Miksi kirkon seinää ei kiipeä köynnös? Miksi katolla ei kasva niitty? Miksi seurakuntalaiset eivät kasvata ruokaa seurakunnan maalla? Viherrakentaminen ei ole vain kaunista, se myös suojaa ja säästää, sanoo asiaa tutkinut ja käytännössä kokeillut ympäristöbiologi ja maisemasuunnittelija Taina Suonio.
Kun Taina Suoniota kuuntelee, ymmärtää, että viherrakentamisessa on kyse itse asiassa Raamatun alkulehdillä annetun tehtävän toteuttamisesta, luomakunnan viljelemisestä ja varjelemisesta. Kasvikatot ja köynnöstävät seinät eivät vain lisää kauneudellaan inhimillistä hyvinvointia vaan myös luonnon monimuotoisuutta, jota betoni ja yksitoikkoiset nurmikentät vähentävät.
– Modernissa kirkkoarkkitehtuurissa suositaan yksinkertaisuutta. Se luo arvokkuutta, mutta se tarkoittaa myös paljaita pintoja. Vehreyttämällä voitaisiin yksinkertaisin toimin muuttaa ympäristöä vastaamaan sitä, mistä ihmiset saavat iloa ja voimaa, Suonio sanoo.
Vehreyttämällä voitaisiin yksinkertaisin toimin muuttaa ympäristöä vastaamaan sitä, mistä ihmiset saavat iloa ja voimaa.
Yksinkertaisimmillaan viherrakentaminen on nurmikon vaihtamista niittyyn. Askel eteenpäin on hyödyntää rakentamaton maa tai tuoda katetuille pinnoille ruukkuja ja kasvatuslaatikoita. Yhä useampi antaa luonnon käyttöön rakennuksien katot. Siihen Taina Suonio on keskittynyt johtaessaan Vantaan kaupungin kasvikattolinjauksen valmistumista.
– Meihin on iskostettu uskomus, että kasvit ovat riski rakennukselle. Tutkitusti tiedetään, että asia on juuri päinvastoin. Seinää peittävät tai katolle kylvettävät kasvit tuovat rakennukselle hyötyjä, eivät haittoja. Energiasäästöjä ne tuovat tasaamalla lämpötilan voimakkaita vaihteluita ja eristämällä yhtä hyvin kuumalta kuin kylmältä.
Kasvikaton monet hyödyt
Vanhoissa, osin suojelluissakin kirkoissa kattoa on vaikea muuttaa niityksi. Mutta miksi sitä ei kokeilisi uuden kirkon tai edes huoltorakennuksen päällä, Suonio ehdottaa.
– Kasvikatto säästää katon huoltotöiltä. Varmuuden maksimoimiseksi pohjalle laitetaan kaksinkertainen bitumi, kierrätyshuopaa, järviruokoa, joka päästää veden läpi. Kasvualustaa lisätään vähintään kahdeksan senttiä. Kattokaivot ohjaavat ylimääräisen veden pois.
Kasvikattoa ei tarvitse niittää eikä siltä tarvitse pudotella lumia eikä pelätä niiden putoavan niskaan. Kasvit hyödyntävät sade- ja sulamisveden. Riittää, kun kerran vuodessa käy tarkistamassa katon kunnon.
Viides ulottuvuus -tutkimushankkeissa eri puolilla Helsinkiä ja muualla Suomessa kasvualustana on betonin valmistuksen sivutuotetta, hitaasti kompostoituvaa maa-ainesta ja metsäkariketta. Lisäksi on valittava oikeat lajikkeet, kotimaiset ja paahdetta kestävät.
– Lajien kierto tapahtuu niityllä luonnostaan. Viidentoista vuoden kuluttua katolla kasvaa jotain muuta kuin alussa. Juuri se on luonnon monimuotoisuutta, Suonio sanoo.
Suomessa on paljon opittavaa
Viherrakentamisen ja kasvikattojen yleistyessä myös niiden toteuttaminen käy helpommaksi. Taina Suonio tekee tutkimusyhteistyötä hollolalaisen rakennus- ja betonitehtaan kanssa. Valmiin kasvikattopaketin hinnaksi asennettuna tulee noin 90 euroa neliö. Kasvualusta on ekologinen, ja kasvit ovat asiantuntijoiden valitsemia.
– Islannissa ja Norjassa on paljon heinäkattoja, jyrkkiäkin. Eikä Sveitseissä saa rakennuslupaa, jos ei tiedä, miten aikoo hyödyntää maan, jonka kaivaa talon tieltä. Meillä Suomessa on vielä paljon opittavaa.
Viherrakentamisessa ei ole kysymys vain luonnon monimuotoisuudesta. Siinä on kyse myös yhteisöllisyydestä ja merkityksistä. Ruotsin Malmössä keksittiin käyttää viherrakentamista töhrimistä vastaan.
Viherrakentamisessa ei ole kysymys vain luonnon monimuotoisuudesta. Siinä on kyse myös yhteisöllisyydestä ja merkityksistä.
– Kun joku sotki seinän, siihen kasvatettiin köynnös tai istutettiin pensaita. Töhriminen väheni.
Kasvit pelastavat henkiä
Onpa Suonio myös tavannut ihmisen, jonka elämän kasvit pelastivat.
– Nainen oli huumeiden takia menettänyt kaiken. Vapauden ja terveyden lisäksi oli mennyt koti ja lapset. Kun hän sitten oli turvakodissa, häneltä oli kysytty, haluaisiko hän huolehtia huoneen kukista. Se muutti hänen elämänsä. Että joku vielä luotti hänelle jotakin elävää. Ensin nainen lähti opiskelemaan kasvien kasvattamista ja rupesi lopulta maalaamaan niitä. Nyt hän jo tapaa lapsiaankin. Ja kaikki lähti kasveista, jotka uskottiin hänen vastuulleen.
Sama toimisi maahanmuuttajien, rippikoululaisten, koululaisten tai eläkeläisten kanssa seurakunnassa, uskoo Taina Suonio.
– Miten hienoa olisi yhdessä suunnitella, toteuttaa ja hoitaa kirkon puutarhaa. Kukkien sijaan voitaisiin kasvattaa myös hyötykasveja, hedelmäpuita, marjapensaita, juureksia.
Sota-aikaan kaupunkien puistoissa jokainen multatilkku hyödynnettiin. Niissä kasvatettiin ruokaa. Seurakuntalaiset voisivat opetella, mitä eri kulttuureissa viljellään ja syödään.
– Ruoka ei ole vain ravintoa, se yhdistää.
Seurakuntien maat ovat meidän, seurakuntalaisten. Miksi meillä ei olisi oikeus ottaa niitä käyttöön?
Seurakuntalaisten pitäisi rohkaistua maanomistajan rooliin, Taina Suonio usuttaa. Monillahan ei ole kotona edes parveketta.
– Seurakuntien maat ovat meidän, seurakuntalaisten. Miksi meillä ei olisi oikeus ottaa niitä käyttöön?
Kirjoittaja on vapaa toimittaja. Taina Suonion kuva Kimmo Räisänen / Yle