Kiinnostavalla tavalla Jaakobin portaat tarjoaa matkan pyhään ja mielen järkkymiseen, arkiseen välittämiseen ja jumalallisten asioiden ytimeen. Joel Haahtelan trilogian kolmas osa on kiinnostava ja monitulkintainen teos.
Aiemmin Adelen kysymys ja Hengittämisen taito kietoivat perheen sisäisiä salaisuuksia hengellisen yhteisön kuvaukseen ranskalaisessa luostarissa tai Kreikan saaristossa. Nyt juoni on punottu Jerusalemin matkaan, jonka tarkoituksena on tuoda Jerusalemin syndroomaan sairastunut veli takaisin kotiin. Liian monet pyhät kertomukset ja paikat ovat haastaneet herkkää mieltä liikaa ja vieneet sairaalahoitoon. Haahtelan vakio teemoja ovat etäinen isä ja odottamatta kuollut äiti, mutta nyt asetelmaa täydentää matka veljen luo.
Vaikka tarina kulkee Jerusalemissa ja esittelee Mea Shearimin katuja ja ruokakioskeja, todellinen Jerusalem jää ehkä kuitenkin symboliksi ja lavasteeksi pyhän tihentymästä. Kyse on paikasta, jossa kaikki pyhä tapahtuu, paikasta jossa taivas ja maa kohtaavat. Ja erityisesti paikka, jossa Jaakobin portaiden tavoin kuljetaan taivaan ja maan välillä.
Haahtelan pienoisromaanissa kaikki on symboliikkaa. Symboleja ei kuitenkaan selitellä, vaan ne kerrotaan ja jätetään monitulkintaisiksi ja unenomaisiksi. Kertomuksen aikana Jerusalemissa sataa lunta, koko ajan ja toisinaan tiheästi. Jerusalemissa käyneet tietävät, että joskus lunta todella tulee. Jatkuva lumisade on kuitenkin kuva epänormaalista, kuva uhkaavasta, sairaudesta ja pelosta, että elämä nujertuu. Sade lakkaa vasta, kun sairaus hellittää.
Mistä tarinassa lopulta on kysymys? Tätä voi vain aavistella, mutta osana vastausta on äidin kasvojen ja veljen löytäminen. Haahtelan pääsiäiskertomuksessa rakkauden merkitys on lopulta suurempaa kuin pyhien paikkojen tarinat.
Kirjoittaja on Maan suolan päätoimittaja.
Joel Haahtela,
Jaakobin portaat.
Otava 2022, 192 sivua.