Tommy Hellstenin usko ja toivo ovat tulleet testatuksi ankarissa olosuhteissa. Terapeutista tuntui, että elämäntyö ja onnellisen elämän edellytykset tuhoutuivat.
— Jumala on kuitenkin niin suvereeni, että hän luo kaaoksesta ja pahasta hyvää.
Tommy Hellsten lähti etsimään elämänuskoaan ja toivoaan takamatkalta. Alkoholistiperheen poika sai jo varhain kuulla vanhemmiltaan olleensa ei-toivottu lapsi. Äiti yritti tehdä abortin, mutta se epäonnistui.
Rakkauden korvikkeeksi hänelle kasvoi ego, joka pyrki hallitsemaan elämää. Egonsa vanki uskotteli kaiken olevan omissa käsissään. Turva perustui omavoimaisuuteen ja itseriittoisuuteen.
— Ego rukoilee, että tapahtukoon minun tahtoni myös maan päällä niin kuin taivaassa. Kaikki se, minkä ego kaappaa, muuttuu hömpäksi. Toivostakin tulee pinnallista.
Terapeutti ei tarkoita, etteikö ihminen saisi toivoa, pyytää ja rukoilla itselleen erilaisia hyviä asioita. Mutta sitä ei voi itse etukäteen määritellä, mikä juuri minulle on lopulta hyväksi.
— Me voimme rukoilla ja pyytää hyvää, mutta sitten pitää olla hiljaa ja odottaa vastausta, joka ei välttämättä vastaa minun halujani.
Ihminen keskittyy usein siihen, mitä hänellä ei ole ja mitä häneltä puuttuu, sen sijaan että näkisi sen hyvän, mitä omassa elämässä on. Kiitollisuuden tilaan asettuminen on vaikea taito, monesti kantapään kautta opittu.
— Ihmiset, jotka ovat menettäneet eniten, ovat usein kaikista kiitollisimpia, toiveikkaimpia ja anteliaimpia. Köyhät ovat anteliaampia kuin rikkaat.
Lapsuudessa omaksuttu häpeäidentiteetti tuotti Tommyssa valtavan miellyttämisen ja hyväksynnän tarpeen. Se johti vuosikausiksi ankaraan suorittamiseen ja myös menestymiseen työelämässä: terapeuttina, kirjailijana, kouluttajana ja luennoitsijana.
Kun kaikelta putosi pohja
Kuutisen vuotta sitten epäonnistunut yrityskauppa oli viedä alta kodin ja omaisuuden. Silloin häntä lohdutti ajatus, että rakas vaimo sentään jäisi. Kesällä 2017 Carita Hellsten kuoli äkisti verenmyrkytykseen.
— Kaikelta putosi pohja pois, myös työltäni. Jos kuolemalla on viimeinen sana, miten voisin enää puhua rakkaudesta, hengellisyydestä ja Jumalasta? Parempi panna pillit pussiin.
Teologi myöntää menettäneensä hetkeksi uskonsa ja toivonsa, mutta sitten hän sai ihmeellisen kokemuksen, jota on pohtinut tuosta kuoleman kesästä lähtien.
Muutaman kuoleman jälkeisen päivän Tommy koki vahvasti, miten Carita ilmestyi rajan takaa, ja oli hänelle tovin aikaa läsnä. Rakkaus oli sittenkin voittanut kuoleman. Yhteys Jumalaan — ja rakkaimpiin ihmisiin — ei katkea edes kuolemassa.
— Tajusin, ettei ajan ja ikuisuuden välillä ole kompaktia betoniseinää vaan ohut harso, ja sen harson äärellä minun tehtäväni on sanoittaa tätä todellisuutta niin kauan kuin elän.
Ajan ja ikuisuuden välillä ei ole kompaktia betoniseinää vaan ohut harso, ja sen harson äärellä minun tehtäväni on sanoittaa tätä todellisuutta niin kauan kuin elän.
Kauheimmasta mahdollisesta asiasta syntyi lopulta jotain hyvää ja kaunista, syvempi hengellinen tietoisuus.
— Oppimisprosessi oli raju. Olisin voinut katkeroitua ja valita kyynisyyden. Vaivuin ajoittain raskaaseen synkkämielisyyteen, mutta sain kyvyn katsoa asioita toisesta perspektiivistä.
Elämän syvän merkityksen ja mielekkyyden aavistaminen synnytti uuden toivon.
— Caritan kuolema ei ollutkaan vain universumin erehdys, vaan se oli osa suurta suunnitelmaa. Sen ymmärtämisen myötä hätä, kauhu ja epätoivo poistuivat.
Rakkaudella räätälöity kärsimys
Tommy Hellsten uskoo saaneensa ”rakkaudella räätälöidyt” kärsimyksensä, vaikeutensa ja vastoinkäymisensä vasta kun hänellä oli riittävästi voimaa olla murskautumatta niiden alle. Vielä 20 vuotta sitten hän ei olisi ehkä selvinnyt niistä, sillä terapeutti oli tuolloin kiinni onnistumisen ulkoisissa puitteissa.
— Egon murskajaisissa näkyy mestarin kädenjälki. Hän tietää, kuinka paljon ihminen kestää. Hengellinen elämä etenee paradoksaalisesti kuin spiraali: mitä syvemmälle menet, sen korkeammalle nouset.
Mureneminen opettaa armeliaisuutta ja armahtamista. Samalla toivo saa suuntansa.
— Etsintä kohdistuu väärään suuntaan, jos me suljemme taivaan pois ja joudumme rakentamaan taivaan korvikkeita kuka mistäkin: työstä ja statuksesta, päihteistä tai omasta ulkomuodosta.
Jos ihminen samastuu ulkoisiin olosuhteisiinsa, hän uskoo olevansa onnellinen vasta, kun asiat ovat niin tai näin.
— Toivo kohdistuu silloin siihen, että olosuhteet muuttuvat itselle mieleisiksi. Meidän on mentävä syvemmälle ja etsittävä toivoa viisaudesta eikä omista pinnallisista ja vaihtuvista haluistamme käsin.
Meitä ei kampea yhtä paljon eteenpäin mikään muu asia kuin kärsimys, terapeutti tietää. Ilman kyllin suurta kärsimystä ihmisellä on alati kiusaus tarttua tyhjiin illuusioihinsa.
On mielettömän iso juttu tajuta, että elämä tarjoaa meille rakkaudella räätälöityjä kärsimyksiä. Vain niillä on riittävästi vipuvoimaa muuttaa meitä.
— On mielettömän iso juttu tajuta, että elämä tarjoaa meille näitä rakkaudella räätälöityjä kärsimyksiä. Vain niillä on riittävästi vipuvoimaa muuttaa meitä. Ne osuvat jonnekin, missä on ihmisen suurin kipukohta.
Kuplan pitää puhjeta
Vastoinkäymisistä voi syntyä toivo, joka nousee sen tiedostamisesta, että olen etsinyt elämääni väärästä paikasta.
— Kuplan pitää puhjeta ennen kuin ymmärrän, ettei vastauksena perimmäiseen kaipuuseeni voi olla jokin mökki Saimaan rannalla tai ulkomaanmatka.
Vastoinkäymisistä voi syntyä toivo, joka nousee sen tiedostamisesta, että olen etsinyt elämääni väärästä paikasta.
Yltiöpositiivinen toivo perustuu harhaan, että onni löytyy oikeanlaisista ulkoisista olosuhteista. Halujen tyydyttämiselle perustuvassa yhteiskunnassa niitä tavoitellaan epätoivon vimmalla, sillä omien halujen rakennelmat ovat aina vaarassa romahtaa ja paljastua tyhjiksi.
— Kun saavutat haluamasi, alat hehkua ja kuvittelet sen onnen olevan pysyvää. Pääset hiekkarannalle ja ajattelet olevasi perillä. Hiekkarannasta voi ja saa nauttia, mutta meidän pitää investoida vielä merkityksellisempiin asioihin.
Toivo ankkuroituu Kristukseen
Teologi on päätynyt henkisten tutkimusmatkojensa jälkeen siihen viisauteen, että lopulta Kristus avaa ihmiselle kestävimmän toivon.
— Toivo ankkuroituu Kristus-yhteyteen ja avautuu siitä. Se määrittää kaiken uudestaan ja antaa toivon värittämän näkymän koko elämään.
Viime vuosina Tommy Hellstenin hengellinen elämä on hänen onnekseen vahvistunut ja syventynyt. Kriiseissä usko tuli totisesti tarpeeseen. Hän siteeraa Jeesusta: ”Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin.”
Carita-vaimon kuolema vei entistä lähemmäs Kristusta.
— Kristus ei tule sisään ovesta vaan murtumasta. Olen kokenut vahvasti, että rakkaus voittaa kuoleman.
Umpikujasta uuteen nousuun
Toivottomuus liittyy Tommy Hellstenin mielestä ihmisen epätodelliseen maailmankatsomukseen. Tässä, minkä me näemme ja voimme järjellä ja tieteellä tutkia, on muka kaikki. Ei ole Jumalaa.
Näin uskoessaan ihminen rakentaa elämänsä ja toivonsa väärien asioiden varaan. Seurauksena on usein jonkinlainen romahdus.
— Elämänsä umpikujassakin moni hakkaa vielä päätään seinään ja moittii seinää siitä, että se on väärässä paikassa. Sen sijaan kannattaa katsoisi ylöspäin, mikä on ainoa suunta pois.
Elämänsä umpikujassakin moni hakkaa vielä päätään seinään ja moittii seinää siitä, että se on väärässä paikassa. Sen sijaan kannattaa katsoisi ylöspäin, mikä on ainoa suunta pois.
Umpikujakokemusten tehtävänä on nostaa ihminen korkeammalle tietoisuuden tasolle, Kristus-yhteyteen.
— Olen saanut suurenmoisen lahjan: haurauden, huteruuden ja heiveröisyyden. Minussa itsessäni ei ole enää mitään, minkä varaan ripustaa toivo. Kun epätoivo oli riittävän suuri, mikään muu kuin Kristus ei riittänyt tällaiselle heiveröiselle.
Kristus-yhteyteen ankkuroituvan uskon, toivon ja rakkauden varassa voi mennä pelottavienkin aikojen läpi ja turvallisesti tuntematonta tulevaisuutta kohti.
— Kun elät Jumalassa, elät rakkaudessa. Tämä kokemus värittää ja sävyttää kaiken. Toivo on tulevaisuuteen singottu usko, Tommy Hellsten kiteyttää.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja. Kuva Emmi Kähkönen.