digitalisaatio ja reformaatio

Digi on uusi reformaatio

Julkaistu Kategoriat HenkilöhaastattelutAvainsanat
Jaa:

”Tietokone on sekä uskonkone että tunnekone.” Näin ennustaa tietojenkäsittelytieteen professori ja pastori Erkki Sutinen, jonka mukaan teknologia tulee muuttamaan kirkon toimintaa ja myös teologiaa.

Koronarajoitukset ovat saaneet monet miettimään, voisiko kirkon kaikki palvelut ja rituaalit siirtää teknologian välitettäviksi. Jotkut ajattelevat, että niin tulee tehdä ja niin tullaan tekemään. Kyse on vain siitä, milloin. Yksi näin ajattelevista on digiteologi Erkki Sutinen.

Kokeileva digiseurakunta

Sutinen vastaa videoneuvottelupyyntöön työhuoneellaan Turun yliopiston etäkampuksella Namibian Windhoekissa. Siellä Turun yliopiston professori opettaa tietojenkäsittelyyn erikoistuneella kampuksella. Sutinen on myös pappi. Hänen mukaansa digitalisaation ja teologian yhteishankkeisiin suhtaudutaan kansainvälisissä akateemisissa piireissä myönteisesti ja rohkeasti.

– Teknologia-alan kollegat eri puolilla maailmaa ymmärtävät, ettei elämästä voi unohtaa hengellistä puolta, hän sanoo.

Tällä hetkellä Sutinen kehittää kansainvälistä digitaalisen teologian verkostoa. Yhteistyö ulottuu Intiaan ja Bhutaniin. Hän ei puhu vain digitalisaation haasteesta kirkolle, vaan myös sen mahdollisuuksista teologialle.

– Parokiaalisuus – maantieteellisen rajan ja asuinpaikan mukaan lankeava jäsenyys – on vanhaa maailmaa, josta täytyisi päästä eteenpäin. Kirkon sanoman levittämisen vanhoja rajoja ovat seinät, etäisyydet ja kovaäänisten kantomatkat.

Teknologia mahdollistaisi asioita, joita ihmisten fyysiset välimatkat vielä rajoittavat.

Digiseurakunnassa palvelisi digisuntio, jonka tehtävänä olisi valmistaa tila sellaiseksi, että kokemus pyhästä on mahdollisimman mahdollinen. Hän olisi digitaalisen ympäristön ammattilainen.

Sutinen aloittaisi digitaalisen reformin muutamalla digitaalisella seurakunnalla.

– Tarvitaan kokeilukulttuuria ja tekijöitä, jotka ilmaisevat itseään jo nyt digitaalisesti. It-alan olisi oltava mukana.

Digiseurakunnassa palvelisi digisuntio, jonka tehtävänä olisi valmistaa tila sellaiseksi, että kokemus pyhästä on mahdollisimman mahdollinen. Hän olisi digitaalisen ympäristön ammattilainen.

Sutisen mukaan olisi järkevää miettiä, kannattaisiko eri syistä tuhoutuneiden kirkkotilojen tilalle perustaa rakennusten sijaan digitaalisia tiloja. Nekin vaativat taloudellista investointia, koska toimiakseen niiden kehittäminen vaatii ammattitaitoa.

– Kirkon tilakäsitteen täytyy avartua. Meillä on nyt käytössä uusi, digitaalinen arkkitehtuuri. Sen sijaan, että toimituksen tai palveluksen ääreen pääsevät vain ne, jotka ovat samojen seinien sisäpuolella, mukaan pitäisi päästä kaikkien, rajoituksetta. Tämä on kirkon seuraava kehitystavoite.

Digitaalisuus ei estä mysteerin toteutumista

Kun korona esti vanhantyylisen kokoontumisen, kirkolle tuli periaatteessa mahdollisuus ymmärtää teknologian suuri lahja.

– Minä en näe evankeliumeissa rakennusten, seinien tai asuinpaikan rajoja, vaan idean näiden kaatumisesta, Sutinen toteaa.

Kun korona-pääsiäinen sai Sutisen oman, eri mantereilla asuvan perheen kaipaamaan yhteistä ehtoollista, hän toimitti sen heille.

– Olimme erillämme: tytär oli Lontoossa, vaimo ja poika Kolilla. Mutta toteutus oli kauhean kaunis. Sakramenttiteologiassa reaalipreesens pitäisi ottaa vakavammin kuin nyt. Ajatus on se, että sana tulee lihaksi ja liittyy aineeseen.

– Miten digitaalinen yhteys voisi sen estää? Jokainen ymmärtää, että se on todella mysteeri. En ymmärrä, miten se tulisi enemmän tai vähemmän mysteeriksi, jos sana kulkisi digitaalisin välinein.

– Vastaavasti papin puheesta tulee kirkossa ääniaaltoja. Emme me silloinkaan mieti, kuinka lähellä suun pitää olla siunattavaa ainetta. Minusta on teologisesti todella omituinen ajatus, että Kristuksen läsnäolo olisi seinistä tai lattiasta kiinni. Siinä on saivartelun riski, Sutinen toteaa.

Hän ei kutsu tapahtumaa etä- vaan lähiehtoolliseksi.

– Sakraaliteologia on herkkä alue, mutta digitaalisuus voisi avata ehtoollisen teologiaa uudella tavalla.

Minusta on teologisesti todella omituinen ajatus, että Kristuksen läsnäolo olisi seinistä tai lattiasta kiinni. Siinä on saivartelun riski.

Sutinen toivoo, että kirkko herää digitalisaation mahdollisuuksiin tavoittaa ihmisiä rajoituksetta.

– Kristuksen kutsun kuulevat voivat jakaa hänen ruumiinsa ja verensä siellä missä ovat. Yhteen kokoontunut seurakunta ei rajoitu kymmeneen, vaan kasvaa suuremmaksi kuin koskaan, hän kirjoitti koronavuonna Kotimaa-lehden lukijapalstalla.

Teknologiasta teologiaan, teologiasta teknologiaan

Kirkko on Sutisen mukaan samalla tavalla kokonaisen uuden aikakauden edessä kuin reformaation aikana.

– Jos kirjapainotaitoon olisi suhtauduttu yhtä yliolkaisesti kuin teknologiaan nyt, kirkkoa ei olisi sellaisena kuin se nyt on. Jos olisi pelätty sitä, että kaikki pääsevät Raamattuun käsiksi, hän pohtii.

Sutisen mukaan digitaalinen kirkko olisi nykyistä kirkkoa jäsenlähtöisempi.

– Tätä uudentyyppistä reformaatiota tapahtuu kyllä muualla kuin luterilaisessa kirkossa, ja muut menevät ohi vasemmalta ja oikealta. Nykyisin ei ole mahdollista sanoa, että Suomen kirkosta selvitetään, miten päin kuuluu olla. Universaalin kirkon edellytys on monimuotoisuus.

Sutisen mielestä kaikki, mitä kirkossa tapahtuu, voidaan tulevaisuudessa digitalisoida.

– Uskoa voi ilmaista tiedoin, taidoin, toimin. Nämä kaikki voidaan digitalisoida.

Digitalisaatio ei hänestä myöskään tarkoita epäruumiillista.

– Turhaan usein puhutaan digitaalisesta ja fyysisestä todellisuudesta kuin ne olisivat eri asia.

Olemmehan tässäkin fyysisesti reaalisesti, vaikka keskustelemme eri maanosista käsin, hän sanoo ja viittaa videoyhteyteen.

– Teknologian välittämät kokemukset tuntuvat yhtä lailla fyysisinä, hän toteaa.

Sutinen uskoo, että tulevaisuudessa teknologiaa ei pelkästään sovelleta teologiaan, vaan myös teologiaa sovelletaan teknologiaan. Kyse on ihmisenä olemisen ymmärtämisestä.

– Tulevaisuudessa saattohoidossa mukana on robotti, jonka kanssa voi pohtia kuolemanjälkeiseen elämään liittyviä kysymyksiä. Elämmehän henkisen etsinnän vahvaa nousua.

Myös kokousten vähentäminen työelämässä ja esimerkiksi esseevastausten arvioiminen yliopistossa ovat tehtäviä, joissa älykkäät koneet auttavat.

Usein ajatellaan, että fyysinen kokoontuminen rakentaa yhteisöllisyyttä ja digitaalinen oleminen, kuten sosiaalinen media, syventää eroja. Sutinen ei ajattele näin. Hänestä digitaalinen läsnäolo voi olla syvempi kokemus yhteydestä. Siinä voidaan huomioida myös eri tavalla aistivat ihmiset ja ne, joiden on hankala kokea oman erilaisuutensa vuoksi osallisuutta yhteisöstä.

– Teologien pitäisi olla luovempia designereita, muotoilla vastauksia, olla kysymysten ja vastausten välillä, rajalla. Digitaaliset ympäristöt mahdollistavat oikeasti universaalin kirkon ja erilaisten ihmisten yhteyden ennennäkemättömällä tavalla.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja. Kuva Pixabay.