Olin mukana reliikissä. Salossa nimittäin tarkastettiin piispaa. Väistämättä jäin miettimään tarkastuksen merkitystä.
Esille nousi tärkeitä asioita. Moni koki tärkeäksi, että sai puhua suunsa puhtaaksi. Kyselystä tuli rankkaakin palautetta. Oli tärkeää, että ihmiset saivat kertoa harmituksensa ja sillä on tietysti arvo sinänsä.
Piispa seurueineen kävi. Istuttiin etukäteen monta päivää. Istuttiin tarkastuksessa monta päivää.
Miksi?
Jäin miettimään, mitä siitä istumisesta jäi lopulta käteen. Tosiasiahan on tällä hetkellä se, että ei piispa voi seurakunnan sisäisille ongelmille mitään. Korkeintaan voi heristää sormea.
Kapitulikaan ei oikein voi. Se on käytännössä moneen kertaan nähty. Erityisesti se tuli mieleen, kun kävin tutkimuksiani varten läpi papeista tehtyjä kanteluita. Tietysti toisinaan yritetään keksiä jokin sanktio, kuten vaikkapa vakava nuhde tms.
Päätöksiä tutkiessani olen ollut huomaavinani, että ainoa asia, josta kirkossa varmasti rangaistaan on naispappeuden vastustaminen. Siitä seuraa kenkää nopeasti. Muuten saa huidella aika vapaasti.
Johannes Alaranta, Perniön Pappi
Artikkelikuva: Asikkalan Pyhä Henrik, kuvaaja Reetta Tervakangas, Tampereen museot