Mikäli kirkko haluaa ihmisten elävän uskoaan todeksi instituution sisällä, sen pitäisi olla tavattoman kiinnostunut muuttuvasta todellisuudesta.
Synkkien tulevaisuuskuvien piirtäminen kirkosta on ollut viime vuosina helppoa. Jäsenmäärän vääjäämätön lasku, jumiutuneet opilliset ristiriidat ja kirkon päätöksenteon halvaantuneisuus sekä suuren yleisön turhautuminen tai välinpitämättömyys kirkon kantoihin antavat aiheen uskoa, että edessä on vääjäämätön hiipuminen.
Synkkien tulevaisuuskuvien piirtäminen kirkosta on ollut viime vuosina helppoa. Jäsenmäärän vääjäämätön lasku, jumiutuneet opilliset ristiriidat ja kirkon päätöksenteon halvaantuneisuus sekä suuren yleisön turhautuminen tai välinpitämättömyys kirkon kantoihin antavat aiheen uskoa, että edessä on vääjäämätön hiipuminen.
Ei ole millään tavalla enää itsestään selvää, että kirkko kutsutaan jatkossakin oppilaitoksiin, vankiloihin, päättäjien pöytiin ja ihmisten elämän suuriin käännekohtiin. Arvokäsitysten muuttuminen esimerkiksi seksuaalietiikan osalta erkaannuttaa kirkkoa kiihtyvällä tahdilla ihmisistä.
Yhteiskunta kehittyy suuntaan, jossa kirkko on monen mielestä yhä merkityksettömämpi. Pohdimme kevään ajan Maan suolassa sitä, mitä pitäisi tapahtua, että kirkko olisi tulevaisuudessakin vakavasti otettava. Miten kirkko pystyisi uudistumaan siten, että sillä olisi merkityksellinen yhteys ihmisten arkeen ja muiden instituutioiden toimintaan?
Ihmiset haluavat, että kirkko tukee tulevaisuudessakin kansaa elämän haasteiden kohtaamisessa.
Marraskuussa 2022 julkaistu kirkon tulevaisuusselonteko Siunauksen signaalit https://evl.fi/siunauksen-signaalit ei poikkeuksellisesti ottanut lähtökohdakseen näitä ilmeisiä uhkakuvia. Sen sijaan selonteko lähti etsimään tietoa, jolla voitaisiin piirtää toisenlaista tulevaisuuskuvaa kirkosta.
Selontekoa varten lähdimme kysymään tavallisilta ihmisiltä, millä asioilla on heidän arjessaan merkitystä. Ihmisten arkeen pääsi kurkistamaan yksinkertaisesti kuuntelemalla kiinnostuneena, mitä heillä on sanottavaa. Tärkeä lähtökohta oli, ettei päätetty etukäteen ihmisten puolesta, mitä he tarvitsevat.
Maallisessa arjessaan moni pelkää yksinjäämistä, kipeitä ihmissuhteita, sairauksia, ennenaikaista kuolemaa, sotaa ja luonnon tuhoutumista. Lähes kaikki kaipaavat lopulta läheisyyttä ja rakkautta, turvaa, toivoa ja lohtua. He haluavat, että kirkko tukee tulevaisuudessakin kansaa elämän haasteiden kohtaamisessa.
Tulevaisuus ei tapahdu, vaan ihmiset tekevät sen, ja silloin heille merkitykselliset asiat ohjaavat tulevaisuutta koskevia päätöksiä.
Voiko näitä arjen tasolta tulleita terveisiä pitää varteenotettavana tulevaisuustietona kirkolle? Tulevaisuudentutkimuksessa arvostetaan ihmisten arjen tasolta sanoitettua tietoa, joka on tärkeää tulevaisuuteen varauduttaessa. Tulevaisuus ei nimittäin tapahdu, vaan ihmiset tekevät sen, ja silloin heille merkitykselliset asiat ohjaavat tulevaisuutta koskevia päätöksiä.
Mikäli kirkko haluaa olla tässä maailmanajassa elävä yhteisö, sillä pitää olla yhteys ihmisten kokemusmaailmaan. Selonteko herätti pohtimaan, mikä kristinuskossa on ihmisille merkityksellistä ja miten kirkon olemassaolo tekee yhteiskunnasta paremmin toimivan.
Kristinusko on koko historiansa ajan pyrkinyt elämään vuorovaikutuksessa kunkin ajan eteen tuomien mahdollisuuksien ja haasteiden kanssa. Käsitykset ihmisoikeuksista, eläinten oikeuksista, luonnon suojelemisesta tai sukupuolten moninaisuudesta muuttuvat ja muovautuvat ajassa.
Mikäli kirkko haluaa ihmisten elävän uskoaan todeksi instituution sisällä, sen pitäisi olla tavattoman kiinnostunut muuttuvasta todellisuudesta. Erilaisiin opillisiin jumeihin jäävä kirkko käpertyy uskonnonhuoltolaitokseksi, jossa vain oikealla tavalla uskovat kokevat olevansa oikeassa paikassa. Ihmisten kokemusmaailman muuttuminen ja tiedon lisääntyminen eivät ole uskonnolliselle uskolle ja opille uhka vaan mahdollisuus.
Erilaisiin opillisiin jumeihin jäävä kirkko käpertyy uskonnonhuoltolaitokseksi, jossa vain oikealla tavalla uskovat kokevat olevansa oikeassa paikassa.
Alati uudistuvan ja tulevaisuutta kohti kurkottavan kirkon historia ei ole suinkaan lopussa. Ihmisten mielestä kirkkoa tarvitaan nyt enemmän kuin pitkiin aikoihin. Vakavasti otettavassa kirkossa ei ole kyse valikoitujen oppien noudattamisesta ja niiden muuttumattomasta tulkinnasta vaan Jumalan eteen ja lähimmäisen asemaan asettumisesta aina uudestaan.
Ihmisten mielestä kirkkoa tarvitaan nyt enemmän kuin pitkiin aikoihin.
Yhteiskunnassa tarvitaan tahoa, jonka sanoma lähimmäisenrakkaudesta on aina yhtä ajankohtainen ja radikaali. Kirkolla on jälleen kerran edessä, ja jo käsillä, suuria kulttuurisia muutoksia, jotka voisivat olla uhkakuvien sijaan myönteisiä mahdollisuuksia.
Maan suolan uusi päätoimittaja on kirkkohallituksen sosiaalietiikan asiantuntija, jonka tehtäviin kuuluu muun muassa tuottaa kirkolle vastuullisuus- ja kestävyystavoitteiden arviointimalli sekä laatia toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Aiemmassa tehtävässään kirkkohallituksen kehityspäällikkönä hän johti kirkon 4. tulevaisuuselonteon valmistelutyötä.
TT Liisa Björklund on väitellyt sosiaalietiikasta ja toiminut toistakymmentä vuotta eri kehittämis- ja viestintätehtävissä. Hän on erikoistunut käyttäjälähtöiseen suunnitteluun, palvelumuotoiluun, vaikuttavuuden arviointiin ja sosiaalisen kestävyyden edistämiseen.