas on vaikutusta ihmisen sisäiseen puheeseen koko elämän ajan.
Aikuinen antaa puhetavallaan lapselle mallia kaikkeen ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Sillä, miten puhuu lapsesta hänelle itselleen, taas on vaikutusta ihmisen sisäiseen puheeseen koko elämän ajan. Vanhemman sisäistetty ääni seuraa aikuisuuteen asti tavassa, jolla ihminen tottuu arvioimaan itseään: puhuuko hän itsestään sättien ja arvostellen vai ajatteleeko olevansa aina tärkeä ja arvokas ihminen.
Yksikin aikuinen voi auttaa
Jos kotoa saatu käytösmalli on vaikkapa rasistinen tai muuten haitallinen, on erityisen tärkeää, että lapsi saa jostain vastapainoksi mallin toisenlaisesta ajattelu- ja puhetavasta. Lapsi saattaa tarvita ulkopuolista turvaa ja ohjausta tai tehostettuja tukitoimia ammattikasvattajilta.
Hyviä käytöstapoja ja kaikille yhtäläisesti kuuluvia ihmisoikeuksia on tärkeää pitää aktiivisesti esillä niin kotona kuin koulussa, ammattikasvattajien toimesta ja yhteiskunnallisilla foorumeilla.
Kaikissa kodeissa saada kunnollista arvokasvatusta. Pruuki muistuttaa, että Suomen sisällä on valtavia hyvinvointikuiluja. Joissakin perheissä ongelmat kasaantuvat. Ammattikasvattajat saattavat olla lapselle ainoat turvalliset aikuiset. Heidän kanssaan lapsi tulee näkyväksi, kuulluksi ja huomioon otetuksi.
– Yksikin kohtuullisen pysyvä ja turvallinen aikuinen voi olla selviytymisen kannalta ratkaisevan tärkeä, vaikkei aikuinen itse pitäisi rooliaan isona. Meidän on yhä uudestaan annettava turvattomalle lapselle erityistä huomiota ja nähtävä vaivaa lapsen ohjaamiseksi.
Luo luottamuksen ilmapiiri
Lapsen ymmärrys sananvapauden rajoista hahmottuu, kun häntä kuunnellaan pienestä pitäen ystävällisesti ja kannustetaan ilmaisemaan itseään.
– Kuulluksi tuleminen ja mahdollisuus omien kokemusten jakamiseen opettaa hyvän keskustelun taitoja vaivihkaa. Arvostetuksi ja rakastetuksi tulleella ihmisellä ei ole tarvetta nitistää ja nujertaa toisia voimakeinoin ja vihaa ilmaisten tai tarvetta käyttää sananvapauttaan huonosti, Heli Pruuki perustelee.
Positiivinen sananvapaus lisääntyy siellä, missä luodaan ilmapiiriä ja yhteisöä, jossa ihmiset kannattelevat toisiaan.
– Arallekin persoonalle tehdään tilaa ja annetaan aikaa tulla oikeasti kuulluksi. Jokainen saa rauhassa sanoa, mitä ajatuksia hänessä herää, ilman pelkoa mollaamisesta, sanoihin tarttumisesta ja saivartelusta.
Lapsen ymmärrys sananvapauden rajoista hahmottuu, kun häntä kuunnellaan pienestä pitäen ystävällisesti ja kannustetaan ilmaisemaan itseään.
Kunnioittavaan keskusteluun ei liity liioin uhkaa toisten hyökkäyksistä ja haavoitetuksi tulemisesta. Ajatuksia voidaan arvostella, mutta kritiikki ei kohdistu sanojan persoonaan, josta etsitään virheitä.
– Luottamuksen ilmapiirissä koetaan, että ympärillä olevilla ihmisillä on hyvä tarkoitus. Kenenkään tavoitteena ei ole vahingoittaa toista.
– Mitä enemmän luomme rakentavilla keskusteluilla rakkaudellista ilmapiiriä, sitä enemmän annamme lapsille eväitä kunnioittavaan keskusteluun sekä laajempaankin elämässä ja ihmissuhteissa pärjäämiseen. Tämä on tietenkin ihannetila, mutta sitä kohti kannattaa pyrkiä.
Millaisen esimerkin kirkollinen puhekulttuuri antaa?
– Ainakaan kirkolliskokouksen striimejä en antaisi nuorten seurattavaksi, entinen kirkolliskokousedustaja Pruuki naurahtaa.
– On meillä kirkossa paljon hyvääkin keskustelua ja kohtuullisen turvallisia yhteisöjä, mutta kokonaiskirkkona olemme valitettavasti keskustelukulttuurissamme hyvin keskeneräisiä. Kannustan edelleen harjoittelemaan keskustelun taitoja ja käyttämään sananvapautta rakentavilla tavoilla.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja. Kuvat Jordan Whitt / Unsplash, Uzi Varonen, Pixabay