13.7.2022 /

Suomi Areena jatkuu: nuoret ja köyhät

Kari Latvus
Jaa:

Tiivis keskustelu nuorten tilanteesta ja köyhien todellisuudesta oli esillä Porissa Suomi Areenan keskusteluissa tiistaina – mutta ehkä kuitenkin Suomi Areenan kokonaisuutta ajatellen enemmän syrjässä kuin keskiössä.

1. Nuorille suora ohituskaista terapiakeskusteluun

Walk In -terapia on kevään 2022 yksi upeimpia ideoita, josta tuli totta melkein sormia napsauttamalla, ilman liittymistä vuotta aiemmin tehtyä toiminta- ja taloussuunnitelmaa, ilman budjettivarausta ja ilman työryhmän pitkiä kokouksia. 

Kirkkohallituksen asiantuntijan (1.8. alkaen Lasten ja Nuorten Keskuksen toiminnanjohtaja) Mikko Mäkelänideoima toimintamalli on startannut keväällä esimerkiksi Tampereella ja Keravalla ja nyt löytämässä paikkansa myös Porissa.

Idea on yksinkertainen: nuorille on tarjolla mahdollisuus kävellä sisään ja käydä keskustelua ammattiosaajien kanssa. Terapiaksi ei siis nimetä mitä tahansa jutustelua vaan toiminnasta vastaavat ammattilaiset.

Loistava asia purkamaan niitä paineita, jotka olivat jo ennen koronapandemiaa ja jotka vain tulivat suuremmiksi eristymisen vuosina.

Mikko Mäkelä
Mikko Mäkelä Suomi Areenan keskustelussa

2. Mikä ihmeen Erilainen mingle?

Suomi Areenalla on vahva leima yhteiskunnallisten päättäjien ja asiantuntijoiden kohtaamispaikkana, johon tullaan ilman kirjoitettuja puheita, rennolla mielellä ja verkostoidutaan toisten samankaltaisten kanssa. Onko siis kyse lähinnä hyvinvoivien kansalaisten kesäbileistä?

Kyllä ja ei. 

Toisenlaista ääntä on sitkeästi pitänyt esillä Erilainen mingle -tapahtuma. Kokkarit kirkossa, jossa tarjolla yleensä ylijäämäruokaa ja keskustelun ytimessä syrjäytyneet ja köyhät. Tiistaina Keski-Porin kirkossa teemana oli “Millaista on olla köyhä?”. Keskustelun ytimessä oli toimeentulon niukkuus, köyhyyden kuvaaminen ja ruoka-apu.

Yksi olennainen viesti liittyi siihen, että köyhien nimeämisessä tulisi olla varovainen. Vaikka tuloköyhyyden voi jotenkin määritelläkin, niin silti sellaista ihmisten joukkoa, jota kuvataan sanalla ”köyhät” on liki mahdoton laittaa yhteen ja selkeään boksiin. Köyhyys voi kohdata jostain syystä lähes kenet tahansa. Köyhyys siis karkaa määrittelijöiltä kovin helposti.

Jo maanantaina oli Suomi Areenassa ollut esillä perusturvan heikko taso Suomessa. Sama tuli esiin Erilaisen minglen keskustelussa. Suomalaisen yhteiskunnan iso haaste olisikin tehdä tarkistus perusturvan tasoon.

Erilainen mingle on Suomi Areenassa tarpeellinen vastavoima ja äänen antajana niille, joiden ääni on vaarassa jäädä kuulematta. Mutta Porissakin Erilainen mingle kokoaa erityisesti niitä, jotka ovat jo etukäteen kohtuullisen hyvin asioista perillä. Ehkä Erilainen mingle tulisikin tuoda kirkosta torille, siis MTV:n päälavalle.