Metsien käyttö on yksi monista tärkeistä työkaluista, joilla ilmastonmuutosta halutaan hillitä. Mielenkiinto kohdistuu yhtäältä maapallon suuriin metsäalueisiin, toisaalta uudelleen metsitettäviin kohteisiin.
Metsiä on kuitenkin helppo suojella kauempana, ja omasta metsästä voi tehdä kauppatavaraa.
Tätä joudutaan miettimään myös kirkossa. Lopputulosta odotellessa neljä pointtia metsistä.
1. Ilmastonmuutosta ei voi ratkaista antamalla markkinatalouden tai budjettitarpeiden hoitaa asiat. Markkinat ja menot suostuvat varastamaan tulevaisuuden eväät ennen kuin huomaammekaan, koska luonnonvarojen ryöstäminen ja myös loppuun kuluttaminen on niin vaivatonta.
2. Kansainvälisesti tarvitsemme rohkeita ja nopeita päätöksiä yhtä hyvin etelän sademetsistä kuin pohjoisen havupuualueista. Linjausten tulee olla myös reiluja ja oikeudenmukaisia.
3. Kirkossa metsiä pyritään hoitamaan hyvin, mutta metsänhoidon taloustaakka jää toisinaan liian kapeille harteille. Yksittäinen seurakunta joutuu ratkaisemaan talouttaan hiilinieluja säätämällä. Olisiko siitä apua, että kirkon metsien tuottoa, virkistyskäyttöä ja hiilinielua hoidettaisiin yhteisen suunnittelun kautta? Tai voisiko suurten metsäseurakuntien taloutta tulevaisuudessa tasapainottaa seurakuntien välisellä kompensaatiokaupalla? Voiko kompensaatioiden avulla suojella entistä suuremman osan seurakuntien metsästä silloin, kun korostetusti suojellaan lajien moninaisuutta ja harataan lajikatoa vastaan?
4. Globaalisti uusien metsien syntyminen esimerkiksi Tansaniaan kompensaationa pohjoisen hiilipäästöille on iso teko. Jotta kompensaatiometsät saadaan aidosti vaikuttamaan, tulee niihin aina liittyä avoimuus, ulkopuolinen seuranta ja vaikuttavuusarvio. Nyt seurannasta ja vaikuttavuudesta on vain niukasti julkista tietoa.
Kirjoittaja on Maan suolan päätoimittaja ja Kirkkohallituksen Jumalanpalvelus ja yhteiskunta -yksikön johtaja.