Armo, oikeudenmukaisuus ja arjen politiikka
Suomalaisen yhteiskunnan sisällissodan jälkeisen eheytymisen ja integraation taustalla on osaltaan se, että johtavat poliittiset liikkeet lähtivät rakentamaan yhteiskuntaa maltillisesti ja tasa-arvoisuutta ajavien lakien kautta
Suomesta on tehty YK:lle viime vuosien aikana kolme lähisuhdeväkivaltaan liittyvää valitusta: CEDAW-komitealle, lasten oikeuksien yleissopimusta valvovalle komitealle sekä YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen noudattamista valvovalle ihmisoikeuskomitealle.
Vuoden 1918 juhlinta on levinnyt laajemmalle ja kuumottavammin kuin kukaan kuvitteli: lukemattomiin teattereihin, museoihin, uusiin tutkimuksiin, fiktioihin, dokumenttielokuviin, arkistoja penkoviin seminaareihin. Jotain oli jäänyt kesken.
Tutkimus kansainvälistä suojelua koskevista päätöksistä osoittaa, että viranomaispäätöksiä ohjaavissa tulkinnoissa on tapahtunut kiristymistä vuoden 2015 jälkeen. Tutkimustulos vahvistaa sen näkemyksen, joka kirkoille on käytännön tilanteiden pohjalta muodostunut. Erityisen suuri muutos näyttää olevan uskonnon perusteella arvioitavassa kansainvälisen suojelun tarpeessa.
Muutos vastaa poliittisen ohjauksen edustamaa linjaa.
Euroopan neuvoston kidutuksen vastaisen komitean työssä kohtaa ihmisten julmaa tai halventavaa kohtelua.
On tärkeää, että kirkossakin aletaan vähitellen tunnistaa seksuaalisuus ihmisyyden ulottuvuutena, jota ei voi auktoriteetin voimalla pitää poissa päiväjärjestyksestä.
Yhteiskuntarauhan turvaamiseen tarvitaan hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen toimivaa yhteistyötä sekä työntekijöiden oikeuksien muistamista.
Ihmettelimme vuonna 2015, miksi Eurooppaan ja jopa Suomeen pyrki varsin runsaasti juuri nuoria miehiä konfliktialueilta. Perehdyttyäni asiaan olen muistuttanut eri tilanteissa, että monille konfliktialueilta tuleville lähdön syyt ovat samat kuin El Salvadorissa.
#metoo-kampanja ja sen synnyttämät muut kampanjat ovat tehneet seksuaalisen häirinnän, ja varsinkin sen laajuuden, näkyväksi. Monen muun toimijan tavoin myös kirkko on tullut haastetuksi. Seurakuntien työyhteisöjen ja seurakunnallisen toiminnan tulisi olla turvallisia, tasa-arvoisia ja erilaisuutta kunnioittavia ympäristöjä. Ikävä kyllä aina näin ei ole ja silloin ihmiset ovat syystä pettyneitä.
Eikö nimenomaan kirkon tulisi puolustaa jokaisen yksilön oikeutta ihmisarvoiseen kohteluun? Eikö kirkossa kunnioiteta ihmisoikeuksia?
Yksilön oikeuksia turvaamaan pyrkivän ajattelun taustalla vaikuttavat jo antiikin Kreikasta lähtöisin oleva luonnonoikeudellinen ajattelu, ja toisaalta vuonna 1789 käynnistyneen Ranskan suuren vallankumouksen vaikutushistoria, joka usein tiivistetään iskulauseeksi ”vapaus, veljeys ja tasa-arvo”.
Entä sitten ihmisoikeuksien ja ihmisarvon juuret juutalais-kristillisessä perinteessä? Niitäkin löytyy.
Suomalaisessa hyvinvointivaltiossa monet asiat ovat hyvin, mutta syrjäytyminen monissa muodoissaan on jatkuva uhka sille, että ihminen voisi kokea olevansa arvokas. Kokonaan ei sovi unohtaa sitäkään, että ihmisarvonsa voivat kokea uhatuksi myös sellaiset kansalaiset, joilla asiat ovat ulkoisesti kunnossa.
Joitakin viikkoja sitten Twitterissä käytiin keskustelua syrjinnästä suomalaisilla työpaikoilla. Kiihkeään keskusteluun osallistuivat muiden muassa SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta, kansanedustaja Juhana Vartiainen ja tämän kirjoittajakin.
”Arkkipiispan viran näkökulmasta jonkinlainen varjo – jos sitä nyt voi varjoksi sanoa – on valtiollisen hierarkian paino. Samaan aikaan on tapahtunut patriarkaalisen ja papiston vallan hidas murentuminen 1900-luvulla. Sen aikana on opittu katsomaan elämää omien silmien tasolla.” Näin kuvaa arkkipiispa Kari Mäkinen kirkon suurta muutostrendiä.
Mikä on se tie, joka vie parempaan ihmisoikeuksien toteutumiseen myös vammaisten henkilöiden osalta? Perusongelmathan ovat asenteissa. Niihin vaikuttaminen ei ole helppoa eikä nopeaa. Näen, että asiallisen tiedon välittäminen on yksi välttämätön kanava.
Kansainväliset ihmisoikeusperiaatteet nousevat ihmiskunnan yhteisestä eettisestä koodista, jonka Jeesus ilmaisi sanoin: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille”. Kirkkojen on kuitenkin ollut vaikeaa yksimielisesti tukea konkreettisia ihmisoikeuksia. Tämä vaikeus on tullut viimevuosina vastaan muun muassa ilmastonmuutosta, valtioiden tekemiä ihmisoikeusrikkomuksia, ehkäisyä tai homoseksuaalien oikeuksia koskevissa kysymyksissä.
Suomalaiset perus- ja ihmisoikeusongelmat syntyvät kanssaihmisiä kohtaan tuntemamme solidaarisuuden ja empatian puutteesta.
Metsämarjapoimintaa ei Suomessa kohdella “työnä”. Siksi tänne lennätetään tuhansia poimijoita joka vuosi toiselta puolelta maapalloa. He poimivat marjoja jokamiehenoikeuden nojalla ja oleskelevat Suomessa tilapäisillä viisumeilla. Koska poimintaa ei tulkita “työksi”, siihen ei myöskään sovelleta suomalaista työmarkkinalainsäädäntöä.
Kulumassa olevan merkkivuoden aikana on nostettu esille myös reformaation epämiellyttäviksi koettuja ratkaisuja. Yksi niistä on se, että Martin Luther asettui vuoden 1525 talonpoikaiskapinan aikana vallanpitäjien puolelle ja torjui kapinallisten oikeutetuilta tuntuvat vaatimukset.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvista moni kokee olevansa Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa b-luokan kansalaisia. Millä keinoilla voidaan nykyistä paremmin turvata kaikkien seurakuntalaisten tasaveroiset oikeudet hengellisen elämän harjoittamiseen?
Ensi näkemältä globaalit ihmisoikeudet ovat hyvällä tolalla. Näin voi sanoa erityisesti silloin, kun tarkastellaan monen vuosisadan tai -tuhannen isoa kehityskaarta, jossa näkyy vahva kehitysprosessi, siis eräänlainen evoluutio. Ihmisoikeudet ovat käyneet läpi historian eri vaiheissa prosessin, joka heijastaa monella tavalla myös kulttuurin ja etiikan evoluutiota. Kehitys ei ole ollut suoraviivaista vaan edistysaskelia on seurannut surkeita vaiheita, joissa on jouduttu todistamaan ihmisoikeuksien polkemista maahan ja jopa kokonaisien laajojen yhteisöjen totaalista tuhoamista, kansanmurhaa.
