Eurooppa on syntynyt taistelujen, sotien ja kansanmurhien maaperälle. Euroopassa oli mahdollista järjestelmällisesti tuhota kuusi miljoonaa juutalaista ja satoja tuhansia romaneja, vammaisia tai seksuaalisiin vähemmistöryhmiin kuuluvia. Toisinajattelevia kuoli miljoonia Josef Stalinin aikana Neuvostoliitossa, Suomen naapurissa.
Vielä 1990-luvulla Jugoslavian valtion hajottua syntyi etnisiä puhdistuksia, jotka jatkuivat vuoteen 1999 asti.
Sivistyneessä, vanhassa Euroopassa on ollut tapana tappaa muita ihmisryhmiä etnisyyden tai uskonnon takia vielä pari vuosikymmentä sitten. Vastakkainasetteluja on ollut mahdollista taikoa esiin uudestaan ja uudestaan, koska edelleen vaistonvaraisesti pelkäämme vierasta, tuntematonta ja erilaista. Ihmisryhmien selviytymisen ja kehittymisen nykyhetkeen ovat ohjanneet monet muutkin vietit ja perusasenteet.
Pelko vieraita ja tuntemattomia vastaan on ollut toisinaan välttämätöntä ja myös elämää suojelevaa, mutta käänteisenä puolena on ollut vaara eristäytyä ja käyttää kohtuutonta voimaa uhkien torjunnassa.
Ihmiskunta ei ole kuitenkaan saavuttanut nykyistä tilaa pelkäämällä vaan luottamalla ja rakastamalla.
Ihmiskunta ei ole kuitenkaan saavuttanut nykyistä tilaa pelkäämällä vaan luottamalla ja rakastamalla.
Siinä missä pelko ajaa meitä erilleen, antaa luottamus toiseen mahdollisuuden toimia yhdessä ja rakentaa välittämisen verkostoa. Siksi luottamus on ihmisyyden syvin ulottuvuus.
Euroopan parlamentin vaaleissa eivät teemoina ole sodat ja joukkomurhat, mutta siitä huolimatta on jokaisella ihmisellä Euroopassa kutsu ja velvollisuus asettua luottamuksen ja rauhan rakentamisen puolelle. Miten se tapahtuu käytännössä, kuuluu poliittisten puolueiden asialistalle.
Selkeää on kuitenkin se, että kaikkia kristittyjä kutsutaan rakentamaan Eurooppaa, joka rakentuu luottamukseen, ei pelkoon.
Tähän viittasi arkkipiispa Tapio Luoma kirkolliskokouksen avajaispuheessa, kun hän muistutti, että
”Kodin, uskonnon ja isänmaan hyvinvointi ei voi koskaan perustua eristäytymiseen, kaunaan, viholliskuviin tai oman erinomaisuuden korostamiseen muiden ihmisten, muiden kansanryhmien tai muiden kansakuntien kustannuksella. Koti, uskonto ja isänmaa on tarkoitettu vuorovaikutukseen muiden kotien, uskontojen ja isänmaiden kanssa. Nyt tarvitaan tällaista tajua suomalaisuudesta ja Suomesta.”
Euroopassa on sotien ja kansanmurhien jälkeen kotien, uskontojen ja isänmaiden vuorovaikutuksen aika.