siilin poikanen
6.5.2021 / Artikkeli

Eläinteologian kysymysten ristiriitaisuuteen kätkeytyy risti

Julkaistu Kategoriat ArtikkeliAvainsanat
Jaa:

Pyhyyden taju näyttää myös eläimet pyhinä ja sen myötä rajan tajun siitä, miten eläimiä saa kohdella. Saisiko muutosvoima pontta, jos eläimiin liittyviä vaikeita tunteita sanoitettaisiin enemmän? Tai löydettäisiin utopioiden tavoittelusta tie kohtuuden kulttuuriin?

Eläinteologia on poikkeuksellisen haastava laji. Siihen liittyvät kysymykset ovat eettisesti monimutkaisia, ne tulevat lähelle omaa arkielämää ja herättävät ristiriitaisia tunteita. Mitä lisäarvoa teologinen näkökulma voisi tuoda?

Ristiriidat syntyvät muun muassa siitä, että kristillisen luomisen teologian mukaan jokainen luotu on arvokas itsessään. Ihmisen myötätunnon ja rakkauden tulee ulottua paitsi omiin lajitovereihin myös toisiin lajeihin. Luonnossa kaikki liittyy yhteen. Kun yksi jäsen kärsii, kärsii kokonaisuuskin ja ihminen sen osana.

Viimeisin koko maailmaa ravisuttanut osoitus tästä on Covid 19 -pandemia, joka on hyvin todennäköisesti saanut alkunsa villieläinten laajamittaisesta kasvattamisesta ihmisravinnoksi epäeettisissä oloissa. Mikäli eläinsuhteemme ei muutu olennaisesti, on vastaavia zoonoottisia pandemioita tulossa lisää.

Kohti tehotuotantoa, kohti lajikatoa

Muutamassa vuosikymmenessä myös karjankasvatuksen volyymi on kasvanut – tehostunut – niin että usein se lähestyy teollista tuotantoa. Silloin yksittäisen eläimen oikeus mahdollisimman lajityypilliseen elämään on uhattuna. Esimerkiksi lehmät tai siat eivät voi hoivata poikasiaan tavoilla, joihin niillä on vahva biologinen tarve.

Ristiriitaisia tunteita herättää se, että karjankasvattajat haluavat pitää eläimistään mahdollisimman hyvää huolta, mutta samalla heidän on sopeutettava toimintaansa EU-Suomen ja kansainvälisen kaupan tehokkuusvaatimuksiin. Viljelijät ovat velkaantuneita ja uupuneita.

Myös lajikato, siis ihmisen toiminnan voimakkaasti kiihdyttämä sukupuuttoaalto, on sen kokoluokan kysymys, että teologian ja kirkkojen ei pidä sivuuttaa sitä.

Keskivertosuomalainen on yleensä tietoinen siitä, että esimerkiksi lihansyöntiä olisi tarpeen vähentää sekä ilmastosyistä että eläinten oikeuksiin liittyvistä syistä. Mutta lihansyönnistä on osittain tullut symboli: ”Älkää puuttuko yksityisiin ratkaisuihini. Tässä muuttuvassa maailmassa haluan säilyttää edes tutun ruokavalioni.” Tai vaikka haluaisi muuttaa pitkäaikaisia tottumuksiaan, se ei ole helppoa. Ristiriita kalvaa.

Eläinteologiassa ei ole syytä pysähtyä pelkästään tuotantoeläimiin liittyviin isoihin kysymyksiin. Myös lajikato, siis ihmisen toiminnan voimakkaasti kiihdyttämä sukupuuttoaalto, on sen kokoluokan kysymys, että teologian ja kirkkojen ei pidä sivuuttaa sitä.

Lajikato linkittyy esimerkiksi siihen, miten kohtelemme metsiämme. Se puolestaan on herkkä teema monissa seurakunnissa, joissa metsät ovat tärkeä tulonlähde. Miten punnita vanhan, monimuotoisen metsän arvoa? Tulevatko ensin taloudelliset vai luontoarvot – vai voiko näitä arvoja jopa yhdistää?

Teologisia lähestymisyritelmiä

Teologina olen koettanut lähestyä eläinteologian haasteita ennen muuta aate- ja teologianhistorian näkökulmista. Olen toivonut, että kokonaiskuvan hahmottaminen auttaisi laajamittaista ja pysyvää muutosta kohti kunnioittavampaa ja rakkaudellisempaa eläinsuhdetta.

Länsimaissa tapahtui merkittävä maailmankatsomuksellinen käänne 1600–1700-luvuilla, kun maailma alettiin hahmottaa koneenkaltaisena. Myös suhde eläimiin etääntyi, esimerkiksi kivuliaat eläinkokeet kehittyvässä tieteessä saivat alkunsa – ja jatkuvat edelleen. Vaihtoehto mekanistiselle ajattelulle on mieltää maailma elävänä organismina, jossa kaikki osat kuuluvat yhteen.

Vanha suomalainen maailmankatsomus sisältää myös ekologisesti merkittäviä painotuksia, kuten kohtuullisuuden siinä, miten ihminen käyttää muuta luontoa hengenpitimikseen. Itämerensuomalaisuudessa on ollut arvostava, luonnon pyhyyden tunnistava suhde eläimiin.

Pyhyyden tajun paluu johtaa käsittämään myös eläimet pyhinä, ja sen myötä rajan tajuun siinä, miten eläimiä saa kohdella.

Myös kristilliseen teologiaan sisältyy ajatus luomakunnan pyhyydestä. Ei panteistisesti, niin että luonto itsessään ymmärrettäisiin jumalallisena, vaan niin, että Kolmiyhteisen Jumalan läsnäolo kaikessa luodussaan on luonnon pyhyyden lähtökohta. Pyhyyden tajun paluu johtaa käsittämään myös eläimet pyhinä, ja sen myötä rajan tajuun siinä, miten eläimiä saa kohdella.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tämäntyyppisillä syvätason pohdinnoilla ei ole yhteiskunnallista muutosvoimaa. Millä voisi olla?

Ristiriidan sanoittamisen kautta eteenpäin

Omassa sisimmässäni ristiriita saa aineksia siitä, että olen maanviljelijäkodista ja haluaisin nähdä ruoantuotannon jatkuvan maassamme. Globaaleissa kriiseissä ei ole takeita, että muualta voi tuoda Suomeen ruokaa. Huoltovarmuus on osa eettistä kokonaiskuvaa.

Samalla näen, että suuri osa nykyisestä teollistuneesta ruoantuotannosta on ylittänyt kohtuullisuuden rajat. Esimerkiksi broilerinliha ei maistu, sillä broileri on liian pitkälle jalostettu kanalaji. Sen lyhyt elämä ei täytä eläimen pyhyyden vaatiman kunnioittavan kohtelun ehtoja. Koetan siis välttää teollisesti kasvatettua lihaa ja kaikkea ulkomailta tänne kuljetettavaa lihaa.

Kalaa ja riistaa saa pyytää, kunhan ei tee sitä huvin vuoksi vaan ruoaksi – ja eläintä kunnioittaen.

En ole vegaani, vaan ajattelen itämerensuomalaisittain, että kalaa ja riistaa saa pyytää, kunhan ei tee sitä huvin vuoksi vaan ruoaksi – ja eläintä kunnioittaen. Lähikalan pyytäminen tekee yleensä jopa hyvää järviemme ekologiselle tasapainolle.

Myös pienimuotoisesti kasvatettu liha on mielestäni eettisesti hyväksyttävää. Ristiriita sisälläni elää kuitenkin siinä, että en ole tinkimätön ja koherentti näissä kannoissani, vaan silloin tällöin syön muutakin lihaa, sosiaalisista syistä, kun sitä tarjotaan vaikkapa juhlissa.

Ehkä suomalaista keskustelua veisi eteenpäin se, että eläimiin liittyviä vaikeita tunteita sanoitettaisiin enemmän? Voisiko kirkko olla yksi alusta toisia kuunteleville ja kunnioittaville keskusteluille?

Auttaisivatko utopiat?

On raskasta elää yhteiskunnassa, jossa toisaalta katseiltamme piilotettuina, mutta samalla sisäisten silmiemme edessä, eläimet kärsivät laajamittaisesti elinympäristöjensä tuhoutumisesta (avohakkuut, rakentaminen) ja elämänpiirinsä kestämättömästä kaventamisesta (eläinteollisuus, eläinkokeet).

Elämäntavan kohtuullistaminen johtaa myös suurempaan henkiseen hyvinvointiin. Elämässä väljenee tilaa olennaisille asioille ja sisäiselle kasvulle.

Olen alkanut ajatella, että tarvitaan utopioita siitä, miten voimme uudella tavalla löytää tien kohtuuden kulttuuriin. Osa sitä on, että ruokaa tuotetaan jatkossa pienemmissä yksiköissä, maaperää ja eläimiä kunnioittaen. Lihaa ja maitoa käytetään selvästi nykyistä vähemmän, proteiinia saadaan lähikalasta ja kasviksista sekä osin myös teknologisesti tuotetuilla uusilla tavoilla.

Pienimuotoisempi ruoantuotanto tulee samalla olemaan omavaraisempaa kuin nykyinen tuontirehuun, tuontiöljyyn ja kemikaaleihin perustuva tehotuotanto. Se tulee olemaan yhteisöllisempää, niin että ihmiset yhdistävät selviytymisen taitojaan.

Uskon, että elämäntavan kohtuullistaminen johtaa myös suurempaan henkiseen hyvinvointiin. Elämässä väljenee tilaa olennaisille asioille ja sisäiselle kasvulle.

Juuri tähän tarvitaan teologiaa, ennen muuta kristillistä viisausperintöämme. Se voi parhaimmillaan avata meitä mielenmuutokselle ja elämänmuutokselle. Se mahdollistaa mielikuvitella toisenlaisen tulevaisuuden ja antaa voimaa kulkea sitä kohti. Mielikuvitus on väylä, jonka kautta ihmiskunta saa näkynsä.

Jumala on läsnä vaikeimmissa eettisissä umpikujissamme. Armon kokemus mahdollistaa sen, ettemme luovuta kamppailun käydessä kovaksi.

Samalla kun rakennamme perustuksia kohtuuden yhteiskunnalle, joudumme elämään ristiriitojemme kanssa. Ristiriitaan kätkeytyy risti: Jumala on läsnä vaikeimmissa eettisissä umpikujissamme. Armon kokemus mahdollistaa sen, ettemme luovuta kamppailun käydessä kovaksi.

Kirjoittaja on pappi ja teologian tohtori, joka pohtii erityisesti teologian ekologista merkitystä ja syvän hengellisyyden liittymäkohtia siihen. (Kuva Pasi Räsämäki.)

Kuva PXhere.