Hengelliseen vallankäyttöön tulee tarttua

Hengellisen vallankäytön teema on edelleen ajankohtainen. Sen uhka on olemassa, eikä riski eliminoidu toivomalla, vaan toimimalla.

Hengellisen vallanköytön ja väkivallan riski on todellinen ja kietoutuu yhteisöjen olemukseen. Uskonnolliset yhteisöt kysyvät, mikä on Jumalan tahto kussakin asiassa. Yhteisöt tekevät opista myös elämää koskevia tulkintoja, joita odottavat jäsenten noudattavan elämässään. Opin, tulkintojen ja yksimielisyyden merkitys yhteisöissä kuitenkin vaihtelee. 

Hengellisestä vallankäytöstä ja väkivallasta puhuttaessa tarkoitetaan yleensä opillisia näkemyksiä sekä ohjausta, jota yhteisö käyttää jäseniinsä. Hengellisen vallan avulla ei ohjata ainoastaan käyttäytymistä, vaan myös ajattelua, tunteita, suhteita ja kokemuksia. 

Yhteisön sisään sijoittuvaa tulkintojen, vastuun ja vallankäytön mekanismi toimii usein rauhanomaisesti ja näkymättömänä, mutta aktivoituu näkemyseroista ja niitä seuraavista tulkintakamppailuista. 

Hengellisestä väkivallasta voidaan puhua silloin, kun käsityksistä toinen määrittyy ikään kuin automaattisesti ja yhteisöllisesti oikeaksi ja toinen vääräksi. Tämä voi tapahtua uskoon, oppiin tai yhteisöllisiin perinteisiin ja käsityksiin vetoamalla.

Oikean ja väärän tulkinnat

Yhteisön jäsen ei kuitenkaan ole vain ulkoisen kontrollin kohde. Sitoutuessaan yhteisönsä hengellisiin tulkintoihin yksilö sisäistää valvonnan, sijoittaa sen oman mielensä sisään. Muita ei tarvita.

Uskoon ja moraaliin liittyvät kamppailut käydään silloin oman mielen sisällä. Yhteisön hengellisen ohjauksen aktivoi jäsenessä havaittu käytöksen tai puheen muutos.

Hengellisyys tarjoaa ainutlaatuisen intensiteetin vallan käytölle, koska hengellinen tulkintaoikeus on vahvinta ajateltavissa olevaa valtaa. Siksi myös hengellisen vallankäytön vauriot ovat vakavia.

Kun usko tai moraalisen toimijuuden pohja todetaan vääräksi tai puuttuvaksi, ihmisen olemassaolon perusta järkkyy.

Kun usko tai moraalisen toimijuuden pohja todetaan vääräksi tai puuttuvaksi, ihmisen olemassaolon perusta järkkyy. Ilmiön traagisuutta lisää se, että hengelliset tulkintaerimielisyyksiä sisältävät tilanteet lukkiutuvat helposti, jos yhteistä ymmärrystä ei löydy.

Näin voi käydä, mikäli sovun saavuttaminen merkitsee omista kokemuksista ja moraalisesta hahmotuksesta luopumista.

Vallankäytön ja väkivallan yhteisöllisyys

Hengellinen valta konkretisoi hyvin sen, että valta ja väkivalta ovat kollektiivisia ilmiöitä. Vallan käyttäminen edellyttää ihmisten välisiä sopimuksia, keskinäistä luottamusta ja hyväksyntää. Valta hyödyntää ja toisaalta muovaa ihmisten välisiä sosiaalisia suhteita ja asemia.

Yhteisölliset käsitykset elämästä, ihmisyydestä ja uskosta vaikuttavat niin hengellisen kuin usein myös muun väkivallan riskeihin, toteutumiseen ja ratkaisemiseen. Seksuaalisten normien, sukupuolen sidotun toimijuuden sekä uskon ja elämän väliset kysymykset ovat tyypillisiä hengellisten merkitysten ja seurannan teemoja.

Uskon kuuliaisuudesta muistuttaminen kuuluu kristilliseen perintöön, mutta sen jäykkä ja yksisuuntainen tulkinta voi olla tuhoisaa.  Jäsenen on silloin vaikea osallistua tulkinnoista käytävään keskusteluun.

Vastuu ja vastuun väärinkäyttö

Kollektiivisesti sovitut ja jaetut merkitykset tarjoavat oikeutuksen, mutta usein myös tehokkaan verhon vallankäytön vääristymille sekä niitä koskevan vastuun väistelylle.

Tarkoitus pyhittää keinot, hyvä tarkoitus pahatkin keinot ja pyhä tarkoitus äärimmäisetkin.

Tarkoitus pyhittää keinot, hyvä tarkoitus pahatkin keinot ja pyhä tarkoitus äärimmäisetkin. Tämän osoittavat monet yhteisöjen toteutuneet käytännöt. Ihmisiä on voitu yhteisesti hyväksyttyjen käytäntöjen avulla syyttää ja nöyryyttää siten, että kaikki yritykset puolustautua, väistää tai hankkia puolustajia ovat pahentaneet enemmän kuin korjanneet yksilön asemaa. 

Hengellisen vastuunkannon ja yhteisöllisten käytäntöjen vääristymisen riski on rakenteellinen, sillä se lepää opissa sekä opillisen perinnön vaalimisen ja hengellisen ohjauksen tehtävissä. Koska kyseiset tehtävät ovat olleet uskonnollisille yhteisöille keskeisiä koheesion ja omaleimaisuuden ylläpitämisessä, yhteisöllisiä käytäntöjäei ole osattu riittävästi arvioida.

Rakenteelliset ongelmat edellyttävät hengellisen toimintakentän eri osapuolten, yksilöiden, yhteisöjen ja instituutioiden, kuten kirkon ja erilaisten uskonnollisten yhdyskuntien välistä yhteistyötä.

Kristillinen rauhanliike mallina

Luterilaisten kirkkojen maailmanneuvosto kuten myös oma kansallinen kirkkoyhteisömme on ilmaissut tunnistavansa hengellisen vallankäytön vahingollisuuden ja väärinkäytösten vakavat seuraukset yhteisöjen ja yksilöiden elämään.

Vallankäytön riskien tunnustaminen on tärkeä askel toimintakentän ongelmien tervehdyttämisessä. Se jatkeeksi tarvitaan kuitenkin työskentelytapoja, joilla voidaan ratkaista konfliktitilanteita, sekä tukea vastuunkantoa.

Sodan ja väkivallan poissaolo ei merkitse rauhaa, jos ihmisten välinen tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus sekä omantunnon vapaus jäävät toteutumatta.

Kristillisen rauhanliikkeen henki ja toimintamallit tarjoavat hyvät lähtökohdat tähän. Kristillinen rauhanliike muistuttaa, että sodan ja väkivallan poissaolo ei merkitse rauhaa, jos ihmisten välinen tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus sekä omantunnon vapaus jäävät toteutumatta. Siksi liike kutsuu kaikkia kristittyjä kantamaan vastuuta ja toimimaan rauhan ja oikeudenmukaisuuden edistämiseksi.

Kohti tervettä yhteisöä

Ihmiset ja yhteisöt voivat myös erehtyä – niin tulkinnoissaan kuin niiden toteuttamisessa. Virheetöntä yhteisöä ei ole.

Ihmisoikeustyö kirkossa ja yhteiskunnassa merkitsee vastuunkantoa myös hengellisen vallankäytön ongelmien ratkaisemisesta. Jo olemassa olevan tutkimustiedon avulla voidaan kehittää malleja yhteisöllisten kriisien ja konfliktien ratkaisuun.

Yhteisöjen sisään sijoittuvan ihmisoikeustyön ja kristillisen rauhantyön tavoitteena on väkivallan lopettaminen ja ennaltaehkäisy. Se merkitsee tapahtumien ja kokemusten äärelle asettumista, osapuolten kuulemista ja keskinäistä vuorovaikutusta, vahinkojen korjaamista sekä rakenteiden ja käytäntöjen tervehdyttämistä.

Oikeudenmukainen yhteisöelämä edellyttää avoimuutta ja totuudellisuutta.  Terveessä uskonnollisessa yhteisössä on tilaa keskusteluille, todellisuuden kohtaamiselle sekä vastuun kantamiselle.