lapsia istumassa ja peukuttamassa
20.11.2019 / Artikkeli

Usko tulevaan on lasten perustarve

Jaa:

Lapsiasiavaltuutetun mukaan yhteiskunta on liian heikko tasaamaan lasten erilaisia lähtökohtia. Perusturvallisuuteen kuuluu luottamus siihen, että kaikki menee vielä hyvin.

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarisella on terveisiä kirkolle.

“Toivoisin, että kirkko kuuluisi ja näkyisi yhteiskunnassa paremmin. Nyt tuntuu, että se on aika hiljaa sanomastaan, jotta se ei ärsyttäisi ketään. Kirkko kyllä osallistuu yleiseen arvokeskusteluun, mutta se voisi puhua myös uskosta rohkeammin. Ihmiset hakevat tässä ajassa paljon vastauksia perimmäisiin kysymyksiin, kuten miksi olemme täällä, mitä meille tapahtuu ja mitä on kuoleman jälkeen”, hän sanoo.

Pekkarisen virka perustettiin vuonna 2005 YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen velvoittamana ja siihen kuuluu lasten hyvinvoinnin ja oikeuksien toteutumisen seuraaminen, lapsia koskevan tiedon ja lasten kokemusten välittäminen päättäjille. Pekkarinen on aiemmin tutkinut lastensuojelua ja nuorisorikollisuutta, työskennellyt sosiaalityöntekijänä ja sosiaalitieteiden professorina.

Hän uskoo, että suomalaiset perheet tarvitsevat kirkkoa myös sosiaalisesti, sillä yhteiskunnan rakenteet ovat heikentyneet.

Toivosta on pulaa

“Kirkko on esimerkillisesti lisännyt nuorten kuulemista ja osallisuutta. Äänestysiän laskeminen oli hyvä avaus”, hän kiittelee. Mutta edelleen olisi kaksi tehtävää, joissa kirkko voisi kehittyä edelleen vastaamaan lapsiperheiden tarpeisiin.

Yhtäältä sosiaalialan kentällä tarvitaan tiivistyvää ja yhä parempaa moniammatillista yhteistyötä sekä paikallisesti että valtakunnallisesti, jossa kuunnellaan ihmisten elämäntilanteita, tuetaan kasvamista ja kasvattamista, kohdataan ihmisiä ja tarjotaan lapsille aikuisia ja aikuisille tukea.

“Toivoisin kirkolta rohkeampaa osallistumista toivon ja epätoivon tematiikkaan”

Toisaalta Pekkarinen näkee kirkon erityisenä osaamisalueena toivon.

“Toivoisin kirkolta rohkeampaa osallistumista toivon ja epätoivon tematiikkaan”, hän tiivistää.

Pekkarisen mukaan tilastot ja tutkimukset puhuvat kovaa kieltä siitä, että aikamme toivottomuus ei koettele ihmisiä tasaveroisesti, vaan jakaa ihmisiä syntyperäisen hyväosaisuuden mukaan ja jakaa jo lapsena ihmiset erilaisten mahdollisuuksien leireihin.

“Lasten ja nuorten turvattomuus on polarisoitunut, vaikken mielelläni sitä sanaa käytäkään. Perheissä, joissa vanhemmilla on riittävän vaikeaa, lasten on vaikea kokea turvallisuudentunnetta. Jos läheiset aikuiset ovat lyöneet hanskat tiskiin, vaikeaahan se on lapselle oppia luottamaan tulevaan ja päästä eteenpäin”, hän toteaa.

Pekkarisen mukaan yhteiskunnan tasa-arvoistavat rakenteet, joilla huonommistakin lähtökohdista voi saada mahdollisuuksia, ovat heikentyneet. Tulevaisuudenusko ja perusluottamus ovat olennaisia asioita ihmisen kehityksen kannalta. Lapsi on riippuvainen paitsi hoidosta ja huolenpidosta, myös turvallisuudentunteesta.

Lasten ja nuorten turvattomuus on polarisoitunut

“Ihminen on biologisesti saaliseläin ja pelko on sisäänrakennettu meihin. Jokainen syntyvä lapsi tarvitsee aikuiselta vakuutuksen siitä, että asiat tulevat menemään ihan hyvin. Tarvitaan vakuuttelua siitä, että hoivaava aikuinen pitää huolta.”

Ihmisen kyky kestää uhkakuvia, stressiä ja masentavia kokemuksia vahvistuu varhaisessa vuorovaikutuksessa, jossa lapsi on oppinut perusluottamuksen. Pekkarisen mukaan uhkakuvia rakentelevassa ilmapiirissä lapset ja nuoret ovat keskenään eriarvoisessa asemassa sen suhteen, miten heidän luottamuksensa hyvään kestää.

“Maailmassa vallitsee tällä hetkellä lohduttomuuden ilmapiiri. Perheen pitäisi kertoa toivosta ja ilmaista lapselle hoivan kautta, että meidän on tarkoitus olla olemassa ja mennä eteenpäin. Viime aikoina olen kiinnostunut erityisesti tutkimussuuntauksesta, jossa tutkitaan aivokuvantamisen ja stressitason mittaamisen keinoin sitä, miten vauvana ja pikkulapsena koetut haitalliset kokemukset vaikuttavat yksilön kykyyn selviytyä, kehittyä ja sopeutua muutoksiin. On osoitettu, että ne vaikeuttavat näitä kykyjä huomattavasti. Kyky kokea turvaa ja luottaa ovat olennaisia valmiuksia sen kannalta, miten ihminen selviytyy elämässä”, Pekkarinen kertoo.

Mahdollisuuksia luodaan politiikalla

Vaikka Suomi on monissa asioissa kehittynyt tasa-arvoisemmaksi maaksi muutamassa vuosikymmenessä, on se lasten mahdollisuuksien tasa-arvokehityksessä taantunut.

Suomalaislapset ovat kansainvälisesti vertailtuna varsin tasa-arvoisia keskenään, mutta epätasa-arvoisempia verrattuna vanhempiinsa. 1970-80-luvuilla kaikkia lapsia odotti parempi tulevaisuus kuin isoa joukkoa nykylapsia. Tuloerot ja varallisuuserot ovat kasvaneet, lapsiperheiden palvelut heikentyneet.

“Vanhempien koulutus, työmarkkinatilanne, terveys ja varallisuus vaikuttavat menneitä vuosikymmeniä enemmän lasten hyvinvointiin ja mahdollisuuksiin. Yhteiskunnan rakenteet, joilla kaikille pyrittiin tarjoamaan joitakin perusasioita, ovat heikentyneet. Tärkein rakenne oli 70-luvulla luotu peruskoulu, joka pystyi tasoittamaan oppilaiden välisiä eroja. Asuinalueet, opettajat ja koulut ovat nyt uudelleen kehittymässä eriarvoistavaan suuntaan. Ennen peruskoulu-uudistusta tehtiin merkittäviä ihmisiä jakavia valintoja suhteessa oppikouluun puberteetin kynnyksellä. Peruskoulu siirsi jakautumista myöhemmäksi. Jos oppivelvollisuuden laajentaminen saadaan aikaiseksi, se tulee tasaamaan jonkin verran lähtökohtia”, Pekkarinen uskoo.

Toinen merkittävä tekijä ovat olleet tulonsiirrot ja verohelpotukset sekä palvelut, kuten neuvolat, kouluterveydenhuolto, kotipalvelu ja vapaa-ajan palvelut sekä erityissairaanhoito lapsille.

“Tukien ja peruspalvelujen varassa olevien perheiden ostovoima on heikentynyt ja nykyisin panostetaan perheiden tukemisessa kehittämishankkeisiin ja ohjelmiin poliittisten päätösten sijaan. Pitkäjänteinen kehittämistyö on jäänyt vähemmälle. Esimerkiksi neuvolan ja kotipalvelun palveluita on huononnettu ja ajettu alas. Kotipalveluun ei tahdo yksinkertaisesti riittää osaajia, koska vanhusten palvelut syövät resurssit.  Kerhot ja kunnallinen nuorisotyö on vähentyneet, ja kaikki nämä heikennykset kohdistuvat niihin lapsiin, joilla on huonoimmat lähtökohdat.  Elämme maassa, jossa lapset jakautuvat niihin, joilla on kalliit vakuutukset ja yksityislääkärit ja niihin, jotka ovat julkisen perusterveydenhuollon varassa.”

Pekkarinen muistuttaa, että vaikka huoltosuhde työssäkäyvien ja elätettävien välillä on haastava, olisi tehtävä parempia valintoja sen suhteen, mistä säästetään.

“Nuorille pitäisi opettaa, että maailman suurimpiin ongelmiin vaikutetaan kollektiivisin keinoin”

“Kansantaloudessa olemme oppineet varovaisiksi. Pieni joukko suomalaisia yrittää pitää hengissä isoa joukkoa, joka ei voi työskennellä. Tehokkuus on viisautta, mutta arvovalinnat  ovat juuri niitä valintoja, kun mietimme mistä leikataan. Olemme omaksuneet ajatuksen, että säästämme niistä ihmisistä, jotka eivät pysty pitämään puoliaan. Tällaista politiikkaa puolustellaan sillä, että työkykyiset pitää pitää työkykyisinä ja heidän etunsa säilytetään. Olisi kuitenkin katsottava myös tulevaisuuteen. Siellä tarvitaan työkykyisiä myös.”

Maailmantuskaa voi keventää

Pekkarinen yhdistää nuorten lisääntyneet masennus- ja ahdistusoireet yksilöihin kohdistuneisiin koventuneisiin vaatimuksiin. Miltei puolet nuorista on huolissaan mielialastaan ja merkittävä osa kokee pelkoa ja epävarmuutta. Globaalit ongelmat, kuten ilmastonmuutos, painaa monen nuoren harteita. Lapsiasiavaltuutettu uskoo, että demokratiakasvatuksella taakkaa voitaisiin jakaa ja laskea joukkovoiman, poliittisen vaikuttamisen ja yhteisten hankkeiden käsiin.

“Nuorille pitäisi opettaa, että maailman suurimpiin ongelmiin vaikutetaan kollektiivisin keinoin”, hän toteaa.

Pekkarinen miettii, olemmeko kadottaneet jotain kyvystämme nähdä olennaisin. Lapsille tärkeintä on turvallisuus, luottamus ja huolenpito. Hän uskoo, että niiden edistämisessä kaikki voivat tehdä jotain. Pitäisi oppia olemaan läsnä ja toista varten. Kristinuskon sanoma vihollisen rakastamisesta nousee hakematta mieleen, kun lapsiasiavaltuutettu muotoilee toivomuksen jokaiselle aikuiselle:

“Jos oppisimme olemaan läsnä lapsille ja nuorille. Ei vain omille ja tutuille, vaan myös vieraille.”

salla ranta

Salla Ranta on teologian sekatyöläinen, toimittaja ja opettaja