15.2.2018 / Yleinen

Miten kirkko varmistaa toimintansa eettisyyden?

Eettisyys on kirkon ytimessä jopa siinä määrin, että kirkon on vaikea tunnistaa eettisiä riskejään.

Kirkko on vahvoilla, kun se laatii kannanottoja ihmisoikeuskysymyksistä, oikeudenmukaisuudesta ja esimerkiksi kulttuuria koskevista teemoista. Sisäisessä toiminnassaan kirkko ei vaikuta yhtä suvereenilta. Se on samassa asemassa minkä tahansa muun yhteisön ja toimialan kanssa. Seksuaalisen häirinnän ja metoo -kampanjan herättämät kysymykset koskettavat kirkkoakin. Lasten hyväksikäytössä on ryvettynyt erityisesti roomalaiskatolinen kirkko, mutta meidänkin kirkollisissa piireissämme on esiintynyt vakavia väärinkäytöksiä.

Suuren mittaluokan kavallukset, lahjonta, epäeettinen mainonta ja monet muut kohuteemat ovat ohittaneet kirkon, mutta se ei tarkoita kirkon olevan immuuni niillekään.

Jokaisessa kulttuurissa on korruption piirteitä tai ainakin riskejä. Olen pohtinut, paljonko kirkossa tehdään merkittäviä henkilövalintoja vaikka sillä perusteella, että ehdokas kuuluu samaan herätysliikkeeseen kuin valitsija. Omien suosiminen on luonnollinen osa arkeamme, mutta julkisessa päätöksenteossa siihen voi liittyä syrjintää.

Sukupuolten tasa-arvo ja seksuaalivähemmistöjen kysymykset ovat oma surullinen tarinansa kirkossa. Työpaikkakiusaamisen ja johtamisen ongelmat ovat nekin olleet ajoittain esillä julkisuudessa ja tuomiokapitulien pöydällä.

Kirkon on vahvistettava prosessejaan ja rakenteitaan, joilla tuetaan toiminnan eettisyyttä ja suomalaisten luottamusta kirkkoon.

Vaikka kirkko on olemukseltaan uskon ja rakkauden yhteisö, niin korkea ideaali saattaa muodostua kirkon kompastuskiveksi. Yhteisölle voi tulla harhakuva, että sillä olisi luonnostaan kyky toimia oikein. Kirkon on vahvistettava prosessejaan ja rakenteitaan, joilla tuetaan toiminnan eettisyyttä ja suomalaisten luottamusta kirkkoon.

Esimerkkejä yhteisöjen eettisistä rakenteista

Ratkaisuja yhteisöjen eettisyyden varmistamiseksi on monia. Seuraavassa on muutama esimerkki.

Eettisiä ohjeita (Codex Ethicus) pidetään yhteisöetiikan konkreettisena kivijalkana. Niissä etiikkaa peilataan todellisiin tilanteisiin. Niiden tehtävänä on vahvistaa yhteinen näkemys siitä, mitä yhteisö pitää hyväksyttävänä tai vääränä toimintana. Esimerkiksi yritysmaailmassa ne ovat yleisiä ja kotisivuilta helposti löydettävissä.

Ohjeiden ongelmana on, että joskus ne laaditaan copypaste-menetelmällä muita matkimalla, eikä niiden taustalla ole laajaa keskustelua. Heikoimmillaan niiden vaikutus on lähinnä kosmeettinen. Parhaimmillaan niihin vedotaan ja niiden sisäistämiseen panostetaan esimerkiksi koulutuksen avulla.

Ammattieettiset ohjeet ovat perinteisesti olleet vahvoja professioiden identiteetin määrittäjiä, kuten Hippokrateen vala ja Olaus Petrin tuomarinohjeet. Luontokuvaajilla, insinööreillä, psykologeilla ja kymmenillä muilla ammattiryhmillä ovat omat ohjeensa. Ne tarjoavat yleisluontoisia tienviittoja, ja niitä täydentämään tai korvaamaan laaditaan päivitettyjä versioita.

Tutkimukset ja kartoitukset auttavat ymmärtämään yhteisön eettistä tilaa. Tutkitaan esimerkiksi johtamista ja esimiestyötä, prosesseja, hallinnon läpinäkyvyyttä ja henkilöstön kokemuksia epäeettisistä käytännöistä. Tätä varten on kansainvälisiä malleja, joista varsin tunnettu on Müel Kapteinin CEV-malli (Corporate Ethical Virtues). Sitä on sovellettu Suomessakin, ja sen teemoista on väitellyt Elina Riivari.

Organisaatiotutkimukset ovat parhaimmillaan silloin, kun yhteisö on käynyt arvokeskustelua, laatinut eettiset ohjeensa ja aloittanut sisäisen etiikkatyön. Tällöin henkilökunnan ajatuksia peilataan yhdessä sovittuihin linjauksiin. Tutkimukset voivat toimia myös havahduttajina ja paljastaa eettisiä riskejä.

Pilliin puhaltaminen, Whistleblowing, on yleistynyt malli maailmalla. Yhteisö luo rakenteen varmistamaan, ettei viestintuojaa ammuta. Väärinkäytöksiä havainneella työntekijällä on tiedossaan kanava, jossa hän voi tuoda esille viestinsä luottamuksellisesti ilman, että joutuu syytteeseen oman pesän likaamisesta.  

Etiikkavaltuutettu (Ethics ombudsman) -tyyppisiä rooleja on monissa korporaatioissa. Niiden tehtävänä on auttaa huomion kohdistamista organisaation eettisiin riskeihin ja käytäntöihin. Etiikkavaltuutettu voi ottaa vastaan kanteluita tai muuten auttaa johtoa tunnistamaan päätöstensä eettisiä seurauksia. Esimerkiksi pilliinpuhaltaja voi ottaa häneen yhteyttä.

Eettinen toimikunta, neuvosto tai vastaava on käytössä toimialakohtaisesti sekä suurissa korporaatioissa. Hyviä esimerkkejä ovat urheiluelämä, hoito-, tiede- sekä markkinointi- ja mainonta-ala. Meillä tunnetuimpia on Julkisen sanan neuvosto. Myös konsultoinnilla, koulutuksella ja esimerkiksi sisäisillä tarkastajilla on omia eettisyyttä tarkastelevia neuvostojaan.

Toimikuntien tehtäväkuvauksissa käytetään sellaisia verbejä kuin tutkia, ottaa kantaa, käsitellä, ehdottaa, tukea, edistää, huolehtia, yhtenä esimerkkinä Talentian ammattieettinen lautakunta. Kansainvälisellä kentällä eettisen toimikunnan (tässä tapauksessa Ethics Office) tehtävistä on hyvä kiteytys esimerkiksi FAOn sivulla.

Viestinnän eettinen neuvottelukunta (VEN)on mielestäni parhaita suomalaisia esimerkkejä eettisen itsesäätelyelimen toiminnasta. VEN ottaa kantaa ajankohtaisiin haasteisiin sekä edistää ja ylläpitää keskustelua viestinnän etiikasta. Se tapahtuu alan eettisten ohjeiden perusteella. Kannanotoissa tulkitaan eettisiä ohjeita yleisellä tasolla.

Kirkon eettiset rakenteet

Kirkossa on käytössä useita ammattieettisiä ohjeita. Pappisliitto on määritellyt vuonna 2009, millaista on Papin ammattietiikka. Vastaavia ohjeita on ainakin diakoniatyöntekijöillä, kirkonpalvelijoilla ja nuorisotyönohjaajilla. Eri työntekijäryhmien ydinosaamiskuvauksissa on maininta tehtävien eettisistä vaatimuksista.

Kirkon yhteiskunnallisten ja eettisten kysymysten neuvottelukunta asetettiin vuonna 2016. Sen tehtävänä on keskittyä merkittäviin ajankohtaisiin yhteiskunnalliseettisiin kysymyksiin, jollaisia voivat olla esimerkiksi ilmastonmuutos, sosiaalinen eriarvoisuus tai eutanasia. Sen sijaan kirkon sisäiset asiat eivät kuulu tämän elimen agendalle.         

Kotimaan mielipidekirjoituksessa 25.1.2018 ehdotin tutkittavaksi, tarvitaanko kirkossa nykyistä selvemmin edellä luettelemiani etiikkaa vahvistavia rakenteita, esimerkiksi Eettistä toimikuntaa. Sellaisen perustaminen ei tähän mennessä ole tullut ajankohtaiseksi kirkossa.

Kotimaan mielipidekirjoituksessa 25.1.2018 ehdotin tutkittavaksi, tarvitaanko kirkossa nykyistä selvemmin edellä luettelemiani etiikkaa vahvistavia rakenteita, esimerkiksi Eettistä toimikuntaa.

Luterilaisen ymmärryksen mukaan eettiset kysymykset ovat järjen, valistuneen ymmärryksen sekä tutkimuksen ja keskustelun piiriin kuuluvia asioita. Yhteisöetiikka hyödyntää esimerkiksi filosofiaa, psykologiaa, sosiologiaa, kulttuuri- ja organisaatiotutkimusta, yleistä arvoymmärrystä ja eettistä perinnettä. Kirkon on omista lähtökohdistaan käsin luontevaa hyödyntää eri elämänalueilta saatuja kokemuksia.

Samalla kirkolla on oma erityisluonteensa ja -kysymyksensä. Kristillisen uskon ja teologian suuri anti yleiseen etiikkakeskusteluun on rakkauden ja tekojen välinen suhde. Vaikka tiedämme, mikä on oikein, niin Paavalia siteeraten meiltä puuttuu voima hyvä tekemiseen. Rakkauden ja armon omaksuminen on kannustin hyvän tekemiseen ja pahan välttämiseen. Toisaalta armon ymmärtäminen ei sekään takaa, että kirkko käytännössä olisi oikeudenmukaisempi tai rakkaudellisempi kuin sekulaarit yhteisöt. Kirkko tarvitsee omat eettiset rakenteensa siinä missä tiedeyhteisö, viestintäala ja urheiluelämä monine erityiskysymyksineen.

Hallinnolliset kanavat vs. riippumattomat elimet

Kun kirkon työntekijä työnsä piirissä rikkoo Suomen lakia, hänen asiansa päätyy maallisten käräjien käsittelyyn. Rikkomukset voivat olla esimerkiksi talousrikoksia, seksuaalista häirintää tai vaikka työpaikkakiusaamista.

Lievemmille rikkomuksille työelämässä ovat omat kanavansa, kuten sovittelu, esimiehen puuttuminen, ilmoitus aluehallintovirastoon sekä kirkossa tuomiokapitulille tehtävä kantelu. Näiden kanavien yksi heikkous piilee siinä, että niissä tuomarin roolissa toimiva ei kaikissa tapauksissa ole jäävi. Kun yrityksen työntekijän epäillään rikkoneen organisaation eettisiä periaatteita, hänen asiaansa käsittelevän johtajan suurin huoli saattaa olla pelko yrityksen maineen heikentymisestä. Vaikka työntekijä olisi viaton, hänet saatetaan erottaa, jotta huhuilta katkaistaan siivet.

Vastaavasti papin toiminnasta tehty kantelu tuomiokapitulille asettaa piispan ja kapitulin jäsenten riippumattomuuden koetukselle. Heihin kohdistuu paineita kunkin omien sidosryhmien taholta ja median suunnasta, jolloin päättäjien tulee osoittaa jämäkkyytensä tai suvaitsevaisuutensa. Useimmilla päättäjillä saattaa olla henkilökohtainen historia valituksen kohteena olevan papin kanssa, rasitteineen ja ystävyyksineen. Vaikka nämä esimerkit voivat olla teoreettisia, niin mielikuvien tasolla epäilyt elävät helposti omaa elämäänsä.

Kirkko tarvitsee omat eettiset rakenteensa siinä missä tiedeyhteisö, viestintäala ja urheiluelämä monine erityiskysymyksineen.

Eettinen toimikunta on lähtökohtaisesti irrallaan hallinnollisista riippuvuussuhteista, jolloin sen kannanottoihin jää mahdollisimman vähän epäilyksiä asian oikeudenmukaisesta käsittelystä. Uskon kirkon hyötyvän tämän tyyppisen elimen olemassaolosta.

Eettisten toimikuntien tehtäväkenttä

Valitusten käsittely on vain osa eettisten toimikuntien agendaa. Laajimmillaan ne voivat antaa lausuntoja ja luottamuksellista neuvontaa, tehdä ehdotuksia ja avauksia, tunnistaa eettisesti harmaita alueita, toimia pilliin puhaltamisen kanavina, laatia ohjeistuksia, tarjota koulutusta sekä auttaa kiperien tilanteiden sovittelussa. Suurissa organisaatioissa niiden tehtävänä voi olla erilaisten etiikka- ja vastuullisuushankkeiden koordinointi.

Usein ne toimivat luottamushenkilöpohjaisesti, harvalla kokoontumistiheydellä, ja ne käsittelevät vain asioita, joilla on yleistä merkitystä toimialalle, vaikka kirkolle. Juridista päätösvaltaa niillä ei ole, mutta painoarvoa usein paljonkin.

Kirkossa ja kirkon piirissä tarvittava säätely voi olla vain kirkko-organisaatiota koskeva tai vaihtoehtoisesti kaikkien kirkollisten tahojen yhteinen. Lisäksi valtiolla saattaisi olla intressi käynnistää kaikkia uskonnollisia yhteisöjä koskeva eettinen keskustelu.

Mikä olisi viisain ratkaisu kirkon kannalta? Siitä kannattaa vähintäänkin tehdä selvitys.

 

 

 Tapio Aaltonen on rovasti ja yritysvalmentaja