20 puheenvuoroa ihmisoikeuksista on sarja, jossa kirkon ja yhteiskunnan eri alojen asiantuntijat tuovat esiin ihmisoikeuksiin liittyviä kysymyksiä Suomessa ja eri puolilla maailmaa. Kirjoitukset julkaistaan kahden viikon välein Kytkin-lehdessä.
Huhtikuussa Suomi sai ensimmäisen päätöksen kansainväliseltä YK:n naisten syrjinnän poistamista käsittelevältä komitealta. Tälle niin sanotulle CEDAW-komitealle oli tehty kantelu tapauksesta, jossa lapsen yksinhuoltajuus oli annettu isälle ilman, että valittajan kohtaamalle perheväkivallalle oli annettu riittävää merkitystä. Isällä oli myös tuomio väkivallasta. Kantelijoiden mukaan Suomi ei suojele riittävästi uhreja naisiin kohdistuvalta väkivallalta.
Tätä mieltä oli myös CEDAW-komitea, joka antoi Suomelle suosituksia tilanteen parantamiseksi.
Suomen pitäisi muun muassa varmistaa, että lähisuhdeväkivalta huomioidaan asianmukaisesti lapsen huoltajuutta koskevissa päätöksissä ja suorittaa kattava ja puolueeton selvitys siitä, onko Suomen järjestelmässä ja käytännöissä rakenteellisia puutteita, joiden vuoksi lähisuhdeväkivallan uhrit voivat jäädä vaille suojelua. Komitean mielestä pitäisi myös kehittää ja toteuttaa tehokas institutionaalinen mekanismi, jotta naisiin kohdistuvan väkivallan estämiseksi tehtyjä toimenpiteitä voitaisiin koordinoida, seurata ja arvioida.
Onko Suomen järjestelmässä ja käytännöissä rakenteellisia puutteita, joiden vuoksi lähisuhdeväkivallan uhrit voivat jäädä vaille suojelua?
Komitean suositukset eivät ole tuomioistuimen päätöksen tavoin sitovia, mutta ne on otettava vakavasti. Väkivalta aiheuttaa suunnatonta kärsimystä ja meidän on kiinnitettävä erityistä huomiota kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin. Vastuuta ei voi paeta taloudellisten resurssien tai tiedonpuutteen taakse.
Viime vuosien aikana on Suomesta tehty YK:lle kolme lähisuhdeväkivaltaan liittyvää valitusta: CEDAW-komitealle, lasten oikeuksien yleissopimusta valvovalle komitealle sekä YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen noudattamista valvovalle ihmisoikeuskomitealle.
Ikävästä kansainvälisestä huomiosta huolimatta tilannekuva ei ole aivan synkkä. Suomessa on viime vuosina otettu merkittäviä askeleita lähisuhdeväkivallan vähentämiseksi ja uhrien auttamiseksi. Suomi ratifioi Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan ja perheväkivallan vastaisen niin sanotun Istanbulin-sopimuksen vuonna 2015. Jo ratifiointivaiheessa selvitettiin, mitä muutoksia sopimukseen liittyminen tarkoittaa esimerkiksi lainsäädännön osalta. Tällöin muun muassa säädettiin vainoamisen kriminalisoinnista. Tällä hallituskaudella on myös tehty merkittäviä parannuksia väkivallan uhrien palveluihin: turvakotien rahoitusta on lisätty 70 prosenttia, seksuaalisen väkivallan uhreille tarkoitettu keskus on avattu sekä väkivallan uhreille ja heidän läheisilleen on perustettu 24/7-puhelinpalvelu Nollalinja.
Maakunta- ja soteuudistuksessa väkivallan ennaltaehkäisy ja uhrien palvelut pitää huomioida.
Edistysaskeleista huolimatta paljon on vielä tekemättä. Lainsäädännössä on vielä paljon perattavaa. Maakunta- ja soteuudistuksessa väkivallan ennaltaehkäisy ja uhrien palvelut pitää huomioida. Asenneilmapiiriin pitäisi pystyä vaikuttamaan niin, että kaikkeen väkivaltaan olisi nollatoleranssi. Julkista keskustelua vaikeistakin aiheista voi käydä, kuten Metoo-kampanja on osoittanut. Naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista työtä on myös tärkeää seurata ja arvioida ja sen pohjalta kehittää toimintaa. Aivan kuten Istanbulin sopimus meiltä edellyttää.
Mitä hyötyä näistä valvontamekanismeista sitten on? Yksilön näkökulmasta tragedia on jo tapahtunut – mitä valituksilla siis saavutetaan? Valitusten tekeminen ja valituksiin vastaaminen eivät ole vain arkista juridiikkaa tai teknistä virkatyötä, vaan mielestäni niillä on suurempi merkitys. Ensinnäkin ne tekevät eläviksi kansainvälisiä sopimuksia ja niiden valvontakeinoja. Ne myös ylläpitävät dialogia kansalaisten, viranomaisten ja instituutioiden välillä. Ennen kaikkea ne vahvistavat oikeusvaltiota, jonka puolesta meidän pitää tehdä töitä joka päivä.
Tanja Auvinen on johtaja Sosiaali-ja terveysministeriön Työ- ja tasa-arvo -osastolla.