Black Lives Matter
25.9.2020 / Artikkeli

Murrosajassa nyt

1960-luvulla luvulla elettiin monessa maassa demokratian murroskautta. Miten on nyt? Mikä murtuu, mitä se synnyttää yksilössä ja yhteiskunnassa? Ohessa neljä näkökulmaa asiaan.

Joukot ovat liikkeellä

Reetta Meriläinen

Vuosi 2020 muistetaan pandemiasta, joka on tuonut kuoleman uhan kaikkien ihmisten lähelle. Se on pakottanut poliitikot pikapäätöksiin sumussa. Se erottelee niin valtiot kuin yksilötkin itsekkäisiin tai yhteisvastuullisiin. Solidaarisuus on palannut kielenkäyttöön.

Kansalaisyhteiskunnat ovat hengissä. Ilmastokriisi, ihmisoikeuksien ja demokratian halveksunta sekä julkea rasismi ovat saaneet joukot liikkeelle. Black Lives Matter -protestit ovat jatkumoa 1960-luvun kansalaisoikeustaistelulle Yhdysvalloissa. Rasismi on syvällä rakenteissa.

Ennen valvoi isoveli, nyt valvovat pikkusisarukset kameroineen. Sosiaalinen media vahtii valtaa (myös mediavaltaa) ja paljastaa vääryyksiä, mutta toisaalta antaa kaikupohjaa vihalle ja valehtelulle. Tulee mieleen 1930-luku.

Reetta Meriläinen, emerituspäätoimittaja

Muutoksen äänitorvien raskas viitta

Johannes Anttila konsultti Demos Helsinki

Italialainen sosiologi Alberto Melucci kirjoitti 1990-luvulla kansanliikkeiden olevan ”pettyneitä profeettoja” – muutoksen äänitorvia, jotka tiedostavat tarpeellisten muutosten mahdottomuuden yhä monimutkaisemmassa maailmassa. Meluccin kielikuva pukee myös yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin globaaliksi levinnyttä ja uutta virtaa etenkin nuorista aktivisteista saanutta ilmastoliikettä.

Kasvava liike kielii murroksesta. Sadattuhannet eri puolilla maailmaa ilmastomarsseille osallistuneet tietävät, että tarvittavat muutokset taloudessa ja yhteiskunnan toiminnassa ovat massiivisia. Samalla on kuitenkin helppo sovittaa profeetan viittaa sekä liikkeelle että sen kärjessä oleville nuorille – syyttävät sormet viestivät, että ellei muutosta tapahdu ja pian, nuorilla tuskin on mitään tulevaisuutta mitä odottaa.

Kuten aikanaan työväenliike ja esimerkiksi 1960-luvulla opiskelijaprotestit, on ilmastoliike nostanut tikunnokkaan yhteiskuntiamme leimaavan jännitteen, jonka aiheuttaman kamppailun lopputulokset ovat vielä epäselviä. Planeetan ja ihmisten puolesta lienee viisainta toivoa, että pettyneen profeetan viesti leviää yhä korkeammalle ja kovempaa.

Johannes Anttila, konsultti, Demos Helsinki

Ilmastomarssi
Kuva Mika Baumeister / Unsplash

Keskellä talsiminen tuntuu puolinaiselta

Yhteiskunnallinen aktivoituminen tapahtuu monilla aikuisuuden kynnyksellä, kun oma ideologia alkaa muodostua. Nuoren aikuisen silmin maailma näyttää ennen kaikkea kahtia jakaantuneelta. Jakolinja ei ole aina sama: rikkaat länsimaat / köyhät maat, joista saapuu pakolaisia, globaali yhteinen vastuu / yksilön radikaali vapaus tai vähemmistöjen oikeudet / enemmistön vakiintuneet tavat. Kaksi ihmistä saattaa jakaa yhden kannan ja lukittautua toisessa kysymyksessä eri bunkkereihin.

Ville Lehonmaa, Navi pj 2020

Ääripään mielipiteistä tuntuu saavan aikaan ärhäkämmän argumentin tai voimakkaamman yhteishengen, joten keskellä talsiminen vaikuttaa puolinaiselta. On kova paine valita selkeä puoli ja sen myötä sulkea jokin ryhmä – se vastapuoli – pois omasta elämästä.

Ville Lehonmaa, NAVI-ryhmän puheenjohtaja

Johtajan on ansaittava auktoriteettinsä

Elämme muutosaikaa myös johtajuuden ja siten myös piispuuden näkökulmasta. En lähtisi vertaamaan tätä muutosta vaikkapa vuoden 1968 mielenosoituksiin ja mellakoihin, mutta silti muutos on selkeä. Auktoriteettiasema ei tule enää viran mukana täysin annettuna vaan yhä useammin se tulee ansaita.

Samalla kun perinteinen auktoriteettien kunnioitus on loiventunut, piispanvirka on, mielenkiintoista kyllä, alettu ymmärtämään teologisesti yhä erillisempänä virkana pappisviran kentässä ja selkeästi hengellisempänä.

pastori Zitting

Tämä muutos näkyy myös visuaalisesti muun muassa piispojen asusteissa. Ekumeenisen kehityksen seurauksena piispat ovat alkaneet pukeutua violettiin paitaan ja koristeellisiin kaapuihin sekä hiippaan. Vaikka vaatteet korostavatkin piispan erityislaatuista roolia, piispoihin suhtaudutaan tänä päivänä mutkattomammin.

Heidi Zitting, seurakuntapastori, Tapiolan seurakunta, Espoo