Kirkossa valta on yleensä sidottu sanomiseen ja valta on usein sanan valtaa. Kaikkeen valtaan liittyy vastuu ja suostuminen vallan avoimeen ja kriittiseen arvioon.
Tämän vuoksi on syytä muistaa tarkastella myös kirkollisen sanankäytön rajoja ja reunaehtoja. Erityisen perustelun arviontiin antaa ajankohtainen kysymys vihapuheesta ja sananvapaudesta Raamatun tekstien käyttämisessä ja tulkinnassa.
Voiko Raamatun tekstejä pitää esimerkkinä vihapuheesta ja myös kansanryhmään kohdistuvana tuomittavana asenteena? Jos näin on, niin miten näihin teksteihin suhtaudutaan ja mikä on niiden vastuullista käyttämistä ?
Voiko Raamatun tekstejä pitää esimerkkinä vihapuheesta ja myös kansanryhmään kohdistuvana tuomittavana asenteena?
Raamatuntutkijat ovat nostaneet esille Uuden testamentin verhottuja ja ilmeisiä juutalaisvastaisia piirteitä, jotka heijastavat tekstien syntytilanteiden asennemaailmaa. Varhaiskristillisyydessä asenteet juutalaisia kohtaan kärjistyivät paikoitellen äärimmilleen, ja näillä teksteillä on ollut vaikutusta myöhempään antisemitistiseen ajatteluun.
Toisen esimerkin tarjoavat Vanhan testamentin ohjelmalliset tekstit kansanmurhista esimerkiksi Joosuan kirjassa. Niissä kerrottiin lähellä olevien kansojen järjestelmällisestä tuhoamisesta, jotta ne eivät vaarantaisi israelilaisten elämää. Valloitussodan ja kansanmurhan tekstit eivät onneksi kuvaa toteutunutta varhaisvaiheen historiaa vaan pikemminkin heijastavat myöhempinä vuosisatoina ahdinkoon joutuneen kansan odotuksia uudesta kansallisesta kukoistuksesta ja erilaisten vihollisten nujertamisesta.
Esimerkkejä voisi mainita lisääkin, mutta jo nämä esimerkit osoittavat, että kristittyjen peruskirja, Raamattu, sisältää tekstejä, jotka saattavat täyttää nykyisin vihapuheen ja viharikoksen tunnusmerkit. Kysymys on ikivanhoista teksteistä, joiden tarkastelu nykylakien valossa johtaa anakronistisiin syytöksiin. Nykylakia ei voi soveltaa menneisyyteen Raamatun tai muun historiallisen kirjallisen lähteen kieltämiseksi tai sensuroimiseksi. Raamattuja ei tule kantaa roviolle tai ryhtyä saksimaan.
Raamatun teksti ei ole itsestään puhuva automaatti.
Toisaalta vanhojen tekstien nykyisessä käytössä tulee toimia nykyisen tietämyksen valossa. Silloin jonkin yksittäisen Raamatun tekstin käyttäminen osana nykykeskustelua tulee arvioida kriittisesti ja sen tulee täyttää lain vaatimukset niin kirkon tilaisuuksissa kuin yksityishenkilöiden raamatuntulkinnassakin. Raamatussa esiintyvän vihapuheen nykyisen käytön arvioinnissa olennaista on käyttökonteksti, siis tapa ja motiivi, jolla tekstit tuodaan esiin.
Raamatun teksti ei ole itsestään puhuva automaatti. Raamattu ei puhu vaan sen tekstit valitaan, sitä luetaan ja sen lukeminen on aina tulkittua ja uuteen tilanteeseen tuotua. Konteksti luo tekstille aina uuden merkityksen ja tästä tulee olla paremmin tietoinen.
TT, dosentti Kari Latvus on Jumalanpalvelus ja yhteiskunta – yksikön johtaja Kirkkohallituksessa.
PS Pääkirjoitus on laadittu marraskuun ensimmäisellä viikolla ja oli suunniteltu julkaistavaksi 28.11.2019, mutta Helsingin sanomien nostettua teemaa laajemmin esiin julkaistaan teksti jo nyt.