Sanojemme ja tekojemme tulisi aina olla lähimmäisillemme viesti siitä, ettei heidän tarvitse pelätä meidän seurassamme.
Raamatussa kerrotaan, kuinka Mooseksen piti riisua kenkänsä kohdatessaan palavan pensaan. Jumala huusi hänelle pensaasta: ”Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä” (2. Moos. 3:5).
Kun lähestyt toista ihmistä, toisenlaista uskonnäkemystä, riisu kenkäsi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä. Jos et riisu kenkiäsi, saatat tahtomattasikin talloa lähimmäisesi unelmia, hänen kaikkein pyhintään.
Yritä asettua lähimmäisesi asemaan, sukeltaa lähimmäisesi elämänhistorian kipuihin, huoliin ja iloihin. Yritä nähdä, mistä tuon toisen ihmisen ajattelu kumpuaa. Ole läsnä, ole hellävarainen, ettet riko toisen pyhää. Jokaisen ihmisen tarina on pyhä.
Turvallisempi seurakunta
Emme koskaan voi taata turvallista tilaa kaikille. Se on tärkeää ymmärtää. Silti voimme ja meidän pitää tehdä tietoisia toimenpiteitä, joiden avulla yhä useampi voisi kokea kirkon turvalliseksi tilaksi itselleen – tai ainakin turvallisemmaksi kuin se on aiemmin ollut. Tarvitaan tietoista toimintaa, jolla sekä fyysiset, henkiset että hengelliset tilamme tehdään mahdollisimman turvallisiksi kaikille.
Kirkkohallitus on vuonna 2019 julkaissut Turvallinen seurakunta -ohjeistuksen, jota ikävä kyllä ei kirkossa tarpeeksi tunneta, saati sitten, että sitä noudatettaisiin kirkon kaikilla tasoilla: paikallisseurakunnista kirkolliskokoukseen, mutta myös kulttuurin ja rakenteiden tasoilla.
Kirkon nelivuotiskertomus suositteli ei-patriarkaalisen hengellisyyden muotoja, jotta emme kadottaisi millenniaaleja ja z-sukupolvea, jotta he voisivat kokea kirkon merkitykselliseksi itselleen. Lisäksi tarvitaan kirkon patriarkaalisten rakenteiden kyseenalaistamista. Kaikki eivät iloitse näistä muutoksista.
Rohkea menee, vaikka pelottaa
Psykologisesti turvallinen tila tarkoittaa sellaista tilaa, jossa on mahdollisimman vähän niitä tekijöitä, jotka voivat herättää ihmisissä pelkoa, syyllisyyttä, häpeää tai arvottomuuden tunnetta. Uskon, että turvallista tilaa kirkossa voidaan rakentaa tehokkaimmin siten, ettei kenellekään aiheuteta pelkoa eikä ketään häpäistä, syyllistetä tai saada tuntemaan oloaan arvottomaksi – siis yhtään ketään. Siksi turvallisemman tilan rakentaminen, jotta ihan kaikki voisivat pysyä mukana, on niin vaikeaa.
Sellainen ajattelu, jonka mukaan Jeesus kärsi, ettei meidän tarvitsisi kärsiä, on hyvin etuoikeutetun ihmisen ajatus. Riistetty ihminen miettii ennemminkin sitä, että Jeesus kärsi näyttääkseen meille, miten kärsitään.
Turvallisempien tilojen rakentaminen on välttämätöntä. Lisäksi kaipaan rohkeampia tiloja ja mietin Jeesuksen antamaa esimerkkiä. Sellainen ajattelu, jonka mukaan Jeesus kärsi, ettei meidän tarvitsisi kärsiä, on hyvin etuoikeutetun ihmisen ajatus. Riistetty ihminen miettii ennemminkin sitä, että Jeesus kärsi näyttääkseen meille, miten kärsitään.
Ihmiselle on luonnollista paeta kärsimystä, välttää sitä, mikä aiheuttaa tuskaa. Eikö rohkeus ole sitä, että minä menen ja teen, vaikka ehkä sattuukin? Eikö rohkeus ole sitä, että olen valmis kärsimään rakastamani asian tai ihmisen puolesta, sen puolesta, mille sydämeni palaa, vaikka pelottaakin?
Ystävysty hirviösi kanssa
Erakkomunkki Kevin tuli 500-luvulla Dublinin eteläpuolelle Glendaloughiin ja perusti sinne luostarin. Paikka on kuvankaunis, ja siellä on kaksi pientä järveä.
Kevinistä kerrotaan, että tullessaan ensi kertaa Glendaloughiin hän kohtasi järvessä hirviön. Toisin kuin yleensä vanhoissa legendoissa Kevin ei tappanut hirviötä. Hän ei edes yrittänyt taistella sitä vastaan. Sen sijaan hän ystävystyi hirviön kanssa.
Moni kirkossa pelkää: Yksi pelkää, ettei kunnioiteta Jumalan pyhää sanaa. Toinen pelkää lähteä kirkkoon, koska ehkä taas joku sanoisi jotain sellaista, mikä viiltäisi syvältä. Kolmas pelkää, että joku suuttuu, jos hän puuttuu epäoikeudenmukaisiin rakenteisiin. Neljäs pelkää työpaikkansa tai urakehityksensä puolesta.
Pelkoa, pelkoa, pelkoa. Kuitenkin vain turvasta käsin on mahdollista syvätasolla reflektoida omaa toimintaansa ja uskaltaa riisua kenkänsä toisenlaisen ihmisen kohdatessaan.
Jeesus rukoili viimeisenä iltanaan maan päällä, ”että he kaikki yhtä olisivat, jotta maailma uskoisi” (Joh. 17: 21). Millaisen todistuksen haluamme kristittyinä antaa maailmalle? Millaisen todistuksen annamme, jos ihmiset joutuvat kirkossa pelkäämään?
Raamatussa toistuu aina yhä uudelleen sama lause: ”Älä pelkää!” Se on Jumalan viesti meille.
Meidänkin sanojemme ja tekojemme tulisi aina olla lähimmäisillemme viesti siitä, ettei heidän tarvitse pelätä meidän seurassamme. Meitä haastetaan seuraamaan Jeesusta, riisumaan itsemme vallasta, joka meillä on toisiin ihmisiin. Jeesuksella oli kaikki valta, mutta hän riisui sen.
Uskon, että kirkossa ainoa kestävä tie on yritys ystävystyä kohtaamansa hirviön kanssa, mikä tai kuka se kenellekin on. Ainoa kestävä tie kohdata toinen ihminen on riisua kenkänsä ja lähestyä hellävaraisesti.
Ole rohkea ja lähesty palavaa pensasta, vaikka sen tuli vähän pelottaisikin, vaikka se paljastaisikin jotain, minkä et toivoisi tulevan nähdyksi. Riisu kenkäsi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä.
Kirjoittaja on Helsingin yliopistolaisten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen pappi.
Kuva Pixabay