Elämme aikaa, jolloin demokratian arvot ovat koetuksella. Länsimainen käsitys hyvästä yhteiskunnasta on toisen maailmansodan jälkeen rakennettu sen varaan, että yhdessä haluamme puolustaa jokaisen ihmisoikeuksia. Kirkko on elänyt mukana tässä.
Geneven pakolaissopimus solmittiin aikana, jolloin Euroopassa oli lähes 60 miljoonaa pakolaista. Silti siinä haluttiin turvata se YK:n ihmisoikeusjulistuksen periaate, että jokainen ihminen syntyy tasa-arvoisena ja ihmisoikeudet ovat peruuttamaton osa ihmisarvoa. Näin myös kirkossa.
Instituutio on lähentynyt sitä, mitä varten kristinusko syntyi
Kirkon diakoniatyö on korostanut niiden ihmisten kohtaamista ja auttamista, joiden oma ääni ei kanna. Kehitys- ja lähetystyössä on entistä enemmän haluttu antaa ääntä niille, joita autetaan. Vanhasta holhoavasta ihmiskäsityksestä on siirrytty entistä enemmän ihmisen kohtaamiseen ainutlaatuisena. Tähän evankeliumin sanoma antaa vahvan pohjan.
Instituutio on lähentynyt sitä, mitä varten kristinusko syntyi. Kohtaamaan jokaisen ihmisen taustastaan riippumatta kunnioittavasti, nostaen, arvostaen.
Ei päätä pensaaseen
Nyt nämä arvot ovat koetuksella. Moni kirkon piirissä voi kokea, että olisi turvallisempaa toimia niin kuin kirkko instituutiona toimi 1930-luvulla. Useissa maissa kirkko oli varovainen torjumaan fasismia, pysytteli politiikan ulkopuolella, ehkä jopa ajatteli, että fasismi suojaa vielä pahemmalta asialta: uskonnottomuutta korostavalta kommunismilta. Se aika sai ehkä monet kirkon piirissä näkemään edistyksen ja moderniuden ongelmana. Keskustelu tolkun ihmisistä ja ääripäistä voi johtaa samaan; haluun välttää osallistumista vaikeiden asioiden käsittelyyn.
Toisen maailmansodan jälkeen moni kirkko teki tiliä menneisyytensä kanssa. Hirmutekoja olisi pitänyt torjua, olla vahvemmin turvapaikka hädänalaisille. Konservatismiin turvautuminen ei voi tarkoittaa selän kääntämistä hädänalaisille tai ihmisarvolle. Tämä kokemus kannattaa muistaa myös tänä päivänä, kuten myös evankeliumin sanoma.
Mitä ovat suomalaiset arvot?
Suomalainen yhteiskunta kaipaa arvoja keskusteluun suunnastamme. Kirkolla ja sen aktiiveilla on tässä keskustelussa roolinsa. On sitten kyse turvan tarjoamisesta hädänalaiselle turvapaikanhakijalle, köyhien auttamiselle pois leipäjonosta ja ulkopuolisuudesta tai vain käden ojentamisesta vanhukselle.
Suomalainen yhteiskunta kaipaa arvoja keskusteluun suunnastamme. Kirkolla ja sen aktiiveilla on tässä keskustelussa roolinsa.
Nyt on ihmisyyden puolustamisen aika sellaista puhetta vastaan, joka sulkee arvot pois talouden päätöksistä, tai jättää ihmisen kohtaamisen lakien ja viranomaisharkinnan ulkopuolelle. Myös moni niistä, jotka uskaltavat ja haluavat auttaa hädänalaisia, tarvitsee tukea vihalta ja pelottelulta. Auttamisestakin joutuu tänä aikana ikävän painostuksen kohteeksi.
Tarvitsemme armollista, sydämellistä kirkkoa, joka kuuntelee eikä käännä selkäänsä
On ihmisyyden aika. On kohtaamisen aika. On auttamisen aika. Ja siinä me tarvitsemme armollista, sydämellistä kirkkoa, joka kuuntelee eikä käännä selkäänsä. Yhdessä ihmisarvon ja ihmisyyden puolesta. Silloin suomalainen yhteiskunta kantaa meitä kaikkia, aivan jokaista.
Kirjoitus on osa Maan suolan Kirjeitä kirkossa -sarjaa
Ville Niinistö on Vihreiden kansanedustaja