— Hiljennämme mielellään öyhöttäjät ja bännäämme vihapuhujat, kun suojelemme somessa itseämme. Mutta samanmielisten kuplaan meneminenkään ei ole voittava tie, sanoo Jarno Forssell. Hän kannustaa Mari Leppänen kanssa johtajia yhteiskunnalliseen keskusteluun — myös oman mukavuusalueen ulkopuolelle.
Vihapuheen ja törkykeskustelun kulta-aikana kirkon vastaiskuna on ollut puhua ”kunnioittavan keskustelun” puolesta. Voivatko yhteisöjensä johtajat vaikuttaa tasokkaamman keskustelukulttuurin kehkeytymiseen?
Trendikkäästi Teamsin kautta teemasta vuoropuhelevat Turun hiippakunnan piispa Mari Leppänen ja pitkän linjan mediamies, muun muassa Ylioppilaslehdessä, Suomen Kuvalehdessä ja viestintäalan yrittäjänä ja viestintäkonsulttina vaikuttanut Jarno Forssell. Hän aloitti elokuussa työn ProCom — Viestinnän ammattilaiset ry:n toimitusjohtajana.
Mari Leppänen myöntää, ettei ainakaan hän voi, eikä olisi tarkoituksenmukaistakaan yrittää valvoa ja hallita kirkon väen eri kanavissa käymää keskustelua.
— Laineet lyövät etenkin sosiaalisen median kanavissa, mutta niissäkin piispan on mielestäni tärkeä olla mukana.
Jokaisen on valittava, millä areenalla käy keskustelua.
— Meillä on niin monia viestintäkanavia, että mielensä hajottaa, jos yrittää käydä keskustelua kaikkialla. On tärkeää tunnistaa itselle merkittävät kanavat.
Piispa koettaa vaikuttaa keskustelukulttuuriin omalla esimerkillään eli esiintymällä itse asiallisesti.
— Kirkon työntekijän ei tulisi käyttäytyä somessakaan sopimattomasti, ja asiattomaan käytökseen tulee olla rohkeutta puuttua.
Toimitusjohtaja Forssell toppuuttelee työn ulkopuoliseen debattiin puuttumista.
— Työntekijällä on lojaalisuusvelvoite työnantajaansa kohtaan, jota ei saa solvata, mutta yksityishenkilönä privaattitilillä käytävän keskustelun sananvapautta ei voi rajoittaa.
Mari Leppänen vastaa, että yhteisön on toki kestettävä kriittistä keskustelua ja toisistaan poikkeavien näkökulmien julki tuomista, mutta se vaatii viisautta ja sitoutumista hyvään käytökseen.
Altistu erimielisten kritiikille
ProCom — Viestinnän ammattilaiset ry:n toiminnan ytimessä on vastuullisen viestintäkulttuurin rakentaminen. Toimitusjohtaja pitää piispan tapaan omalla esimerkillä vaikuttamista olennaisena viestinnässä. Sen kautta johtaja voi vaikuttaa parhaiten keskustelukulttuuriin sekä omassa yhteisössä että sen ulkopuolella.
— Johtajan ei pidä mennä piiloon, vaan hän joutuu altistumaan muiden mielipiteille itsestään.
Jotta vaara omaan sosiaaliseen kuplaan sulkeutumisesta vältettäisiin, kannattaa omissa somekanavissa sietää tiettyyn kohtuuden rajaan asti myös kriitikoita. Jos ylikriittiset tai hölmöt mielipiteet sulkee heti pois, jäljelle voi jäädä lopulta vain hymisteleviä samanmielisiä.
Jos ylikriittiset tai hölmöt mielipiteet sulkee heti pois, jäljelle voi jäädä lopulta vain hymisteleviä samanmielisiä.
Forssell suosittelee osallistumista aitoon dialogiin myös erimielisten kanssa.
— Näin näytämme, että yhteisen ymmärryksen rakentaminen voi olla oikea tie.
Aiemmin johtajien harjoittama viestintä oli yksisuuntaisempaa, ylhäältä alaspäin.
Mari Leppänen katsoo kirkossa tapahtuneen samanlaisen muutoksen kohti tasavertaisempaa dialogia. Ihmiset kaipaavat vuorovaikutusta, joka ei voi olla yksisuuntaista.
Vuorovaikutuksen tyyli on jo itsessään viesti siitä, millainen kyseinen instituutio on, piispa painottaa.
— Se tapa, jolla asetumme keskusteluun, antaa toiminnastamme esimerkin ja kertoo, millainen yhteisö olemme.
Vuorovaikutuksen tyyli on jo itsessään viesti siitä, millainen kyseinen instituutio on.
Forssell viittaa Marimekon hallituksen puheenjohtajaan Mika Ihamuotilaan, joka twiittasi, että johtajuutta on kyetä vetämään yhteen teiniaikuisia ja boomereita — ei erottaa heitä. Johtaja löytää yhteisiä arvoja ja tavoitteita eri sukupolvien välillä — aivan kuten niitä on hyvä etsiä vähemmistöjen ja muiden kansalaisten välillä.
— Nyt on seurakuntavaalisyksy, ja kirkossakin kaivattaisiin boomereiden joukkoon nuoria ja nuoria aikuisia vaikuttamaan yhdessä kirkon tulevaisuuteen, Leppänen jatkaa ajatusta.
Auta myrskynsilmään joutunutta
Jarno Forssellin mielestä olisi tärkeää toimia sen puolesta, ettei yhteiskunnallinen keskustelu polarisoituisi sellaisiin kupliin kuin Yhdysvalloissa, jossa ihmisryhmien jakolinjat ovat jyrkentymässä. Suomessa ollaan onneksi vielä kaukana siitä.
— Meillä on toivoa, kunhan ymmärrämme riskit, joita ihmisryhmien eriytymiseen liittyy. Suomessa viestijämme tekevät kaikkensa, että polarisaatio voitaisiin välttää, vaikka median ja sosiaalisen median logiikka etsiikin vastakkainasetteluita.
Amerikkalaisten suuntaan ollaan silti menossa. Suomalaisista viestinnän ammattilaisista 64 prosenttia kertoi viime vuonna tehdyssä tutkimuksessa kokeneensa, että vihapuhe on lisääntynyt. Selitykseksi ei enää käy, että asiaton puhe on helppoa verkossa nimimerkin suojissa, sillä omilla kasvoilla ja nimellä esiintyminen ei tunne hillitsevän hyökkääjiä.
— Huolestuttavia merkkejä on ilmassa, mutta Suomi on vielä luottamuksen yhteiskunta. Luottamus mediaankin on vahva.
Mari Leppänen on huolissaan trollaamisesta ja järjestäytyneestä pyrkimyksestä vaientaa vastapuoli maalittamisella.
— Tarvitsemme kykyä tunnistaa nämä tilanteet ja taitoa tukea ihmisiä, jotka joutuvat myrskynsilmään.
Jarno Forssell on huomannut, että jos jollakulla on vihaajia verkossa, hänellä on yleensä onneksi myös puolustajia. Hyvä esimerkki on viime vuonna noussut kritiikki Suomen Akatemian tutkimusrahoitusta vastaan.
— Taivasteltiin, että Suomen Akatemia rahoittaa höpöhöpöä. Tutkijayhteisö nousi vastakampanjaan ja perusteli sosiaalisessa mediassa #Minätutkin-tunnisteella, miksi tutkimus on tärkeää.
Arvopuhe voi tuottaa nuhteet
Jarno Forssellin mukaan kansalaiset odottavat johtajilta kannanottoja ajankohtaisiin ja vaikeisiin kysymyksiin, kuten syrjintään. Uusimmassa globaalissa luottamusbarometrissa 81 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että johtajien pitäisi olla yhteiskunnallisissa keskusteluissa enemmän näkyvillä.
Myös kirkon johtajilta odotetaan heidän arvojensa mukaisia ulostuloja. Kirkko on kuitenkin kuin yliopistoyhteisö, jossa kriittisesti ajattelevilla ihmisillä on eriäviä näkemyksiä ja monenlaisia arvoja, Forssell katsoo.
— Toisilla on kirkossa konservatiiviset ja toisilla liberaalimmat arvot. Kun ne tuodaan reilusti esiin, on aina riski konflikteihin. Siksi tarvitsemme toisten sietämistä ja kuuntelemista.
Mari Leppänen pyrkii olemaan keskusteluissa rehellinen ja sanomaan, mitä ajattelee arvoista. Hän toivoo, ettei painaisi sanomisillaan alas eri tavoin ajattelevia.
— Varmaan välillä epäonnistun tässä, ja joku kokee tulevansa ajetuksi nurkkaan. Omalla esimerkilläni toivoisin kuitenkin rohkaisevani siihen, että kaikilla olisi tilaa sanoa mielipiteensä.
Viimeaikaisissa tapaamisissa median päätoimittajien lounaalla Forssell on kuullut valittelua siitä, kuinka haluttomia nykyjohtajat ovat kommentoimaan asioita. Hän itse on toiminut pitkään mediasuhdevalmentajana.
— Pakko myöntää, että olen itsekin varoitellut ottamasta kantaa politiikkaan ja uskontoon, ellei organisaatio ole tehnyt niistä linjauksia. Jos johtaja ottaa rajusti kantaa ihmisiä jakaviin teemoihin, hän voi saada hallitukselta nuhteet tai henkilöstön ja omistajat takajaloilleen.
Puhutaan uskosta normaalisti
Mari Leppänen toteaa, että Suomessa uskonnollinen kenttä moninaistuu, mutta uskonnon on ajateltu olevan yksityinen asia, ja se on ollut pitkälti vaiettu puheenaihe.
— Toivon, että piispana voisin avata tätä keskustelua. Meidän olisi tärkeää puhua hengellisyydestä normaalilla ja tavallisen ihmisen ymmärrettävissä olevalla tavalla. Se lisää ymmärrystä uskontojen roolista yhteiskunnassa.
Meidän olisi tärkeää puhua hengellisyydestä normaalilla ja tavallisen ihmisen ymmärrettävissä olevalla tavalla.
Mediassa nykypiispoista eniten tilaa saavan, selkeästä ilmaisustaan kiitetyn Leppäsen voi arvioida onnistuneen tavoitteensa toteuttamisessa erittäin hyvin. Kesäkuun alussa, ennen Forssellin tuloa taloon, ProCom valitsi hänet Vuoden johtajaksi 2022.
Viestintäväen edustajien mukaan ”karismaattisessa piispassa yhdistyy sekä teologin harras näkemyksellisyys että ripeästi asioihin tarttuva käytännönläheisyys. Folkloristina hän osaa käyttää tarinankerrontaa vaikuttamistyössään. Piispa Leppäsen inhimillisyys ja läsnäolo tulevat esiin myös sosiaalisessa mediassa.”
Forssell lisää, että ennen Leppästäkin kirkon johtajat, kuten Irja Askola ja Eero Huovinen, ovat osallistuneet ”ihan kiitettävästi” julkiseen keskusteluun.
— Laajasalon Teemukin on ollut esillä aika paljon — ei kovin moni muu. On jännää, että kirkko on noussut keskusteluun etenkin Päivi Räsäsen keissin kautta. Itse toivon, ettei olisi näin, mutta se on taas tätä ristiriitoihin tarttuvan uutismedian logiikkaa.
Forssell huomauttaa itsekriittisesti, että pääkaupunkiseudulla on vaarana ajatella Helsingin Sanomien olevan yhtä kuin valtakunnanmedia, vaikka lehti käsittelee pääsääntöisesti Helsingin seudulla kiinnostavia asioita.
Leppänen pitää mediassa vaikuttamista ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumista keskeisenä osana piispan viranhoitoa.
— Piispa vaikuttaa tietenkin ennen muuta omalla vastuualueellaan ja näkyy ehkä enemmän alueellisesti kuin valtakunnallisesti. Ihmiset, jotka lukevat vaikka Savon Sanomia, tuntevat paremmin sen alueen piispan.
Viimeiset tuskan parahdukset
Kirkon piirissä kiistely avioliittokäsityksestä on vahvistanut vastakkainasetteluja ja kuplautumista. Esimerkiksi kirkolliskokouksen keskusteluissa on huomattu sama ilmiö kuin aikanaan ennen naispappeuden hyväksymistä. Vastakkaiset äänenpainot ovat voimistuneet, piispa toteaa.
— Kuulen välillä tästä aiheesta kirkossa julmaa kielenkäyttöä samaan aikaan, kun monet pystyvät puhumaan myös rakentavasti. Toivon, että kirkossa kukin meistä kilvoittelee tämän asian kanssa.
Etäämpänä kirkollisen keskustelun hornankattilasta oleva viestijöiden johtaja näkee, että nyt on meneillään konservatiivisen avioliittokäsityksen edustajien viivytystaistelu. Yleismedian uutiskynnystä tuo debatti ei enää juuri ylitä.
— Uusia pointteja ei enää ole. Lopputulema on selvä, mutta viimeisiä tuskan parahduksia kuuluu vielä. Näin olen tämän tilanteen maallikkona ymmärtänyt.
Mari Leppänen kokee kirkollisen päätöksenteon etenevän tältä osin ”tuskastuttavan hitaasti”, vaikka enemmistö kirkon jäsenistä ja papistostakin toivoo uudistusta.
— Moni kirkon jäsen ei tunnista itseään ja arvojaan tästä keskustelusta, vaan tuntee suurta vierautta. Tilanne ei ole ollut tolkullinen pitkään aikaan.
Suvanto mamukeskustelussa
Aiemmin kiihkeä ja paljon aggressiivisia ylilyöntejä sisältänyt maahanmuuttokeskustelu sen sijaan on rauhoittunut. Jarno Forssell katsoo Ukrainan sodan vaimentaneen ja sivuuttaneen tämän debatin aika äkisti.
Mari Leppänen havaitsi keskustelun saaneen uusia positiivisempia sävyjä ukrainalaisten pakolaisten vastaanottamisen yhteydessä. Kansa koki laajasti ymmärrystä ukrainalaisia kohtaan.
— Kirkko kantoi pakolaisten puolustamisessa aika isoa vastuuta vuonna 2015. Olen kiitollinen ja iloinen siitä, miten silloin korostettiin, että hädässä olevia täytyy auttaa. Nytkin kirkon tiloissa on paljon ukrainalaisia, joita autetaan etenkin diakonian kautta.
Jarno Forssell uskoo, että keskustelun sävyn muuttuminen myönteisemmäksi suhteessa pakolaisiin johtuu siitä, että nyt sodan keskeltä pakenijat ovat pitkälti naisia ja lapsia.
— Vuonna 2015 nähtiin, että perheet olivat lähettäneet tänne nuoria miehiä paremman tulevaisuuden perässä. Ukrainassa nuoret miehet ovat sotimassa. Kriittisesti maahanmuuttoon suhtautuvat ihmisetkin suhtautuvat eri tavalla tähän tilanteeseen.
Piispa summaa, että ukrainalaisten tilanne on tuttu ja samaistuttava. Suomalaiset voivat tunnistaa sen omasta historiastaan.
— Rauhallisempi maahanmuuttokeskustelu on toivon merkki.
Leppänen näkisi myös mielellään, että asianosaisten itsensä ääni kuuluisi keskustelussa sen sijaan, että muut puhuvat maahanmuuttajista.
— Minä pelkään pahoin, että Ukrainan sodan jälkeen suomalaisten negatiiviset asenteet maahanmuuttajia kohtaan eivät ole kovasti muuttuneet, Forssell sanoo.
Kirkon ja viestijöiden johtajat heiluttavat iloisesti käsiään tietokoneen ruudulla ennen katoamistaan eetteriin. He ovat näyttäneet esimerkkiä sangen sivistyneestä keskustelusta.