Maailman keuhkot ovat etelässä

Miksi kehitysmaiden metsillä on merkitystä? Miksi meidän suomalaisten tulisi miettiä saatikka auttaa kehitysmaiden ihmisiä metsäkadon torjunnassa? Koska metsät ovat yhteinen asiamme. Ja meillä on kiire.

Pääkirjoitus: Hyvä paha metsä

Metsien käyttö on yksi monista tärkeistä työkaluista, joilla ilmastonmuutosta halutaan hillitä. Mielenkiinto kohdistuu yhtäältä maapallon suuriin metsäalueisiin, toisaalta uudelleen metsitettäviin kohteisiin.

Onko sananvapaus uhattuna?

Sananvapauden nimissä myös Päivi Räsäsellä on oikeus ajatuksiinsa, painottaa täysin vastakkaista kantaa seksuaalieettisissä näkemyksissä edustava piispa Teemu Laajasalo.

Pääkirjoitus: Kirkon sokeus omalle vihapuheelle

Mitä ajatella oman yhteisön vihapuheesta, kun se nousee suoraan kirkon omista juurista? Tämä ajankohtainen kysymys omassa perinteessä esiintyvästä vihapuheesta on esillä evankelis-luterilaisessa kirkossa, ja sen vuoksi on aika tehdä töitä omassa teologisessa pesänselvityksessä.

Digi on uusi reformaatio

”Tietokone on sekä uskonkone että tunnekone.” Näin ennustaa tietojenkäsittelytieteen professori ja pastori Erkki Sutinen, jonka mukaan teknologia tulee muuttamaan kirkon toimintaa ja myös teologiaa.

Tietoa on, vaan mitä sillä tehtäisiin

Kirkolla on käytössään kattava datakokonaisuus ihmisistä ja kohderyhmistä yhteystietoineen -mutta hajallaan ja hankalasti sovellettava. Nyt tarvitaan määrätietoista tiedolla johtamista ja tiedon muuttamista helpommin omaksuttavaksi.