Kari Kopperin mielestä seurakuntalaisten tulee olla jatkossa aiempaa enemmän toiminnan subjekteja.
– Kirkon ja seurakuntien tilannetta voi verrata jalkapallon MM-kisojen loppuotteluun: 22 tyyppiä juoksee kentällä, 70 000 seuraa peliä katsomosta ja loput ovat telkkarin ääressä, Kirkon koulutuskeskuksen johtaja Kari Kopperi kiteyttää.
Kopperin mukaan Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta alkoi rakentua professiokeskeinen toimija 1960- ja 70-luvuilla. Sama linja jatkui 80- ja 90-luvuilla. Jos tuli ongelma tai huomattiin haaste, johon kirkon pitäisi vastata, perustettiin uusi virka.
– Taloudellinen hyvinvointi mahdollisti tällaisen toimintamallin. Kääntöpuolena oli se, että seurakuntalaiset jäivät passiiviseen rooliin.
Kopperi toteaa, että monilla kirkon työaloilla vapaaehtoisilla on ollut suhteellisen aktiivinen rooli. Näin on mm. rippikoulu-, diakonia-, ja lähetystyössä.
– Usein vapaaehtoiset on kuitenkin saatettu mieltää työntekijöiden pikkuapulaisiksi. He tekevät asioita, joita työntekijät eivät kerkeä tekemään. Kokonaisuudessaan me olemme olleet aika vahvasti työntekijäkeskeinen kirkko.
Usein vapaaehtoiset on kuitenkin saatettu mieltää työntekijöiden pikkuapulaisiksi.
Kopperi uskoo, että toimintamallilla on pitkät juuret. Suomessa vuosina 1726-1870 voimassa olleen konventikkeliplakaatin myötä kirkon sisällä toimivien herätysliikkeiden seurat oli kielletty rangaistuksen uhalla; tällä haluttiin estää herätysliikkeiden leviäminen.
– Kirkollisen toiminnan haluttiin olevan seurakunnan ja kirkkoherran johtamaa. Näin traditio alkoi kantaa mukanaan työntekijäkeskeisyyttä. Ensin se liittyi pappeihin, ja seurakuntien työntekijämäärän kasvaessa suuntaus vahvistui.
Euro yhteistyön konsulttina
Kopperi toteaa, että kansalaisyhteiskunnassa on käynnissä laaja muutosprosessi, joka vaikuttaa luonnollisesti myös kirkkoon. Ihmiset haluavat ottaa aiempaa enemmän vastuuta toiminnasta ja vaikuttaa siihen, mitä maailmassa tapahtuu. Erilaiset sosiaalisen median kanavat ovat osaltaan vahvistamassa tätä suuntausta.
– Monilla seurakuntalaisilla on kaipuuta aiempaa aktiivisempaan rooliin. He haluavat olla tuottamassa niitä asioita, jotka ovat heille itselleen tärkeitä. Tämä on mielestäni selkeä ja positiivinen signaali meille kirkon työntekijöille.
Kopperin mukaan kirkon työntekijöiden asenteissa onkin tapahtunut jo muutosta. Entistä useampi suhtautuu seurakuntalaisten vapaaehtoistyöhön aiempaa myönteisemmin. Joissain seurakunnissa jumalanpalvelusvastuuta on annettu seurakuntalaisille entistä enemmän. Toisena esimerkkinä Kopperi mainitsee diakoniatyön erilaiset uudet mallit, esimerkiksi yhteiset ruokailut.
Kopperin mielestä asenteissa on kuitenkin edelleen paljon parantamisen varaa.
– Seurakunnissa on opittava nykyistä paremmin toimimaan ja tekemään asioita yhdessä seurakuntalaisten kanssa. Heidän tulee olla jatkossa aiempaa enemmän toiminnan käynnistäjiä ja sen subjekteja.
Annetaanko seurakuntatalon avaimet vain joillekin työntekijöille vai voitaisiinko ne antaa myös seurakuntalaiselle?
– Euro on tässä hyvä konsultti. Kirkon talouden heikkeneminen pakottaa meitä miettimään rakenteita uudella tavalla.
Avainten valta
Kopperin mukaan seurakuntalaisten roolin vahvistumiseen voidaan vaikuttaa esimerkiksi työntekijöiden koulutuksella ja paikallisella johtamisella. Myös seurakuntien luottamushenkilöillä on iso vastuu.
– Vapaaehtoistyön johtamisen koulutukselle on ollut aiempaa enemmän sosiaalista tilausta. Monenlaisissa kirkon papereissa puhutaan aiempaa enemmän seurakuntalaislähtöisyydestä.
Kopperin mukaan seurakuntatalon avaimilla ja niiden käytöllä on vahva symboliarvo.
– Annetaanko seurakuntatalon avaimet vain joillekin työntekijöille vai voitaisiinko ne antaa myös seurakuntalaiselle? Tähän kiteytyy paljon vallan, vastuun, luottamuksen ja yhdessä tekemisen kysymyksiä.
Kari Kopperi on Kirkon koulutuskeskuksen johtaja
Juhana Unkuri on free lance -toimittaja
Artikkelikuva: Maria Ziegler / Unsplash. Kari Kopperin kuva: Aarne Ormio