Korona-ajan Suomessa pidetään ”sosiaalista etäisyyttä.” Sosiaalinen eristäminen ei kuitenkaan ole uusi ilmiö. Korona-viruskaan ei ole ensimmäinen pelkoa herättävä tarttuva tauti ihmiskunnan historiassa. Mitä on sairastamisen ja karanteenin teologia?
Sairaat eristettiin
Vanhassa testamentissa 3. Mooseksen kirjassa luvussa 13 on ohjeistusta siitä, miten pitää menetellä erilaisten tarttuvien ihotautien yhteydessä.
Jotkut asiat kuulostavat jopa melko nykyaikaisilta. Pappi, joka samalla toimi vastaavana terveysviranomaisena, oli velvoitettu tarkastamaan ihottumaa. Hän teki päätöksen karanteenista ennalta asetettujen kriteerien perusteella. Karanteenilla oli aikarajoituksia, ja kesti seitsemän vuorokautta. Perusteluna oli yhteisön suojaaminen.
Sairaalla oli siis oikeus tarkastukseen, ja viranomainen oli sen velvollinen suorittamaan. Karanteenia ei voitu ottaa käyttöön missä tahansa tapauksessa. Miehen kaljuuntuminen päälaeltaan ei esimerkiksi ollut syy eristämiseen, mikä varmasti oli hyvä uutinen aika monelle. Sairaalla oli myös oikeus jatkodiagnooseihin. Laki oikeutti myös terveeksi julistamiseen, jos ja kun oireet loppuivat.
Kolmannessa Mooseksen kirjassa ei kuitenkaan ei ole mainintaa sairaan muista oikeuksista, kuten ruoasta, majoituksesta tai muusta tuesta. Sen lisäksi velvoitetta sairaanhoitoon tai lääkkeisiin ei mainita, koska hoitoa tai lääkitystä ei ollut olemassa.
Saastainen sairas
Ongelmallisempaa lainsäädännössä on, että siihen kuuluuvat leimaamisen piirteet. Sairaat nimetään ohjeistuksessa saastaisiksi. Sairastavan tuli käyttää repaleisia vaatteita, pitää hiuksensa hajallaan ja kasvojensa alaosa peitettynä sekä huutaa ”Saastainen, saastainen” Vaikka lainsäädännön tausta oli kansanterveydellinen huoli, sairaisiin kohdistuneet vaatimukset olivat omiaan muuttamaan yhteisön käsitystä sairastavista ihmisistä. Ympäröivän yhteisön pelko ja ennakkoluulot veivät sairailta heidän ihmisarvonsa. Ihmisten silmissä he olivat muuttuneet saastaisiksi.
Tässä Vanhan Testamentin tekstissä eristämisen käyttöönotto koski fyysisiä sairauksia. Kokonaisvaltaisesti toimivissa yhteiskunnissa ei kuitenkaan välttämättä tehty eroa ruumiillisen, henkisen ja hengellisen välillä. Fyysisellä likaisuudella oli hengellisiä ulottuvuuksia ja merkityksiä, joista rituaaleihin liittyvät peseytymiset ovat osoituksena.
Köyhyyden ja syntyperän stigmat
Toisena ajankohtana kirjoitetussa Jobin kirjassa käy myös ilmi, että fyysisen sairauden ymmärrettiin olevan syy-seuraussuhteessa eettisiin valintoihin ja hengelliseen tilaan. Silloin ihmisten sairaus, köyhyys ja epäonni nähtiin myös jumalallisen hylkäämisen merkkeinä. Uudessa testamentissa näkyy myös, miten sosiaalista eristämistä kohdistettiin muiden muassa samarialaisiin, publikaaneihin ja seksityöläisiin.
Tämän ilmiön näemme myös nykytilanteessa Suomen Lähetysseuran työalueilla. Kun Hiv ja Aids levisivät, pelko ja vastenmielisyys olivat niin suurta, että perheet ja yhteisöt kieltäytyivät kontakteista sairaiksi epäiltyjen kanssa. Vasta yhteiskuntien ja kirkkojen voimakkaan vaikuttamisen kautta sairauteen liittyvä stigma on lieventynyt.
Nepalissa eristämisen kohteeksi joutuvat väärään kastiin syntyneet. Etiopiassa näemme saman ilmiön suhteessa ammattiryhmiin, kuten nahkureihin ja savenvalajoihin. Joissakin kulttuurissa vältetään perheitä, joihin syntyy vammainen lapsi. Ero Vanhan testamentin lakiin on näissä tapauksissa siinä, että ihmisillä ei ole lain tai perinteen tarjoamia mahdollisuuksia siirtyä pois sosiaalisesta eristyksestä. Ei ole toivoa siitä, että 2 – 6 kuukauden kuluttua tilanne paranee ja karanteeni loppuu. Ihmisten pelot, ennakkoluulot ja asenteet muodostavat vankilan, jossa tuomio on elinkautinen.
Vapauteen ja yhteyteen
Tästä näkökulmasta Uusi testamentti on vallankumouksellinen. Luukas lainaa jakeessa 4:18 Jeesuksen sanoja siitä, että Hän on tullut julistamaan vangituille heidän vapautustaan. Tuossa historiallisessa tilanteessa Jesajan sanat ymmärrettiin tarkoittavan poliittista vapautta. Myöhemmin puheessaan Jeesus käyttää esimerkkinä spitaalista ulkomaalaista Naamania, joka oli moniperustaisen syrjinnän ja eristämisen kohteena (Luuk. 4:27). Puhe haastoi kuulijoita itsetutkiskeluun siitä, ketkä yhteiskunnassa eristettiin, miten eristettyjen ihmisarvosta pidettiin huolta, ja millaisia mahdollisuuksia eristetyillä oli palata yhteisöön täysarvoisena ihmisenä.
Luukas kertoo kahdesta Jeesuksen tapaamisesta spitaalisten kanssa. Toisessa sairas mies pyytää, että Jeesus tekisi hänet puhtaaksi, mikä on saastaisen vastakohta. Tekstissä Jeesuksessa yhdistyvät opettajan ja lääkärin tehtävät. Hän koskettaa miestä ja tekee hänet puhtaaksi. Mielenkiintoista on, että hän sitten lähettää miehen näyttäytymään viranomaisille ”todisteeksi heille”. Tapahtuma oli todistus Jeesuksen vallasta. Jos pappi ei ollut tarkastanut miestä lain mukaan säännöllisesti, todistukseen kuului mahdollisesti myös muistutus viranomaisen laiminlyönnistä.
Toisessa tapauksessa Jeesus kohtasi kymmenen spitaalista, josta yksi oli samarialainen. Tässä tapaamisessa sosiaalinen etäisyys pysyy. Tässäkin Jeesus noudattaa lakia: ”Menkää näyttämään itsenne papeille” Lain antama mahdollisuus yhteisöön paluusta toteutui myös tämä joukon kohdalla.
Luukkaan evankeliumin kertomuksissa löytyy myös muita esimerkkejä sosiaalisen eristämisen murtamisesta. Luukaan evankeliumin 13. luvussa kerrotaan naisesta, jonka selkä oli pahasti köyryssä. Jeesus toimii lääkärinä ja parantaa naisen. Teko synnyttää kritiikkiä, koska se tapahtui sapattina. Jeesus suuttui ja kysyy ”Eikö häntä olisi saanut päästä VAPAAKSI sapatinpäivänä?” Myös evankeliumin kuudennessa luvussa Jeesus nostaa synagogassa keskiöön miehen, jonka käsi on surkastunut. Parantamisen perusteeksi Jeesus kysyy läsnäolijoita: Kumpi on sapattina luvallista, pelastaa ihmishenki vai tuhota ihminen?
Vapauttaminen on yksi Luukkaan evankeliumin suurista teemoista. Siihen kuului vapauttaminen sairauden aiheuttamasta sosiaalisesta eristämisestä. Jeesus vapautti myös muusta eristämisestä, mikä näkyy hänen ruokaillessaan moraalinsa vuoksi karanteenissa olevien kanssa. Jeesus opetti, että myös toisiin kansoihin ja kulttuuriin kuuluvilla, esimerkiksi samarialaisilla, on yhdenvertainen oikeus lähimmäisrakkauteen. Luukkaan varsinainen päämäärä oli Jeesuksen toiminnan kautta esittää perustelut ympärileikkaamattomien pakanoiden vapauttamiselle siitä sosiaalisesta eristämisestä, johon hänen aikansa juutalaiset heidät ajoivat.
Ihmisarvoinen koronakriisin hoito
Kun kaikki suomalaiset nyt elävät sosiaalisen etäisyyden aikaa, voi pohtia mitä tämä teologinen ajatuskulku meille merkitsee. Jokainen voi osaltaan jatkaa teologian tekemistä, mutta itselleni ainakin seuraavat asiat nousevat tärkeäksi:
Nopeasti kehittynyt tilanne näyttää meille inhimilliset rajat. Nyt meillä on edessämme globaali uhka, johon meidän tieteelliset ja taloudelliset voimavarat eivät ainakaan lyhyellä aikavälillä anna ratkaisua. Ihmisenä oleminen merkitsee rajoittuneisuutta. Tämä herättää meissä hyvin erilaisia reaktioita.
On tärkeää, että meillä on yhteiskunnallisia mekanismeja, jotka rajaavat uhan leviämistä. Tämä tarkoittaa, että meidän pitää olla käytössämme työkaluja, jotka rajaavat sekä yhteisön että yksilön käyttäytymistä. Toimenpiteet pitää kuitenkin toteuttaa eettisesti niin, että ihmisillä on oikeus ihmisarvoiseen kohteluun.
Kun tilanne pitkittyy, ja kärsivällisyyttä koetellaan, käy helposti niin, että vahvat haluavat jatkaa elämänsä normaalisti, ja heikkojen oikeuksien toteutuminen jää vähemmälle. Voi olla, että voimattomuutemme tilanteen edessä luo kiusauksen nopeisiin ratkaisuihin, jotka eristävät riskiryhmiä pysyvästi ja tekevät heistä näkymättömiä.
Luukkaan evankeliumissa Jeesuksen ajatuksella vapauttamisesta on syvästi missiologinen ulottuvuus. Rajojen ylittäminen koski nimenomaan hakeutumista sosiaalisesti eristettyjen luo, ja rajojen avaamista heille takaisin yhteisöön. Kirkon tehtävään kuuluu ihmisarvon ylläpitäminen, ja väylien luominen ihmisten uudelleenkotouttamisen varmistamiseksi.
Korona-epidemia voi auttaa meitä ymmärtämään sen hädän, jonka Jeesuksen kohtaamat sairaat ja sadat miljoonat sairastavat ympäri maailmaa kokevat, kun lääketieteellistä apua ei kerta kaikkiaan löydy. Jeesuksen tehtäväksiantoihin kuuluu luovuttamattomasti: ”Parantakaa sairaat”. Lähetystyössä olemme perusterveydenhuollossa, sairaaloissa ja klinikoilla jo kauan käyttäneet kaiken sen asiantuntemuksen, jonka tutkimus ja koulutus ovat antaneet.
Suomessa verovaroilla ylläpidetty hyvinvointiyhteiskunta takaa kaikille oikeuden saada hoitoa. Tätä järjestelmää kirkko on ollut keskeisesti mukana rakentamassa. Kun Suomen hallitus epidemian vahvistuessa varmistaa tehohoidon riittävyyden kaikista heikoimmille, toteutuu siinä jotakin syvästi kristillistä.
Kun Jeesus piti linjapuheensa kotisynagogassaan, hän tarkoituksellisesti nosti esille vierasmaalaisen vapauttamisen kohteena. Luukas muistuttaa, että vapauttaminen ei rajoitu lähiyhteisöön. Kun puhumme globaalista pandemiasta, jossa kaikki ovat riippuvaisia toisistaan, emme saa unohtaa heikoimmassa asemassa olevia.
Rukous tuo yhteen
Kirkkona uskomme rukouksen voimaan ja Jumalan mahdollisuuksiin puuttua toivottomiin tilanteisiin. Kirkon rooli on kutsua rukoukseen ja toimimintaan. Rukous ei ole vain viimeinen oljenkorsi muiden keinojen pettäessä tai pakoa toiveajatteluun. Sadoille miljoonille ihmisille rukous antaa vahvan luottamuksen siitä, että elämä ja kuolema on Jumalan käsissä.
Kirkon historiassa nimenomaan rukous ihmisten puolesta on ollut keino palauttaa joko läsnä tai kaukana olevat ihmiset osallisuuteen. Se, jonka puolesta rukoilemme, tulee meille lähimmäiseksi vahvuuksineen ja heikkouksineen. Yhteinen rukous kristittyjen yhteydessä antaa ihmisille arvon seurakunnan ajatuksissa ja sydämessä. Kehoitus rukoilla jokaisen ihmisen puolesta muistuttaa siitä, miten suuren rakkauden kohteena jokainen ihminen on. Rukous on ehkä tärkein yhteydenpitoväline vapaaehtoisen tai pakollisen karanteenin aikana.
Rolf Steffansson on Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja.
Artikkelikuva: Tedward Quinn / Unsplash
Rolf Steffanssonin kuva: Kirkon kuvapankki