Tanskan luterilaisessa kirkossa moni asia on toisin: seurakuntia on yli 2 000, väestöstä noin 75 prosenttia kuuluu kirkkoon ja jäsenet voivat perustaa oman seurakunnan. Mutta kokonaisuus on vahvasti valtiojohtoinen.
Tanskan luterilainen kirkko, johon noin 75 prosenttia väestöstä kuuluu, käyttää nimeä kansankirkko (folkekirken). Se on edelleen vahvasti valtionkirkko. Kirkkoministeriö vastaa kirkon taloudesta, hallinnosta ja henkilöstöstä. Muita ministeriön vastuualueita ovat väestörekisteri, hautauslainsäädäntö ja uskonnollisten yhdyskuntien rekisteri. Paikallistasolla väestörekisteristä ja hautaustoimesta vastaa seurakunta.
Kirkon tulot kertyvät kirkollisveroista. Kirkkoministerin asettama työryhmä valmistelee kirkon talousarvion. Ryhmään kuuluu yksi piispa, yksi valtakunnallisen seurakuntaneuvostojen liiton edustaja, yksi lääninrovasti, yksi hiippakuntatoimiston johtaja sekä yksi kirkkoministeriön edustaja. Kirkollisverovaroista katetaan muun muassa pappien, hiippakuntahallinnon ja kouluttavien tahojen palkat sekä yhteiset ict- ja viestintäkulut.
Kirkkoministeri valmistelee maan hallitsijalle eli kuningattarelle tämän päätösvallassa olevat kirkolliset asiat, kuten jumalanpalvelusjärjestyksen, kirkollisten toimitusten tai virsikirjan muutokset ja raamatunkäännösten hyväksymisen.
Kirkollinen hierarkia
Hiippakunnan ylintä taloudellista ja hallinnollista valtaa käyttää elin (stiftsøvrighed), jossa valtiolla ja kirkolla on yhtä suuri edustus.
Toimintaa johtaa hiippakuntaneuvosto, jonka tehtävä on ”vahvistaa kirkon elämää ja kasvua”. Se osallistaa seurakuntalaisia kirkollisen elämän kehittämiseen ja keskusteluun kirkollisista asioista.
Hiippakuntaneuvostot voivat rahoittaa yhteisiä toimintoja ja tapahtumia sekä nimittää jaostoja. Jaostojen tehtävät liittyvät esimerkiksi ekumeniaan, uskonnolliseen kasvatukseen, uskontojen kohtaamiseen, diakoniaan tai lähetykseen.
Seurakuntaneuvostolla on vastuu seurakunnan taloudesta ja johtamisesta. Se on seurakunnan työntekijöiden työnantaja pappeja lukuun ottamatta. Sen tehtävänä on ”luoda hyvät edellytykset evankeliumin julistamiselle”.
Seurakuntaneuvostot valitaan vaaleilla neljän vuoden välein. Niihin kuuluu 5–15 jäsentä sekä seurakunnan vakituiset papit.
Vaalit järjestetään kokouksina, joissa esitellään ehdokkaat ja käydään mahdollisesti keskustelua. Äänestys on suljettu lippuäänestys. Äänioikeutettu voi äänestää enintään sitä määrää ehdokkaita, joka vastaa puolta paikkojen määrästä.
Rovastikunnittain päätetään muun muassa seurakuntien määrärahakehyksistä ja paikallisesta kirkollisverosta. Rovastikuntaelimet myös hyväksyvät osan seurakuntaneuvostojen päätöksistä.
Seurakuntia moneen tarpeeseen
Tanskan kirkossa on yli 2 000 seurakuntaa. Paikallisseurakuntien lisäksi on niin sanottuja valintaseurakuntia (valgmenighed). Niin sanotut vapaaseurakunnat (frimenighed) ovat luterilaisia, mutta kirkko-organisaation ulkopuolella.
Molempien historia liittyy grundtvigilaisuuteen. Osa vapaaseurakunnista kuuluu konservatiivisten herätysliikkeiden piiriin.
Valintaseurakunnat tulivat mahdollisiksi vuonna 1868. Kirkon jäsenet saavat perustaa maantieteellisistä rajoista riippumattoman seurakunnan, joka palkkaa papin. Seurakunnan voi kirkkoministerin hyväksynnällä perustaa, kun vähintään 50 henkilöä anoo perustamislupaa ja heillä on pappi seurakuntaansa varten.
Seurakunta kattaa kaikki omat kulunsa itse. Sen toimintaa valvovat piispa ja lääninrovasti. Vapaaseurakunta sen sijaan on täysin kirkon organisaation ulkopuolella. Ne ovat kuitenkin tunnustukseltaan luterilaisia, toisin kuin vapaakirkot.
Alkuaikoina valintaseurakunnat olivat enimmäkseen grundtvigilaisia. Myöhemmin niitä ovat perustaneet myös karismaattiset ja lähetyspainotteiset ryhmät, erityisesti sen jälkeen, kun keskustelu samaa sukupuolta olevien vihkimisestä alkoi. Myös maahanmuuttajat ovat hyödyntäneet mahdollisuutta.
Pappeja ja kulttuurityöläisiä
Tanskassa on noin 12 000 kirkon työntekijää. Pappeja heistä on noin 2 400. Melko erikoinen kirkollinen ammatti on papin avustaja (kordegn), joka saattaa työskennellä sekä hallinnossa että jumalanpalveluksessa. Usein tehtäviin kuuluvat kirjanpito, väestörekisteri, kaste- ja vihkitodistusten antaminen, seurakuntatoimiston asiakaspalvelu sekä seurakuntaneuvoston ja sen jaostojen sihteerinä toimiminen. Pyhäisin sama henkilö usein lukee jumalanpalveluksen alku- ja päätösrukouksen, avustaa ehtoollisenjaossa ja lukee ilmoitukset.
Seurakunta päättää, mitä avustajan tehtäviin kuuluu. Osassa seurakuntia jumalanpalvelustehtävät on rajattu pois.
Seurakunnan kirkko- ja kulttuurityöntekijä puolestaan voi seurakunnasta riippuen tehdä lähes mitä tahansa seurakuntatyötä, jota Suomessa tekevät vaikkapa diakonian viranhaltijat, nuorisotyönohjaajat, vapaaehtoistoiminnan koordinaattorit ja lähetyssihteerit.
Lapsille ja lapsiperheille kirkko tarjoaa kuorotoimintaa, virsimuskareita (babysalmesang) ja niin sanottuja spagettijumalanpalveluksia. Lähes neljännes pikkulapsista osallistuu virsimuskariin, jossa koetaan kirkkotila ja virret kaikin aistein. Spagettijumalanpalvelus on lapsille suunnattu kirkkohetki, jonka jälkeen syödään yhdessä ilta-ateria. Sunnuntai-iltapäivisin vietettävällä tilaisuudella on eri seurakunnissa eri nimiä, kuten ”Gud og gourmet” tai ”Kirke og pizza”.
Nuoriso- ja diakoniatyön ovat Tanskassa perinteisesti hoitaneet järjestöt. Nykyään joissakin kaupungeissa on myös nuorisopappeja. He saattavat työskennellä niin sanottuina katupappeina, paljolti iltaisin. Toisten työnkuva painottuu kouluyhteistyöhön. Nuorisopapit järjestävät erilaisia tapahtumia, kuten rock-jumalanpalveluksia tai yökirkkoja.
Rippikoulu käydään yleensä 7. tai 8. luokan aikana. Konfirmaatio on keväällä. Se voi olla suurena rukouspäivänä eli neljäntenä pääsiäisen jälkeisenä perjantaina, joka on vapaapäivä.
Leirejä lapsille ja nuorille järjestävät lähinnä järjestöt, kuten yhdistynyt YMCA/YWCA sekä paikallinen Boy’s Brigade eli FDF (Frivilligt Drenge- og Pigeforbund).
Diakoniatyötä seurakunnat tekevät yhteistyössä sekä järjestöjen että kuntien kanssa.
Fun fact: helluntaikala
Helluntain jälkeinen maanantai, toinen helluntaipäivä, on arkipyhä. Sen merkitys ei silti ole yhtä hyvin tunnettu kuin joulun ja pääsiäisen. Helluntai oli vaarassa unohtua, koska toisin kuin muilla juhlapyhillä, sillä ei ollut omaa ruokaperinnettä.
Vuonna 1999 eräs piispa keksi helluntaihin uuden ruokaperinteen yhteistyössä kala-alan järjestön kanssa. Hänen mukaansa tanskalaiset kun ajattelevat ja uskovat vatsallaan. Kalasta on sittemmin tullut suosittu helluntairuoka.
Kirjoittaja on Turun Maarian seurakunnan kirkkoherra.
Kuva: Jussi Vierimaa, Turku
Pääkuva: Cedrik Wesche, Unsplash
Lähde: folkekirken.dk