merimieskirkon vapaaehtoistoiminta

Ytimessä on yhteisöllisyys

Jaa:

Merimieskirkon toiminta perustuu ihmisten hyväntahtoisuuden varaan. Aktiivisen vapaaehtoisuuden, painottaisi joku. Paremminkin omien ja yhteisön tarpeiden toteuttamisen, tarkentaa kahdeksan vuotta Lontoon merimieskirkolla elänyt Hällin pariskunta. He tietävät senkin, ettei toimivaakaan mallia voi niin vain kopioida toimintakulttuurista toiseen.

Jos ajatellaan vapaaehtoistoimintaa perinteisessä mielessä, pastori Anna Hälliä voisi pitää melkoisena konkarina.

– Elimme Lontoon merimieskirkolla vuosina 2007–2015. Mieheni Teemu meni sinne ensin ”kappalaiseksi”, joka kiersi työkseen ympäri Isoa-Britanniaa ja Irlantia. Vuodesta 2010 lähtien hän oli kirkon johtaja ja ainoa pappi. Minun osani oli osallistua kirkon ja pappilan elämään – aidosti vapaaehtoisesti, ei puolison työnantajan määräämänä.

– Tein aika mittavasti ”valekanttorin” ja vähän papin hommia, hoidin viestintää ja vedin ison vapaaehtoisten muusikkojen joukon kanssa musiikkipuolta. Mutta enemmän kuin vapaaehtoinen koin olevani yhteisön jäsen, joka eli yhteisön elämää, hän painottaa.

Yhteisöeläminen tarjosi myös ajan merkittävimmät kokemukset.

– Asuimme kirkon yläkerrassa ja olimme aika naimisissa työn kanssa, mutta koimme myös perheenä yhteisön valtavan hyväntahtoisuuden hyvin konkreettisesti. Minulla ei muun muassa ole vieläkään mitään käsitystä siitä, kuka hoiti lapsiamme, kun jouduin moneksi päiväksi sairaalaan tulehtuneen umpisuolen takia. Jotenkin se vain hoitui, Anna Hälli muistelee.

The Finnish Church

Antaessaan saa

Koska merimieskirkossa palkkaa saavia työntekijöitä on vain muutama, vapaaehtoistoiminta on välttämätöntä. Silti painotus ei ole vapaaehtoistyössä vaan yhteisössä ja siihen kuulumisessa. Ei kannata perustaa kehittämistiimiä päättämään, mitä ja ketä tarvitaan. Mukaan lähdetään joko oman mielenkiinnon, osaamisen tai tarpeen myötä.

– Ytimessä oli todellinen kokemus siitä, että antaessaan saa. Asioihin tartuttiin, koska ne koettiin itselle merkityksellisiksi. Suomi-kouluun organisoitiin opettajia, että omat lapset pääsevät opiskelemaan suomea. Ymmärrettiin, ettei teatteria tai konsertteja ole, ellei joku niitä tee. Tekeminen oli itselle palkitsevaa, Anna Hälli kuvaa.

– Varmasti monella oli oma lehmä todella syvästi ojassa. Oli halu parantaa oman elämän olosuhteita, mikä todennäköisesti sai aikaan positiivisia asioita myös muille, Teemu Hälli tiivistää.

Oma joukkonsa olivat noin vuodeksi merimieskirkolle hakevat vuosivapaaehtoiset, joille vähäarvoista ei liene ollut myöskään helppo mahdollisuus päästä Lontoon kaltaiseen suurkaupunkiin. Siis ennen Brexitiä.

– Varmasti sinne on ollut helpompi saada väkeä vapaaehtoishommiin kuin vaikkapa Velkualle, jossa ehkä tarvetta olisi yhtä paljon, Teemu Hälli toteaa.

vapaahtoistoiminta ja Hällit
“Toiminnan painotus ei ole vapaaehtoistyössä vaan yhteisössä ja siihen kuulumisessa”, Teemu Hälli painottaa..

Otetaanko oppia?

Merimieskirkon aktiivista vapaaehtoistoimintaa voi kyllä fanittaa, mutta ei kritiikittömästi. Hyvienkään käytäntöjen siirtämisestä paikasta toiseen ei ole mieltä, ellei mukaan liitetä analyysiä kyseisistä toimintakulttuureista. Muuten toimintamallien istuttaminen täysin erilaiseen maaperään epäonnistuu järjestelmällisesti, Teemu Hälli uskoo.

Puhutaan vaikka rahasta. Joskus olosuhteet muuttavat välttämättömyyden hyveeksi: kun rahaa ei ole, on pakko olla luova. Esimerkiksi sopii suorastaan tunnusmerkiksi nousseet merimieskirkon myyjäiset. Kun kävijöitä on 10 000, tavaraa myynnissä pari rekallista ja työntekijöitä 4–5, pestihenkistä tekemistä on tarjolla riittävästi.

– Mutta ei siinä lähdetty alun perin tekemään suomalaisille kivaa tapahtumaa, vaan hankkimaan rahaa toiminnan pyörittämiseen, Teemu Hälli korostaa.

– Jos Suomessakin leikattaisiin kirkon verotuloista 80 prosenttia, voitaisiin alkaa puhua pakottavasta, toimivasta tavasta käynnistää vapaaehtoistyötä. Mutta sen verran raskasta ja stressaavaa kirkon omarahoitteisuus on, etten sitä Suomeen toisi, Teemu Hälli toteaa.

Hyvienkään käytäntöjen siirtämisestä paikasta toiseen ei ole mieltä, ellei siihen liitetä analyysiä kyseisistä toimintakulttuureista.

On myös huomioitava täysin erilainen yhteiskuntarakenne ja toisenlainen elämäntapa.

– Englannissa on paljon koulutettuja kotiäitejä ja ”charitybusiness” on osa elämää. Lapsiakin kannustetaan monin tavoin antamisen kulttuuriin. Esimerkiksi koulun nenäpäivänä opettajat rehtoria myöten panevat itsensä likoon sen myötä, paljonko rahaa on saatu kasaan. Vieraillessamme Suomen merimieskirkon keskustoimistossa oma 5-vuotiaamme kysyikin, mihin voimme jättää rahalahjoituksen, Anna Hälli kertoo.

– Yhteiskunta on myös sikäli erilainen, että moni Suomessa yhteiskunnan hoitama asia hoidetaan Englannissa hyväntekeväisyyspohjalta, Teemu Hälli toteaa.

Lontoon merimieskirkko
Merimieskirkolla Anna Hällille riitti monenlaista puuhaa.

Kätteletkö kaikki?

Mitkään organisointiin, arvostukseen tai työnohjaukseen liittyvät temput vapaaehtoisiin panostamisessa eivät auta, Teemu Hälli painottaa. Tarvitaan jotain muuta.

Jotain oppia merimieskirkoltakin voisi ottaa.

– Edesmennyt Heikki Rantanen, merimiespappi Jumalan armosta, puhuisi varmasti kunnioittavasta kohtaamisesta. Viesti välittyy jokaisen omalla toiminnalla. Huomaatko ja jaksatko kätellä jokaikisen vastaan tulevan ihmisen, jutella, välittää tunteen, että hän on tärkeä? Tätä kautta minä lähtisin vapaaehtoistoimintaa kehittämään.

Lontoossa kirkon yläkerrassa asuvan papin perheen elämä sitoutui vahvasti yhteisön arkeen. Ihmiset tunnettiin nimeltä, asioita ja tärkeitä hetkiä jaettiin, vietettiin aikaa yhdessä. Mahtaisiko tällainen Isä Camillo -henkinen toiminta sopia Suomeen?

Huomaatko ja jaksatko kätellä jokaikisen vastaan tulevan ihmisen, jutella, välittää tunteen, että hän on tärkeä?

– Olen tehnyt työurani alussa vuosia töitä suomalaisella maaseudulla, jossa monet pitkään paikkakunnalla toimineet papit toimivat juuri näin. He tunsivat seurakuntansa ja yhteisönsä ja jakoivat arkensa ja elämänsä sen kanssa, Anna Hälli sanoo.

Tähän kokemustietoa ei Hällien mukaan kannatakaan hakea vain Lontoon kävijöiltä vaan myös vaikkapa Keuruulta tai Pihtiputaalta.

Anna Hälli toimii nykyään Turun arkkihiippakunnan piispan erityisavustajana ja Teemu Hälli Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän diakonia- ja sielunhoitotyön johtajana.

Kuvat Hällien kotiarkisto.