Evoluution teologia

Luomisen teologian sijasta pitäisi puhua evoluution teologiasta. Evoluution Jumala puhuu evoluution kieltä. Evoluution teologia on puhetta Jumalasta luonnontieteellisen maailmankuvan viitekehyksessä. Jos Jumala toimii maailmassa evoluution kautta, mitä teologisia johtopäätöksiä siitä olisi syytä tehdä?

Evoluutioskeptikot kirkossa

Kirkossa käytiin neljännesvuosisata sitten tiiviistä keskustelua kreationismista. Sen mukaan Raamatun alkukertomukset voitaisiin lukea kuvauksena maailman alkuhistoriasta. Elääkö kreationismi kirkossa edelleen?

Eteenpäin elävän kirkon mieli

Kristinusko kehittyy eteenpäin evoluution tavoin, näkee Olli Valtonen.
– Meidän on luotava nahkamme, rikottava kangistuneet kaavat ja säädettävä vanhentuneet järjestelmät uusiksi. Kirkon uudistukset rakentuvat vanhan päälle. Mitään ei synny tyhjästä.

Kirkon viestinnän raju murros

Seurakuntien toiminnassa viestinnän merkitys on jatkuvasti kasvanut viime vuosikymmeninäa. Samaan aikaan yhteiskunnassa on ollut käynnissä valtava murros, jossa digitalisaatio, kirkon aseman heikkeneminen ja moniarvoistuminen saattoivat kirkon uuteen tilanteeseen. Pääkaupunkiseudulla kirkon asema valtaväestön tavoittavana kansankirkkona ei ole enää selviö, kun kirkkoon kuuluu vain noin puolet väestöstä.

Ekoteologiaa järven rannalta

Teologian tohtori Pauliina Kainulaisen Suuren järven syvä hengitys (Kirjapaja, 2019) jatkaa hänen pitkäaikaista pyrkimystään silloittaa alkuperäiskansojen ja kristinuskon ajattelua. Samalla se on keski-ikäistyvän ekoteologin kertomus yrityksestä vetäytyä enemmän syrjään.

Väljähtynyt punk-kapina kirkossa

Joulun alla uusi Jeesus -kirja sai julkistamiseen vetoapua parista lehtiartikkelista. Niissä nostettiin esiin Henrik Wikströmin pieni kirja Mitä Jeesus tekisi? Kirkko ja 2000-luvun kapina (Gummerus). Lehtijutut synnyttivät kiivasta keskustelua somessa myös niiden parissa, jotka kirjaa eivät olleet lukeneet.

Asiakkuuden aika kirkossa

Omaehtoisuus ja asiakkuusajattelu haastaa kirkon, joka on perinteisesti määritellyt jäsentensä roolin. Millaiset mahdollisuudet yhteisöllisyyden puolesta puhujalla on yksilöllisyyden aikana?

Valtakunta vai valta?

Mikä ihmeen tarve meillä on rajoittaa mielikuviamme Jumalasta ja määritellä Jumalan valtaa? Yksi tehokkaasti rajoittava tekijä on perinteinen käännös ”Jumalan valtakunta”

Auttajan vallankäytön paha ja hyvä

Diakoniatyössä valtaan liittyvät kysymykset ovat läsnä niin työn luonteessa ja rakenteissa kuin suhteessa avuntarvitsijoihin. Miten vallankäyttö näyttäytyy työntekijän ja diakoniassa asioineen näkökulmasta? Entä miten voidaan tukea kohdatun ihmisen valtautumista?

Kirkon johtajilla puute rehellisen palautteen antajista

Konsultti Jaana Laukkarisen mielestä johtajan tärkein ominaisuus on kyky arvioida itseään. Hänen mukaansa palautteen antajia on sitä vähemmän ympärillä, mitä ylemmäs hierarkian portailla mennään. Siksi tarvitaan itsearvioinnin välineitä. Kirkollisille johtajille erityisen tärkeää olisi hankkia itselleen peilauspintoja kuplan ulkopuolelta.

Kirkon kieli ja mieli

Maailman talouseliitti puhuu talousjärjestelmien uudistamisesta tavalla, joka 20 vuotta sitten olisi ollut niissä piireissä pyhäinhäväistys. Politiikan kerrotaan olevan niin rikki, että korjaamoissa täytyy olla ruuhkaa. Tieteellinen tieto on joutunut puolustuskannalle tullessaan kohdelluksi mielipiteenä muiden joukossa.