Kaikki riippuu siitä, ajatellaanko, että asiat menevät hyvin vai että ne menevät huonosti, sanoo kirkon tulevaisuudesta Helsingin Sanomien toimittaja Anna-Stina Nykänen.
– Olen äänekäs maallikko, jos sijaintiani kysyt, Anna-Stina Nykänen määrittää alkajaisiksi. – Olen maallikkosaarnaajien sukua. Pyhyys on asettunut kehoon, sormien ristimiseen, pään painamiseen.
Saarnatuoli toimittaja ja kirjailija Nykäsellä on kuitenkin työssä, jota hän tekee. Hän kokee tehtäväkseen jakaa suruja ja valaa toivoa.
– Se on luterilaiselle sitä, missä kristillisyys toteutuu. Se, miten katsotaan silmiin ja ollaan läsnä. Jokaiselle kohdatulle on tärkeää, miten arvostavasti häntä katson, miten kestän ja jaan kärsimystä. En toimittajana ole vain vastaanottaja vaan myös kannattelija.
Kirkon tulevaisuus on hyvä tai huono, riippuu siitä, mitä katsoo. Mutta säilyttääkseen uskottavuutensa kirkon pitää löytää roolinsa rauhanrakentajana.
– Nyt näyttää siltä, että kristityt ovat äänekkäimpiä vihanlietsojia ja kansanjakajia, Nykänen sanoo.
Kirkko tarvitsee uskoa
Tullakseen rauhanrakentajaksi kirkko tarvitsee lisää uskoa.
– Kirkko tarvitsee uskoa siihen, että jokainen on Jumalan kuva. Kirkko tarvitsee uskoa Jumalaan rauhan, voiman ja ilon tuojana. Uskon pitäisi näkyä levollisuutena ja luottamuksena, Anna-Stina Nykänen sanoo ja ihmettelee, miksi ihmeessä kirkko on koko ajan pelon vallassa.
– Ihmiset hakevat kirkosta voimaa, mutta antaako se sitä?
Miksi ihmeessä kirkko on koko ajan pelon vallassa?
Uskoa tarvitaan myös siihen, että uskonto on inhimillisen kulttuurin pysyvä osa.
– Se on meihin rakennettu. Me tarvitsemme uskoa pyhyyteen. Pyhä on kaikkialla, esimerkiksi luonnossa ja kun rakastuu. Jokaisella on kehollisia pyhyyden kokemuksia.
Muutaman vuosikymmenen kuluttua kirkko on vahva, jos se on astunut rakennustensa ulkopuolelle ja oppinut digimaailmassa menemään sinne, missä ihmiset ovat, Nykänen uskoo.
Ihmisten hätätilan keskellä
– Sillä on oltava vastaus siihen, miten yhteiskuntarauhaa ja mielenrauhaa pidetään yllä. Sen on puolustettava sitä, että olemme kokonaisia, moniaistillisia ihmisiä. Tarvitsemme virren virtaamaan kehon läpi, välikantaatin välijumpan rinnalle.
Viidenkymmenen vuoden kuluttua kirkko on hätätilakirkko, nimeää Anna-Stina Nykänen. Silloin ovat toteutuneet rajut käänteet, joiden tuntumassa jo olemme: ilmastonmuutos ja pakolaisvirrat, Kiinan ylivalta, kapitalismin käänne.
– Kirkon pitää pystyä elämään ihmisten hätätilan keskellä. Sen rooli yhdistäjänä korostuu. Kirkko on ihmisten samankaltaisuuden puolustaja. Se kykenee kohtaamaan ja hyväksymään muut uskonnot, koska uskomme, että kaikki ihmiset ovat Jumalan kuvia.
Kirkon tehtäväksi jää luottaa pyhyyteen, jota kaikki kokevat.
Kirkon tehtäväksi jää luottaa pyhyyteen, jota kaikki kokevat. Avata metsän ja luontoyhteyden ovi niille, joille se on vieras.
– Se on meidän suomalaisten harvinainen aarre.
Kohti sisäistä rauhaa
Entä sadan vuoden kuluttua?
Nyt Anna-Stina Nykänen käy hartaaksi.
– Ajattele, sadan vuoden kuluttua meillä on edelleen vanhat kirkkorakennuksemme. Ne ovat seisseet jo yli viisisataa vuotta. Sadankin vuoden kuluttua ne ovat pystyssä, vaikka kaikki muu tämänhetkinen on mennyt.
Mutta sen ajan kirkko on nomadikirkko, sanoo Nykänen.
– Se kulkee tukemassa pyhyyden rituaaleja, joita edelleen tarvitsemme. Suhde omaan kirkkoon ja uskontoon ei enää toteudu vain paikallisesti tai vain rakennuksen kautta. Se syntyy sydämessä ja toteutuu katujen kulmissa. Kaikki se kumartuminen ja käsienristiminen on edelleen meissä.
Nomadikirkko syntyy sydämessä ja toteutuu katujen kulmissa.
Nomadikirkko on kuin veden kiertokulku. Se toteutuu vääjäämättä mutta erilaisin vaihein, kuin sadekuuro, haihtuminen, pilvet.
– Se on meissä ihan riippumatta siitä, miten usein käydään kirkossa, ja tulee jaetuksi kaikkialla, missä ihmiset yhdessä ovat.
Epävarmoina aikoina tarvitaan ihmisiä, joilla on sisäinen rauha.
– Jos koko ajan pelkää, ei voi valaa uskoa, toivoa ja rauhaa muihin.
Halu ja kyky muuttua
Kirkko tilana ja instituutiona saa kaavoittumaan ja rooliutumaan. Kaavat ovat tarpeen rituaaleissa, mutta elämässä tarvittaisiin enemmän vapautta rooleista. Tulevaisuuden kirkko on vuorovaikutusta. Se pakottaa ulos aitauksesta.
Olennaista on halu ja kyky muuttua.
– Itse olen ottanut tavoitteekseni edes kaksi kertaa vuodessa tehdä jotakin, josta opin uutta ja joka muuttaa minua, Anna-Stina Nykänen sanoo.
Onnen ja rakkauden etsimisestä tulee vain surulliseksi. Siksi pitäisi etsiä sisäistä voimaa.
Onnen ja rakkauden etsimisestä tulee vain surulliseksi. Siksi pitäisi etsiä sisäistä voimaa. Sen varassa selviää onnesta ja onnettomuudesta, rakkaudesta ja sen puutteesta.
– Ja se juuri on kirkon ydin ja uskon paikka. Sisäinen voima. Taju siitä, että olen pieni, mutta voin hetkittäin kurkottaa korkeuksiin ja kokea ihmeitä.
A-S Nykäsen kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio. Pääkuva Pixabay.