6.10.2022 / Pääkirjoitus

Totuuden puhumisen sietämätön vaikeus

Julkaistu Kategoriat PääkirjoitusAvainsanat ,
Jaa:

Yleensä koko totuutta ei tuoda esiin somessa sen enempää kuin kirkon puheissakaan. Toden sanomisen sietämätön vaikeus on läsnä kaikkialla.

Valtiollisesti ennen Ukrainan sotaa Venäjästä ei puhuttu totta vaan oltiin hiljaa tai kerrottiin valkeita valheita. Vielä enemmän aikanaan valehdeltiin Neuvostoliitosta.

Entä puheet kirkossa ja somessa? Parhaimmillaan totuuteen kyllä pyritään, mutta aina ei vain osuta maaliin.

Some

Sosiaalisen media foorumit ajatellaan vapaan puheen areenoiksi. Niissä löytyy erilaisia mielenilmauksia ja myös tunteen purkauksia. Toisinaan halutaan kyllä puhua ”suu puhtaaksi”, mutta puhutaanko silloin totta. Omasta mielestä toisen haukkuminen pataluhaksi voi olla täysin totta, mutta silti voi jotain olennaista jäädä sanomatta, kaikki ei osu kohdalleen, ja silloin purkaus ei lopulta ole kokonaan totta. Jokin olennainen asia unohtuu.

Se, että tiedän olevani oikeassa ja sanon sen, on yleensä suurin syy keskustelun tukehtumiseen ja provosoitumiseen.

Kirkko

Puhuuko sitten kirkko totta, kuten sen tulisi? Kirkkopuheessa yleinen vaara on sanoa se, mitä uskotaan ja toivotaan, ilman sen tarkistamista, miltä puheen kuulijasta tuntuu. Haasteena on nähdä ja kuulla se, mitä arjessa tapahtuu ja millaista elämä oikeasti on.

Jos tarjoaa toivoa, armoa ja siunausta, mutta kuulijan sähkölasku on maksamatta ja asunnon lämpö hiipuu, puhe ei ole totta kuulijalle. Vielä vakavampia kysymyksiä kohdataan lähisuhteessa väkivaltaa kokeneiden tai lapsena hyväksikäytön uhriksi joutuneiden kanssa.

Totuus katoaa, jos todellisuutta katsota kohti ja jos ihmisten ääntä ei kuulla.

Toinen vaara kirkossa on pelätä sen sanomista, mitä ajattelee, ja sen sijaan sanoa, mitä toinen odottaa minun sanovan. Asia kaunistuu ja pyöristyy, mutta totuus kärsii.

Olemme kaikki väärässä

”Olemme kaikki väärässä, mutta emme vain tiedä, missä asiassa.” Tämä kohti käyvä Olli Valtosen tokaisu osuu aivan ytimeen. Pääsemme lähemmäs totuutta niin somessa kuin kirkossa, kun muistamme tämän lauseen.

Somessa tarvitaan puhumisen tapaa, joka antaa tilan kunnioittavaan vuoropuheluun. Kirkon puheessa pitää vahvistaa totuuspuhetta arjen vahvemmalla näkemisellä ja kuuntelevalla vuoropuhelulla. Askel parempaan on sekin, että me jokainen myönnämme erehtyvämme totuuden yrittämisessä, vaikka emme sitä aina tunnista.

Erehtymisen myöntäminen on totuuden alkuaskel.

Kirjoittaja on Maan suola -verkkolehden päätoimittaja ja Kirkkohallituksen johtava asiantuntija.