6.6.2016 / Yleinen

Yksinäisyys on myrkkyä, yhteisö hoitaa

Jaa:

Laajuus:
M-teksti, yli 10 minuuttia

Individualismia korostanut aikamme on näyttänyt sen, että ihmiset jäävät yksin. Kuitenkin yksin ollessa todellisuus vääristyy. Ihminen on luotu toimimaan yhdessä, eikä mikään laite tai väline voi korvata elävää ja todellista yhteisöllisyyttä. Yksinäisyyttä koetaan kaikissa yhteiskuntaluokissa ja siitä kärsivät kaikenikäiset ihmiset. Yksinäisyys myös periytyy vanhemmalta lapselle. Yksinäisyys on negatiivinen psyykkinen tila, jossa ihminen kokee ahdistusta määrällisesti tai laadullisesti puutteellisista ihmissuhteista.

Yksinäisyys on voimakkaasti eriarvoistava ja yhteiskunnallisesti kallis asia, jonka vähentämiseksi on olemassa ratkaisukeinoja. Yksinäisyyttä voidaan vähentää, ja siihen on olemassa useita keinoja. Yksi keino on vahvistaa yksinäisen sosiaalisia ja sosiokognitiivisia taitoja. Yksinäisen sosiaalisten kontaktien mahdollisuuksia tulee lisätä muun muassa erilaisten verkostojen avulla. Myös vaikuttamistyötä tulee tehdä yksinäisten huomioimiseen ja vastavuoroisuuteen. Lisäksi tulee pyrkiä muuttamaan yksinäisen negatiivisia ajattelumalleja.

Tässä kirjoituksessa esittelemme kolme kuvaa yhteisötyöstä.

 

Vuorelan yhteisö: syödään ja tehdään yhdessä

Siilinjärven seurakunnan eteläisen alueen muodostavat Vuorelan, Toivalan ja Jännevirran kylät. Alueella asuu neljännes Siilinjärven asukkaista, eli noin 5500 asukasta. Väestö Siilinjärvellä on varsin nuorta ja hyvin koulutettua. Vaikka viime vuosina työttömyys on kääntynyt lievään nousuun, työttömyysaste on vain 8,8%. Pitkäaikaistyöttömien ja alle 25-vuotiaiden työllisyystilanne ei ole kuitenkaan kohentumut kuten muiden työnhakijoiden.

Hyvä työllisyystilanne ei kuitenkaan kykene ehkäisemään huonovointisuutta. Lasten ja nuorten pahoinvointi on yleistä, ja näkyy siinä, että lastensuojelun tarve on pysynyt korkealla tasolla. Alueella on runsaasti lapsiperheitä, ja vilkkaan muuttoliikkeen vuoksi perheiden luontainen sosiaalinen verkosto voi olla heikko tai puuttua kokonaan. Osa vanhemmista on monella tapaa kuormittuneita, perheessä voi olla sekä aineellista että henkistä pahoinvointia, muuttuvia ihmissuhteita, psyykkistä ja fyysistä sairautta tai muita tekijöitä jotka estävät vanhempia näkemästä lapsen tarpeita. Yhteisön tuki voisi tulla korjaavana toimenpiteenä perheiden hyvinvoinnin tueksi.

Seurakunnan toimitilat sijaitsevat Vuorelan kylällä, joka on myös alueen keskus. Kirkko ja juuri remontoidut monitoimitilat innostavat rakentamaan kirkolle uutta imagoa. Keväällä 2016 on järjestetty kerran kuussa iltamessuja, joissa suurin rooli on vapaaehtoisten työpanoksella. Tämä on paikka, jossa yhteisöä rakennetaan, ja johon tullaan rakentumaan. Messun keskeisenä osana ovat musiikillisesti taitavat nuoret, jotka antavat vahvan yleisilmeen iltoihin. Näin halutaan kutsua messuun sellaisia seurakuntalaisia, jotka eivät ehkä aiemmin ole löytäneet paikkaansa seurakunnasta. Messuiltoihin etsitään aktiivisesti sellaisia elementtejä, jotka mahdollistavat vuorovaikutuksen seurakuntalaisten kesken.

Naisten hyvän olon illoissa järjestetään matalan kynnyksen toimintaa naisille, kysellen ja kuunnellen jatkuvasti kävijöiden toiveita ja ajatuksia. Kuten yleensä seurakunnissa, näihinkin iltoihin osallistuu etupäässä vanhempaa väkeä, mutta sellaisiakin tavoitetaan, joilla ei muutoin ole yhteyttä seurakuntaan. Iltojen työtehtävissä pyritään entisestään lisäämään vapaaehtoisten työpanosta.

Arjen Ateriat on kerran kuussa järjestettävä yhteinen ruokailuhetki alueen asukkaille. Ajankohta, klo 11-12 mahdollistaa sen, että kun seurakunnan perhekerho päättyy, lapsiperheet pääsevät yhdessä syömään hyvää arkiruokaa. Tarjolla on usein lähiruokaa edullisesti. Yhteistyökumppaneina ovat paikalliset yritykset, jotka sponsoroivat ruokatarvikkeita, jolloin myyntituotto voidaan osoittaa hyvätekeväisyyteen, kuten YV-keräykseen. Nyt suunnitelmissa on ottaa Arjen Ateriat diakonia-avustusten piiriin, jolloin diakonia-asiakkaat voivat tulla vapaalipulla syömään ja näin päästä osaksi yhteisöä. Kohtaaminen ruokailuhetken parissa voi antaa vaikkapa pitkäaikaistyöttömälle tai eläkeläisleskelle mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin ja saada innostuksen seurakunnan vapaaehtoistyöhön. Arjen Ateriat on monella tapaa niin sanottu narikkayhteisö, johon tullaan vain hetkeksi piipahtamaan, mutta yksilötasolla se voi poikia uusia ihmissuhteita ja verkostoja muihin alueen asukkaisiin.

Viime syksynä alueelle on perustettu uusi yhdistys, jonka tavoitteena on koota yhteen itsenäisiä kyläyhdistyksiä, ja toimia asuinalueen hyväksi toimivien yritysten yhteisenä foorumina. Alueen diakoniatyöntekijä on jäsenenä yhdistyksen tapahtumatyöryhmässä. Tämän yhdistyksen tavoitteena on saada yhdistettyä voimavaroja yhteiseksi hyväksi, sekä hallinnoimansa tapahtumakalenterin avulla poistaa päällekäisyyksiä tapahtumien järjestämisessä.

Vuorelan yhteisön kehittäminen on kuitenkin vasta aluillaan ja seurakunnan sisälläkin tarvitaan lisää työalat ylittävää yhteistyötä. Lapsi- ja nuorisotyön kautta tavoitetaan laaja joukko seurakuntalaisia – oikeastaan kaikki ikäryhmät. Siksi näiden työalojen panos yhteisön rakentamiseen on merkittävä. Yhteisö rakentaa hyvää, joka hyödyttää kaikkia. Yhteisötyössä tärkeää on ymmärrys siitä, mikä on yhteisön nykyinen tila. Mihin suuntaan yhteisö on nyt menossa, ja mihin suuntaan se haluaisi mennä?

Yhteisötyössä voi joutua luopumaan omista lujistakin tavoitteistaan yhteisen ymmärryksen saavuttamiseksi

Yhteisötyö tarvitsee innostuneita ihmisiä. Mutta pelkkä innostus ei riitä, vaan sen tulee olla myös sitoutunutta ja vastuullista. Yhteisötyö tarvitsee kommunikointia ja vuorovaikutusta, monenlaista ääntä. Yhteisötyössä voi joutua luopumaan omista lujistakin tavoitteistaan yhteisen ymmärryksen saavuttamiseksi. Tämän lisäksi tulee jatkaa oman toiminnan arviointia suhteessa yhdessä päätettyihin tavoitteisiin.

Diakoniassa nähdään yksinäisyyden ongelma, mutta yksittäisten työntekijöiden panos sen torjumiseksi on riittämätön. Siksi tarvitaan laajempaa näkökulmaa asioiden hoitamiseen, On myös mietittävä, miten voimme ennaltaehkäistä yksinäisyyden syntymistä. Yhteenkuulumisen tarve on jokaisessa, ja seurakunta voi olla mahdollistamassa yhteisöllisyyden syntyä.

Yksi tapa aloittaa yhteisön rakentamista voisi olla seurakunnan tilojen avaaminen ja niiden käytön uudelleen arviointi. Seurakuntalaiset ovat tilojen omistajia. Niin työikäinen väestö kuin nuoretkin ovat aktiivisia muualla, eikä seurakunta ole pystynyt kilpailemaan esim. urheiluseurojen tai liikuntapalveluja tarjoavien yritysten kanssa. Siksi voi kysyä, miksi seurakuntatalojen pihoilla ei ole skeittiramppeja nuorille, vaan vastuu nuorten aktiviteettien järjestämisestä annetaan kunnille? Miten esimerkiksi seurakunnan tonttia voitaisiin paremmin hyödyntää? Voisiko kirkon pihassa olla puutarha omenapuineen ja marjapensaiseen, kasvimaa tai kasvihuone, jossa voisi kasvattaa salaattia, tomaattia ja kurkkua yhteisön käyttöön?

 

Turun telakka: oma maailmansa

Turun telakalla on mennyt erinomaisesti loppuvuodesta 2014 lähtien. Työyhteisö on kasvanut huomattavasti ja vuoteen 2020 ulottuva tilauskirja vaikuttaa telakkalaisten tunnelmiin. Parhaimmillaan paksu tilauskirja vahvistaa ammattiylpeyttä. Turussa tehdään viimeisen päälle tasokkaita risteilijöitä maailman merille.

Telakalla on ollut vuosien varrella monia omistajia, tällä hetkellä saksalainen Meyerin perhe. Omistajalla on suuri merkitys telakan yleisilmeeseen ja henkeen. Omistaja, joka investoi ja on kiinnostunut työntekijöistään, saa aikaan hyvää mieltä ja uskoa tulevaisuuteen.

Meyerin Turun telakalla on noin 1600 työntekijää. Alihankkijoiden työntekijöitä on vielä selvästi suurempi määrä. Telakalla puhutaan ”telakkalaisuudesta”. Kuitenkin isoon työyhteisöön mahtuu useita ammatti-identiteettejä, monia porukoita, taukotupien sakkeja. Yhteisöllisyys on moni-ilmeistä ja myös pienimuotoista. Jotain yhteisöllisyyttä on olemassa. Telakkalaiseksi itsensä kokemisella on merkitystä, vaikka se ehkä tarkoittaakin eri ammattiryhmien edustajille vähän eri asioita.

Turun telakalla on toiminut vähän yli 10 vuotta telakkapappi. Pappi on yhteisön käytössä: työn keskeisenä sisältönä on jalkautuminen ihmisten pariin ja tästä syntyvät keskustelut. Pappi on kuuntelija. Samalla hän on oppimassa monenlaista ihmisestä ja elämästä, laivanrakennuksesta, tämän päivän työstä.

Työpaikkapappi voi luoda ympärilleen positiivisuutta ja hyvää henkeä. Omalla olemisellaan ja toiminnallaan hän voi tuoda esiin tiettyjä arvoja: toisen kuuntelemista, lähimmäisestä välittämistä, reiluutta, työn näkemistä tärkeänä. Taukotuvissa on mahdollista kuunnella porukan huolia. Tärkeintä on kuitenkin pysähtyä yksilöiden kertomusten äärelle. Jakaa pieni hetki yhdessä. Työnäkyjä on monia, mutta telakkapappina näkee, että yksilö on työn ytimessä.

Telakalla ihmiset tulevat vastaan yksinäisinä puurtajina, pienimuotoisessa kahvihetkessä tai vähän suuremman porukan ruokatauolla. Suurenkin työpaikan yhteisöllisyys on usein ennen muuta pienimuotoista. Työyhteisö on sosiaalisia hetkiä ja niille annettuja merkityksiä. Työyhteisö on jotain, minkä yksilö piirtää mieleensä ja antaa sille merkityksen. ”Olen telakkalainen”. Kuulun siis tiettyyn porukkaan ja se merkitsee minulle jotain, minkä itse määrittelen.

Yksi näkökulma yhteisötyöhön on rakentaa yhteisöä yksilön kautta. Jos voin joskus vaikuttaa yksilön hyvinvointiin myönteisesti, vaikutan myös yhteisöön. Toisaalta iso työyhteisö syntyy pienemmistä yksiköistä, sakeista, taukotuvan jakavista. Näiden ryhmien kanssa on mahdollista aika ajoin päästä puheisiin. Tulevaisuuden haasteena on miettiä yksilöiden kohtaamisen rinnalle muita työtapoja ja päästä toteuttamaan niitä. Tällöin yhteisötyö saisi uusia värejä ja ulottuvuuksia.

Työ on perinteisesti jäsentänyt suomalaisten elämää. Joillekin työ on vain paikka, jossa tehdään työtä, mutta monelle se merkitsee myös enemmmän. Tapaa olla ja elää oman ammattitaidon kautta. Myös työpaikan sosiaalinen merkitys vaihtelee yksilöittäin huomattavasti. Joka tapauksessa työ tarjoaa yhden hyvin keskeisen mahdollisuuden kiinnittyä yhteiskuntaan, saada arkeensa tietty rytmi ja tehdä merkityksellisiä asioita yhdessä toisten kanssa. Pitkäaikaistyöttömyyden selvä kasvu tarkoittaa myös yksinäisyyden lisääntymistä. Merkittävä osa väestöstä on jäänyt ehkä jopa pysyvästi työelämän ja työyhteisöjen ulkopuolelle. Ratkaisu tuskin löytyy pelkästään talouskasvusta. Tarvitaan myös tukityöllistämistä, joustoja työelämään, yhteiskunnallisesti virittyneitä yrityksiä. Työelämä on nähtävä yhtenä keskeisimmistä tavoista torjua yksinäisyyttä.

 

Leipäjonot: tärkeitä yhteisöjä 

Maaliskuussa 2016 Turussa oli 5941 pitkäaikaistyötöntä. Luku on 37,1 % kaikista Turun työttömistä. Turun työttömyysaste on 16,2%. Turku on työttömyysluvuissa suurten kaupunkien keskitasoa. Pysyvä työelämän ulkopuolelle jääminen merkitsee myös riskiä jäädä elämässä yksin. Siksikin pitkäaikaistyöttömyyden valtakunnallinen kasvu on hyvin huolestuttavaa.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän Diakoniakeskuksessa on kevään 2016 aikana pidetty yksineläville yksinäisille määräaikaisia tavoitteellisia pienryhmiä. Vuonna 2014 yksinelävien talouksien osuus kaikista Turun talouksista oli 51%, kun se koko maassa oli 41,9%. Yksineläminen ei toki automaattisesti tarkoita yksinäisyyttä, mutta lisää yksinäisyyden riskiä. Pienryhmät auttavat oman elämäntilanteen hahmottamisessa ja voimavarojen löytämisessä.

Syksyllä 2016 Diakoniakeskus järjestää yhdessä Turun kaupungin kanssa pitkäaikaistyöttömille tarkoitetun Party-hankkeen osana kolme pienryhmää. Yksi ryhmistä on miesten ryhmä, jossa lähdetään vahvasti liikkeelle miesten omista toiveista. Kokoontumisia pienryhmissä on 5-8. Myös työttömien yhdistyksistä on tullut toiveita, että Diakoniakeskus järjestäisi nimenomaan pienryhmätoimintaa.

Pienryhmä ei varsinaisesti ole yhteisöllistä elämää. Se voi kuitenkin parhaimmillaan auttaa yksinjääneitä ihmisiä löytämään takaisin toisten pariin. Pienryhmässä ihmiset voivat saada toisiltaan oivalluksia ja ovat selkeästi oman prosessinsa subjekteja. Pitkäaikaistyöttömien pienryhmiä suunniteltaessa on ollut esillä ajatus, että Turun kokoisessa kaupungissa monenlaista tekemistä kyllä löytyy, kun työtön vain saadaan liikkeelle. Pienryhmä voi vahvistaa sosiaalisia taitoja ja lisätä luottamusta ja uskoa itseen ja elämään. Silti ainakin pieneksi kysymykseksi jää, kuinka monessa tapauksessa pienryhmä on ensimmäinen askel selvästi sosiaalisempaan elämään. Ja kuinka usein kaikki palaa ryhmän päätyttyä ennalleen.

Leipäjonon kävijöillä yksinäisyyden kokemus on muuta väestöä selvästi yleisempää

Leipäjonon kävijöillä yksinäisyyden kokemus on muuta väestöä selvästi yleisempää. Ruoka-avun järjestäminen vaatii paljon: ruuan hankinta, kuljetukset, vapaaehtoistyö ruokapisteissä merkitsee suurta työmäärää. Voi käydä niin, että leipäjonon kävijöille on tarjolla hyvin vähän muuta apua. Turun seudun ruuanjakelua koordinoi Operaatio ruokakassi ry. Se hankkii ja kuljettaa ruuat jäsenyhdistyksilleen. RAY:n rahoittama Operaatio Ruokakassin Eväsreppu-projekti tukee ruokajaoissa käyviä lapsia ja lapsiperheitä. Ruoka-avun lisäksi on mahdollista saada mm. lasten vaatteita ja tarvikkeita, palveluohjausta ja keskusteluapua. Ohjaajat jalkautuvat Operaatio Ruokakassin jäsenseurakuntiin etsimään ja löytämään palveluverkkojen ulkopuolelle jääneitä lapsiperheitä. Ihmisten pariin jalkautumista ja palveluohjausta tehdään myös kaupungin sosiaalityöntekijöiden ja Diakoniakeskuksen yhteiskunnallisen työn diakonin toimesta.

Miten sitten leipäjonon kävijöiden yksinäisyyttä voisi helpottaa? Vuonna 2015 Operaatio ruokakassin jäsenyhdistykset jakoivat yli 70 000 ruokakassia. Leipäjonossa säännöllisesti käyviä on valtavan paljon. Olisiko ratkaisu kehittää leipäjonoja, joilla on jo nyt iso sosiaalinen merkitys, yhteisöllisempään suuntaan? Usein fyysiset tilat, joissa ruokaa jaetaan, eivät juuri mahdollista ihmisten kanssakäymistä. Yksi aidosti yhteisöllinen tapahtuma on Operaatio ruokakassin työttömien ja vähävaraisten jouluruokailu Logomossa. Viime joulun aatonaattona ruokailijoita oli noin 1000. Pitäisikö leipäjonon asiakkaille järjestää aktiivisemmin virkistystoimintaa? Mikä merkitys kokonaisuudessa on terveillä yhteisöillä, joihin ihmisiä voisi kutsua?

Yhteiskunnallisen diakoniatyön tehtävänä Turussa ja Kaarinassa on perusteellisesti miettiä, mihin omat resurssit pitäisi kohdentaa pitkäaikaistyöttömien ja leipäjonon kävijöiden parissa. Miten yksinäisyyttä voisi helpottaa? On mietittävä asiakastyön palveluohjauksen, ruuanjakelun vapaaehtoisten tukemisen, virkistystoiminnan ja pienryhmien osuudet työstä. Onko tarkoituksenmukaista luoda uusia yhteisöjä vai vahvistaa jo olemassaolevia? Onko niin, että yhteisöt syntyvät joka tapauksessa ruuanjakelun ympärille ja muuta on turha yrittää? Minkälaista yhteisöllisyyttä pitkäiaikaistyöttömät kaipaisivat? Diakoniakeskuksen haasteena on myös löytää oma paikkansa yhteistyön verkostossa. Kun omat resurssit ovat suhteellisen pienet, on hyvä mennä kumppaniksi tuottamaan lisäarvoa verkostolle.

 

Jokaisella on jotakin annettavaa

Noin viidesosa yli 15-vuotiaista suomalaisista kokee yksinäisyyttä säännöllisesti. Fyysisen tai psyykkisen sairauden tai poikkeavuuden vuoksi on niin yksilöllä itsellään kuin ympäröivällä yhteisöllä hyvin rajalliset mahdollisuudet lieventää yksinäisyyttä. Kuitenkaan yksinäisyyttä ei pidä perustella sairauksilla tai ongelmilla sosiaalisissa taidoissa. Kysymys on myös vastavuoroisuudesta. Siksi vastuu on meillä jokaisella.

Nykyisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa on riskinä, että joistakin ihmisryhmistä aletaan puhua taakkoina. Kristinuskosta ammentavassa yhteisötyössä kohtaaminen toisen kanssa nähdään lahjana. Yhteinen hetki on mahdollisuus oppimiseen, jonkin arvokkaan ja merkityksellisen kokemiseen.

Kirkon näkökulma yksinäisyyteen ja yhteisöelämään perustuu Raamatusta nousevaan kristilliseen ihmiskäsitykseen. Me kaikki olemme tasavertaisia keskenämme. Siis taitoinemme ja tietoinemme yhtä arvokkaita. Olemme luotuja toistemme yhteyteen. Nykyisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa on riskinä, että joistakin ihmisryhmistä aletaan puhua taakkoina. Kristinuskosta ammentavassa yhteisötyössä kohtaaminen toisen kanssa nähdään lahjana. Yhteinen hetki on mahdollisuus oppimiseen, jonkin arvokkaan ja merkityksellisen kokemiseen.

Kristillisessä uskossa on kyse myös keskinäisestä lahjojen jakamisesta. Kokoontuessamme annamme jokainen jotakin yhteiseksi parhaaksi. Kun uskallamme luottaa siihen, että yksinäiselläkin on yhteiskunnassamme annettavaa, voimme olla askeleen lähempänä yksinäisyyden ongelman ratkaisussa.

 

MyllymakiKirjoittajat: Auli Hokkanen, diakoniatyöntekijä (yhteiskunnallinen työ), Siilinjärven seurakunta Eetu Myllymäki, vs. yhteiskunnallisen työn pappi, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä / Diakoniakeskus

HokkanenKirjoittajat osallistuvat Kirkkohallituksen järjestämään Yhteisölähtöinen työote -koulutukseen keväällä 2016.